Elämä jatkuu

Tai ainakin kovasti yrittää. Kyllähän tässä on edelleen haikea ja surullinen fiilis, mutta se ei varmaan kaikkoa koskaan. Pahin on kuitenkin mennyt ohi: pystyn tekemään iltatalleja itkemättä ja ponin tyhjään karsinaan katsominen vain sattuu, mutta ei aiheuta enää vuolasta kyyneltulvaa. Vaikka mä olen surullinen, on olo myös kovin helpottunut. Nyt ainakin tiedän, että Saran ei tarvitse enää koskaan kärsiä tai tuntea kipua.

Yllä olevassa kuvassa on vielä nähtävillä eläinlääkärin lausunto, josta huomaa, että valitettavasti lopettaminen oli ainut vaihtoehto. Asennonmuutos korjautuakseen olisi luultavasti tarvinnut kirurgiaa, mutta Samba ei ollut enää kuljetuskunnossa ja kipeytyi jatkuvasti lisää. Kotihoitoa jatkettaessa se olisi kuollut ennemmin tai myöhemmin. Mä en kestänyt enää katsoa sen kipua ja kärsimystä, joten päästin ponin lähtemään.

Ponin viimeinen aamu, n. 30min tämän kuvan ottamisen jälkeen
 tilanne romahti täysin :'(

Menee varmaan ikuisuus toipua tähän tilanteeseen. Viisi hevosta väheni ensin kolmeen ja nyt vielä ponin poismenon myötä kahteen. Tallissa näyttää tosi tyhjälle ja tarhakin on aivan vajaa. Jopa mun päivärytmistä uupuu asioita: ennen meni kaikki vapaa-aika (ja hyvin useasti myös koulu- ja opiskelutunnit) heppailuun.

Ehkäpä tää tästä alkaa pikkuhiljaa normalisoitumaan. Mulla on kyllä kivasti vieraitakin ratsastettavia, mutta silti tuntuu, että turhaa vapaa-aikaa jää reilusti. Toki sen voisi aina paikata jollain järkevällä (kuten sillä aikaisemmin laiminlyödyllä opiskelulla), mutta minkäs teet kun poneilu on kivempaa.

Kuva: Olga Mäkinen

Vaikka tää Samban poismeno varjostaakin fiiliksiä, on muiden hevosten kanssa sujunut hyvin. Peetu on ollut ihan mieletön ja ilmeisesti näyttää jatkavan samaa rataa, joten innolla odotan kevättä ja kunnon treenejä. Meillä on hieman vilkuiltu kisakalenteriakin sillä ajatuksella, että nyt talven väistyessä päästäisiin korkkaamaan ponin kilpailu-ura helpoissa, vauvahepoille sopivissa luokissa.

Disa palailee myös tasaisen varmasti sairaslomalta, mutta sillä on ollut aika paljon virtaa ja menohaluja. Päätin, että nyt kentällä puksuttelun sijaan sille voisi tehdä ihan hyvää pieni pidempijaksoinen maastoilukuuri, jonka jälkeen se alkaa palailemaan taas enempi mun pikkusiskon ratsastettavaksi.

Itse menen ponia sen mukaan, miten tarvitsee ja miltä tilanne aina näyttää.

Kuva: Olga Mäkinen

Mulla on nyt paljon julkaistavia kuvia ja postauksia rästissä. Ilon Pilkettä -blogista tutut Olga ja Ilo olivat meillä viettämässä hiihtolomaa, joten siltä ajalta on tulossa paljon materiaalia. Vaikka loma alkoikin todella surullisissa merkeissä, sai yhteisistä talleiluista kuitenkin muuta ajateltavaa ja pystyin pitämään itseni aika hyvin kasassa. Olgan kanssa keksimmekin kaikkea hauskaa tekemistä aina jääbaanailuista pulkkaratsastukseen saakka!

Kuva: Olga Mäkinen

Kuva: Olga Mäkinen

Kuva: Olga Mäkinen

Olgan ja Ilon lähdettyä toki itkin sitten muutaman päivän putkeen ponia, jonka jälkeen olen järjestellyt asioita ja koittanut edelleen sisäistää tätä kaikkea. Hippokseen tehtiin poistoilmoitus, mutta vielä en ole raaskinut tallista Samban tavaroita siirtää tai irrotella nimilappuja telineistä sekä koreista. Sitä varten täytyy vielä kerätä rohkeutta.

Aion säilyttää muistoksi ponin nimellä brodeeratut loimet (hienot villa- ja fleeceloimet) ja satulahuovan, sekä sen nahkapäitset joiden laattaan käyn vielä kaiverruttamassa joskus Sharara Samban. Äiti kävi myös saksimassa ponin jouhia harjasta ja hännästä talteen. Säilytän osan itselläni ja kysyin vielä Saran edelliseltä omistajalta, haluaako myös hän pienet tupsut ponista muistoksi.

Tää maanantaina napattu kuva jäi vikaks yhteiskuvaks meistä 😞 Arvasin, että nyt kun Olga ja Ilo lähti niin mulla menee koko loppuloma pelkäks itkemiseks.. Voi pieni rakas poni ❤️

Henkilön Veera Saarinen, 17 🇫🇮 (@porkkananvoimalla) jakama julkaisu Maalis 2, 2018 kello 12.34 PST

Keskiviikkona hyvästelin ponin vielä viimeistä kertaa. Sekä Samba ja Torres haudattiin tähän meidän pihaan, joten siinä voin aina halutessani käydä muistelemassa menneitä. Molemmat rakkaat ponit saivat yhteisen havusydämen ja omat kynttilät. Keväällä aikomuksenani on vielä istuttaa hautapaikalle tammi, joka kasvaa siinä vähintään seuraavat sata vuotta.

Levätkää rauhassa, Sharara
Samba & Tornaado ♥

Talvivillitys

Lauantaina Venla onnistui taltioimaan ihania riekkumiskuvia hevosista ja aaseista. Näissä on jotenkin tosi kiva tunnelma: valo, hento auringonpaiste, hitaasti leijailevia lumitähtiä ja kuitenkin kivasti sinertävä talvi taustalla. Samba oli vaihteeksi ihan innoissaan kun muukin porukka innostui vähän juoksemaan, olisittepa nähneet kuinka kovaa siellä oikein vedettiin!

Tää on mun mielestä jotenkin vaan niin kaunis kuva Peetusta! 

 

 

 

Ilvekset hyökkäsivät meidän hevostarhaan ja Disan kimppuun

Perjantai-illalle on taas ollut mielenkiintoista ohjelmaa: koskaan en olisi osanut kuvitella, että tällainen tilanne sattuisi omalle kohdalle, mutta näin sitä näköjään taas kävi. Illan fiilikset oli lähinnä mitä helvettiä oikeasti, sillä jotenkin silti niin epäuskottavaa ja kovin kaukaisen kuuloista. Meillä on hevoset ihan kotipihassa, asuinrakennuksen vieressä ja silti kolme kappaletta ilveksiä hyökkää hevosten kimppuun. Luojan kiitos voin todeta, että säikähdyksellä selvittiin.

Itse tilanne meni todella nopeasti ohi. Me olimme normaaliin tapaan sisällä talossa, kun kuuden jälkeen alkoi kuulumaan outoa ääntä ulkoa hevostarhoilta. Koska moinen ei ole kovinkaan normaalia, tuli meillä tietenkin kiirelähtö ulos. Kengät jalkaan ja juosten laittamaan tallin pihavaloja päälle, jonka jälkeen kurvasimme äitin kanssa tarhoille.

Disa ja pari muuta ravasivat porttia kohden tavanomaisesti. Muut tulivat heti vanavedessä kävellen, mutta aaseja ja Torresta sai hetken huudella ennen kuin ne kipittivät paikalle. Tunnelma oli täysin normaali ja rauhallinen, joten ensifiilis oli, että jaa ne ovat varmaan keskenään nahunneet, koska sitähän ne harrastavat. Varsinkin Disa ja Likka huutavat joskus ihan hulluna, jos niillä on mennyt jostain sukset ristiin ja alkaneet potkimaan toisiaan.

Hämärässä ei erottanut mitään epänormaalia ja kaikki tuntui olevan ok, joten lähdimme takaisin sisään syömään loppuun. Tallivaatteiden vaihto, iltatallia valmiiksi ja sen jälkeen seiskan maissa hevosia ottamaan yöksi sisään. Disan astuttua talliin paljastuikin ikävä yllätys: sen kyljet oli molemmin puolin vedelty kynsillä takaapäin auki. Onneksi naarmut olivat vain ihan pinnassa, mutta kyllä tuollainen hieman säikäytti, kun ei koskaan ole vastaavaa tilannetta ollut eikä moista hyökkäystä osannut ollenkaan epäillä, etenkin kun yleinen meininki tarhoilla oli niin tyyni.

 

Muilta hevosilta tai aaseilta ei löytynyt mitään. Onneksi Disan jäljetkin olivat vain pinnassa, eikä tilanne ollut siten akuutti. Poni vaikutti hyvin pirteälle ja terveelle, joten puhdistin ja desinfioin haavat huolellisesti. Soitin myös päivystävälle, mutta hänellä oli yö täynnä vaikeita ja kiireellisiä tapauksia, joten sovimme tsekkauskäynnin seuraavalle päivälle. Haavoissa ei itsessään ollut ongelmaa, mutta koska ne olivat eläimen aiheuttamia, uskoin, että niihin saattaisi mahdollisesti tarvita lääkekuurin tulehtumisen ehkäisemiseksi.

Haavoja oli molemmin puolin: oikealla melko pitkiä ja hieman syvempiä, yksittäisiä viiltoja sekä muutama pienempi sutimisjälki. Vasen puoli oli enemmän selkeästi tassunjäljistä tullut, sillä se oli täynnä lyhyitä ja oikeisiin kohtiin asettuvia kynnenjälkiä ympäriinsä koko lautasen mitalta. Heti ensimmäisenä meille tuli mieleen ilves, sillä hyökkäystapa ja jäljet vastaavat sen tekosia.

Kun lähdetään miettimään Suomen petoeläimiä täällä, ei vaihtoehtoja ole paljoakaan. Koiraeläin (esim. susi) kävisi suoraan kurkkuun kiinni, mutta kissa vaanii ja syöksyy takaa selkään nujertaen saaliin niin ja puree vasta lopuksi kaulaan saaliseläimen kaaduttua.

Pienen odottelun päätteeksi riistanhoitoyhdistyksen yhteyshenkilö sekä metsästäjät saapuivat paikalle. Keskusteltiin ensin ja näytin ponin haavat, josta hekin heti sanoivat ilveksen tekosiksi. Asiantuntijat lähtivät sitten etsimään jälkiä ja aikansa ympäriinsä koluttuaan tulivat ilmoittamaan, että he olivat löytäneet erittäin selkeät kolmen ilveksen tassunjäljet ihan pihapiiristä, josta ne olivat jatkuneet pidemmälle metsään.

Teimme vielä tarvittavia ilmoituksia ja puheluita. Ponin vointia tsekkailtiin, mutta se oli onneksi ihan tyytyväisenä ja aina yhtä tomerana vaatimassa iltaruokiaan kuten aina ennenkin.

Tapahtumaketju on tosiaan ollut melko nopea. Typeryyksissään joko kolmen nuoren ilveksen tai emon ja kahden pennun kopla on puikkelehtinut tarhaan, jossa ne ovat hyökänneet sattumalta valikoituneen Disan kimppuun. Luultavasti kaviosta on tullut urakalla ja muu lauma on hyökännyt heti ajamaan tunkeilijoita pois, joten ne ovat vain kerenneet roikkua kyljessä ja luikkineet sitten pakoon. Tämäkin tukee ilveksen syyllisyyttä, sillä sen hyökkäyksen epäonnistuessa se pakenee, eikä jää jahdistamaan saalista enempää.

Jotkut ovat ihmetelleet Disan oikean puolen pitkiä, yhdellä kynnellä tehtyjä haavoja ja olleet sitä mieltä, että ne eivät voi olla ilveksen aiheuttamia. Mielestäni niille on aika selkeä selitys: kun hevonen riehuu, potkii ja heittelee, ei ilveskään saa kaikkialle täydellisiä jälkiä aikaiseksi, vaan joihinkin kohtiin jää vain yhdestä kynnestä yksi viilto kun se huitoo menemään. Tuskin se ilves hirveästi ehtii miettimään ja varpaitaan asettelemaan, että saa "täydelliset kynnenjäljet" ponin perseeseen.

Tunkeilijat ovat saaneet joka tapauksessa hyvin nopeat lähdöt tarhasta. Aasit jäivät vielä tuijottamaan niiden perään, sillä ne ovat tosi tarkkoja reviiristään ja rökittävät kyllä mm. hevosia ahdistelevat naapurin huskyt (ei nimittäin oo enää koiraa sen jälkeen näkynyt kun Lurppa antoi piskille vähän kyytiä). Voin vaan kuvitella, kun pitkäkorvat ovat siellä mielessään kironneet, että hitto kun tässä on tämä perkuleen aita välissä, kun voitaisiin lähteä perään. Vielä tänäänkin niillä oli sellainen "nyt prkl me mennään sinne ilvesjahtiin!" -ilme naamalla.

Aamu alkoi sitten erittäin aikaisin, kun kaikki toimittajat alkoivat soittelemaan meille ennen kukonlaulua. Aamutallin yhteydessä pääsin jo antamaan radiohaastattelua Ylelle, jonka jälkeen pitkin päivää eri tahot tavoittelivat puhelimitse jatkuvasti. Ylen radiohaastattelu tuli ulos yhdeksän jälkeen ja muita juttuja on julkaistu nyt ainakin Länsi-Savoon, Maaseudun tulevaisuuden ja Ylen nettisivuille, mutta ilmeisesti somessa ja etenkin Facebookissa artikkeleita on jo jaettu aika kiivaasti. Suurin osa tietenkin ihan fiksulla ajatuksella, mutta kommentoijien joukossa on aina muutama ei niin viisas -yksilö, joiden tietotasolle ja tyhmyydelle ei voi oikeasti tiedä itkeäkkö vai nauraa.

Tämä on kuulemma "ilveksien mustamaalaamista", jos ammattilaisten faktat osoittavat niiden kuitenkin olleen tapauksen takana. "Entä jos kyseessä oli koira? Tai piikkilanka-aita?", hyvä että mielikuvitus lentää, mutta molemmat on hyvin epätodennäköisiä vaihtoehtoja. Koiraan kun eivät mitkään merkit täsmää ja piikkilanka-aitauksissa puolestaan hevosia ei pidetä. Ehkäpä syyllinen olikin meidän oma kissa, mutta sattumalta sitten ilvekset kuitenkin tepastelivat paikalle katselemaan jättäen selkeitä tassunjälkiä koskemattomaan lumeen? Tai en tiedä, joku kysyi muutamaankin kertaan näiltä "ilves ei ole missään nimessä syyllinen!!1" -ihmisiltä muita varteenotettavia vaihtoehtoja (jos hyökkäävä piikkilanka ja naapurin koira jätetään vaihtoehdoista pois), mutta valitettavasti mitään vastausta ei kuulunut.

Hehkeenä muutaman tunnin yöunilla antamassa fiksuja kommentteja radioon.

Eläinlääkäri kävi tänään paikalla toteamassa myös kaiken hänen sanojaan suoraan lainaten "selkeästi ilveksen tekosiksi". Disa sai viiden päivän, aamuin illoin annettavan sulfakuurin kuten arvelinkin. Haavat eivät kuulemma olleet tosiaan pahat, mutta petoeläimen raatelujäljet saattavat tulehtua helposti, joten mielummin ehkäistään ongelmat nyt, kun voivotellaan sitten myöhemmin.

Tämä nyt ei tietenkään riittänyt vieläkään todisteeksi, sillä eihän ilves voi missään nimessä hyökätä hevosen kimppuun. Kyllä, se on todella epätodennäköistä ja typerä virhearvio ilvekseltä, että se sinne lauman keskelle tepastelee, mutta ei ollenkaan mahdotonta. Ilmeisesti kuulemma näin ei voi kuitenkaan tapahtua, vaikka pikainen googletus niinkin yksinkertaisilla sanoilla kuin "ilves hyökkäsi hevosen kimppuun" kumoaa tämänkin väitteen helposti. Löytyyhän tuolta näköjään noitakin uutisia, jossa kyseinen katti on käynyt myös ihmisen päälle.

Minulla ei ole mitään ilveksiä tai muitakaan villieläimiä vastaan. Päinvastoin, ne ovat tosi ihania ja kiehtovia. Mutta tuollainen ihmisten idioottimaisuus saa kyllä jo vähän ärsyyntymään ja samalla miettimään, onko joku oikeasti todellisuudessa noin typerä. Vaikka kuitenkin ammattilaiset, riistanhoitokeskuksen yhteyshenkilöistä eläinlääkäriin sanovat syyllisen olleen ilves, silti joku vänkää vastaan, että kun "vaan nyt taas pääteltiin niistä jäljistä koko tarina". Aivan kuin ne kisut olisivat sitten paikan päälle siihen rikospaikalle jääneet rötöksiään tunnustamaan!

Joka tapauksessa kaikki hyvin ja säikähdyksellä selvitty. Pahoittelut jos loppupostaus meni provosoituneeksi kitinäksi, mutta oli ihan pakko purkaa tätä raivoa johonkin. Yllä olevat kommentit ovat siis aivan kahden kolmen henkilön suusta, onneksi kuitenkin muut ihmiset näyttävät olevan ihan aivot mukana ihmettelemässä meidän tapaan. Ja taisivat nämä vinkujatkin hiljetä, kun argumentit  sitten loppuivat kesken faktojen tullessa eteen.

Sellaista siis tällä kertaa. Toivotaan nyt, että ei mitään vastaavaa enää jatkossa pääse tapahtumaan. Nyt on ainekin kylällä kaikki tietoisia tästä, joten ihmiset osaavat olla enemmän varuillaan ja pitää ympäristöä herkemmin silmällä. Ei nimittäin koskaan ole tarvinnut täällä olla suurpedoista huolissaan, mutta kaikkea sitä näköjään sattuu ja tapahtuu.

Torreksen mielestä oli ihan leppoisa perjantai!

Vuosi 2017

Tammikuun aikana pääsimme nauttimaan ihanista pakkasista. Huuruava ilma, kimmeltävät lumikiteet ja alaa kultaiseksi värjäävä aurinko olivat omiaan ihanien talvikuvien napsimiseen. Kaisa kävikin kuvaamassa aaseja hyvällä menestyksellä. Toki jokaisessa kuvaussessiossa omat haasteensa toivat kiinnostuneet, lähes linssiin liimautuvat turvat ja sitä ihmeteltiinkin myös postauksessa "Miksi meidän hevosten kuvaaminen ei onnistu?".

Pakkanen loi myös oivat pohjat pellolla puksutteluun. Ratsastettua tuli kevyesti Disalla ja myös muutamia kertoja Samballa. Tammikuussa revitettiin myös talven ensimmäiset jäälaukat islanninhevosten kanssa.

Peetun kanssa touhuilu eteni hyvällä vauhdilla. Hankimme ensimmäisen oman satulan ja loppukuusta käväisin nopeasti istuskelemassa vauvan selässä ja vähän ihmettelemässä maailmaa suomenponin korvien välistä. Ohjasajotreenit tuntuivat luistavan erityisen hyvin.

Kokosin tammikuusta oman koosteensa. 

Helmikuussa päästiin etenemään lisää Peetun ratsastusjutuissa ja pyysimme siltä ensimmäistä kertaa liikettä ratsastajan ollessa selässä. Kaikki sujui juuri niin mainiosti, kun toivoa saattoi. Muutamat onnistuneet toistot alle ja sen jälkeen pikkupoju pääsikin jo pienelle lomalle, sillä tämän hevosen kanssa tietty jaksottaminen ja riittävät lomat ovat olleet aina kaiken a ja o. Muutenkin olen sitä mieltä, että nuoren hevosen sisäänratsastuksessa ratkaisevaa ei ole toistojen määrä, vaan onnistuneiden kokemuksien luominen.

Ratsastamaankin pääsin kunnolla. Kävin pitkästä aikaa Rouhialassa estetunnilla ja sain ratsuksi vasta sinne muuttaneen yksityishevosen. Likums oli todella ihana tuttavuus, aavistuksen Sambamainen herkkis, mutta ei onneksi aivan yhtä ylikuumeneva höyrypää. Todella ihana hevonen, joka jäi pitkäksi aikaa kummittelemaan takaraivoon!

Lomalla pääsi muutenkin fiilistelemään kaikkea kivaa: upeita talvikelejä, estevalmennusta silloisella vuokraponillani, treeneihin palailuja Peetun kanssa ja hurjan hauskaa hiihtoratsastusta.

Tutustuin myös Suviin (www.suvin.kuvat.fi) ensimmäisten kuvausten merkeissä ja napsittiin aivan täydellisiä talvikuvia vähän jokaisesta: villi-Disasta, Peetusta, Sambasta ja vielä toiseen kertaan Sambasta.

Playsson.net haki uuteen Junnutiimiin jäseniä ja mut valittiin neljän muun nuoren bloggaajan kanssa porukkaan mukaan. Tein omaan blogiini myös helmikuusta koosteen.

Maaliskuussa otimme Peetun kanssa ensimmäiset ravipätkät ratsastajan kanssa. Ensin  talutuksessa, jossa totuteltiin vain pätkät suuntaansa siihen, että ihminen selässä voi ravata. Seuraavalla kerralla opeteltiin liinassa apuja ja kolmannella mentiin jo kokonaan itse. Sen jälkeen jäätiin taas pienelle ajatuslomalle, koska mekin lähdimme koko perheen kanssa viettämään lomaa Espanjaan ja hevoset jäivät lomittajien huomaan.

Ennen ulkomaille lähtöä ehdin kuitenkin ratsastelemaan Saralla ja testaamaan Disan kanssa maastossa uutta GoPro-kameraa. Kävin myös Helsinki Horse Fairissa lähinnä edustamassa Junnutiimiä ja shoppailemassa muutamia tarpeellisia pikkujuttuja hevosille.

Kirjoitin myös melko luetuksi nousseen kuulumispostauksen aaseista. Ehdimme vielä hiihtoratsastamaan viimeiset kerrat tuolle talvelle ja nauttimaan järven jäällä puksuttelusta.

Huhtikuussa palasin parin viikon lomalta takaisin Suomeen. Aikaeron ja parin tunnin yöunien sekoittamilla aivoilla lähdin heti seuraavana päivänä Tampereen hevosmessuille myöskin Junnutiimin hommiin. Päivä menikin kätevästi juttuja tehdessä ja livehaastiksia kuvatessa.

Kotona arki lähti taas rullaamaan hevosten parissa. Peetun riiviöpuoli oli päässyt hetkeksi valloilleen meidän reissun aikana, mutta onneksi poni palautui heti takaisin maanpinnalle eikä ongelmia tullut käyttäytymisen suhteen. Jatkoimme myös hieman ratsastusjuttuja kentän hiljalleen sulaessa.

Poneista itse kukin tuntui saavan virtaa lähestyvästä kesästä ja yleinen kevätvillitys levisi myös meidän tallin asukkaiden pariin. Otimme vuoden ensimmäiset teemakuvat Disan kanssa. Aasit pääsivät riekkumaan vapaana pellolle ja rakastuivat hommaan niin paljon, että karkailivat sinne jatkuvasti seuraavat pari päivää. 

Disalla lähti käyntiin kunnonkohotusprojekti talven saikkujen jälkeen, joten aloin ratsastamaan sitä taas hieman enemmän pikkusiskon ohella. Pitkä satulattomuusputki loppui uuden penkin löytyessä, kenttä suli käyttökelvolliseksi ja pääsin läpiratsastamaan islantilaista paremmin. Kunnon huomioon ottaen alkoi löytymään jo kivoja pätkiä sileällä liikkuessa.

Kevät tuntui luistavan hyvin ja Samban jalka oli loistavassa kunnossa. Sitten tulikin kengitys ja kaikki meni taas yhdeksi helvetiksi sen suhteen. Kipulääkkeillä vapun yli ja seuraavaan kuukauteen raskain mielin jälleen lopettamispäätöstä pähkäillen.

Säikähdyksellä selvittiin eikä tulehdusreaktio päässyt etenemään sen pahemmaksi. Eläinlääkäripäivänä piikitimme kavionivelen saaden vielä yhden kuurin metacamia. Lisäksi madotin Peetun varmuuden vuoksi.

Peetun kanssa edettiin paljon ja koko kuukausi oli täynnä kaikkea kivaa uutta touhua. Peetu pääsi irtohyppäämään, maastoilemaan ja vielä laukkaamaan kentällä ensimmäistä kertaa ratsastajan kanssa. Jälleen kaikki sujui hienosti! Loppukuusta otimme ensimmäiset hypyt selästä käsin, kävimme ekaa kertaa pellolla ratsain ja ehdimme saamaan alle vielä toisenkin hyppykerran ennen pitkää kesälomaa. Pitkäkestoisen suostuttelun jälkeen kävimme myös kastelemassa ponin koipia järvessä, mutta operaatio oli sen verran työmaa, että se sai jäädä hautumaan aina seuraavaan kesään saakka.

Luonnon vihertyessä päästiin myös totuttelemaan pikkuhiljaa tuoreeseen heinään ja valmistelemaan hevosia tulevaa laidunkautta varten.

Samba hommasi vaihteeksi itselleen saikkua, tällä kertaa silmän haavasta, jota varten soitettiin päivystävä eläinlääkäri paikalle. Loppupeleissä jälleen metacamia, silmätippoja, atropiinia ja penisilliiniä piikillä lihakseen. Kunnon lääkearsenaali taas kasassa ja kirsikkana kakun päälle oli tietenkin tuo poniin neulalla ruiskutettava antibiootti. Ei ihan mun lempipuuhaa, mutta pakkohan se oli taas tehdä...

Listasin blogiin myös visuaalisesti panostetun summer bucket listin, joka nousi melko suosituksi postaukseksi.

Loma ja sateet alkoivat! Pari ensimmäistä kesälomapäivää satoi kaatamalla, mutta sen jälkeen sääkin taisi onneksi kaunistua. Koko kesäkuu oli täynnä ihania kuvauksia: voikukkameressä seppele päässä, hauskojen hahtuvapallojen keskellä poseerausta, kultaisia auringonlaskuräpsyjä, mekkokuvia kera Samban sekä Disan ja ihan mielettömän ihania satukuvia Suvin kuvaamana.

Hevoset pääsivät laitumelle, joten päivittelin rentsuja lomakuulumisia sekä narkkariponin silmätilannetta. Peetu laitettiin ensimmäistä kertaa kenkään. Kävin myös lainaheppailemassa Raisulla ja Torreksella.

Kesäkuun kivoimmista jutuista oli myös Venlan ja mun oma ponileiri, jolloin Laulu muutti meille muutamaksi päiväksi. Postaukset jäivät kokonaan tekemättä, mutta siitä huolimatta meillä oli kuitenkin tosi hauskaa! Käytiin yömaastossa, uitiin hevosten kanssa, maastoiltiin ja vähän treenailtiin myös kentällä puomien parissa. Ensi kesänä ehdottomasti uudelleen!

Heinäkuu oli lähinnä täynnä omien kisojen valmistelua ja maastoesteradan rakentamista (huhhuh mikä työmaa, kun lähdettiin vesiestettäkin väsäämään). Ehdin kuitenkin käyttää Disan minimaastoesteillä ja muutenkin ratsastaa ponia jonkun verran. Kotipuksuttelun vastapainoksi kävin pitkästä aikaa yksityistunnilla opettajani upealla kenttähevosella. Töhin joutui todellakin, mutta tykkäsin hevosesta ja koko oivalluksia täynnä olevasta koulutunnista kovasti!

Rentoutumaan päästiin tallipiknikin muodossa ja hevosten kanssa käytiin ahkerasti uimassa. Loppukuusta meidän kentällä hypättiin jälleen harjoitusestekisat kaikkine maastoesteluokkineen. Disa sijoittui hienosti toiseksi lainakuskin kanssa ja itse pyörin päivän tuomarin hommissa. Erittäin onnistunut ja upea kokemus jälleen takana!

Satulansovittajan kanssa topattiin Disan penkki täydelliseksi ja lähdettiin mallailemaan Peetun selkään sopivia yksilöitä. Lupaavimmaksi vaihtoehdoksi valikoitui joko Wintec Wide tai Albion Legend, joista jälkimmäinen toki kiinnosti ratsastajaa huomattavasti enemmän.

Elokuussa oli aasileirin vuoro. Talli täyttyi pitkäkorvista ja päivien aikana päästiin harjoittelemaan mm. agilitya ja maastakäsittelyä. Elokuussa jostain syystä ajankohtaiset postaukset jäivät välistä, enkä ole vieläkään kirjoittanut kaikkia aasipostauksia tai juttua Peetun ensimmäisestä reissusta. Tämän vuoksi pikakertaus menneeseen:

Aasileirillä Daisy ja Lucia toimivat leiriläisten käytössä, mutta lauantain aasipäivässä pääsin esittämään pientä harmaata itse ja samalla osallistumaan näihin leikkimielisiin kisoihin. Varmaan täytyy vaihtaa laji esteratsastuksesta aaseihin! ;) Olimme Lucian kanssa agilityssä 2. sijalla, maastakäsittelyssä 2. sijalla ja mätsäriluokassa kakkospalkinnolla sekä Paras esittäjä -erikoispalkinnolla palkittuja. Daisy puolestaan sai mätsäreistä ykköspalkinnon, Pisimmät korvat -erikoispalkinnon ja oli lopulta BIS2.

Peetu puolestaan pääsi reissaamaan ja matkusti hurjan hienosti isolla hevosrekalla reserviläisten tapahtumaan edustamaan. Erittäin onnistunut kokemus etenkin hevoselle! Tulipa todettua, että Peetua ei haittaa ympärillä möyrivät Pasit tai suuremmatkaan väkijoukot. Tästä päivästä tahtoisin kyllä julkaista vielä postauksen, joten voi olla, että jossain välissä pääsette lukemaan meidän sotahevosesta vielä hieman lisää.

Syyskuussa purin summer bucket listin ja vedin samalla kesän pakettiin. Hevosrintamalla etenkin Peetun kanssa syksy tarkoitti takaisin töihin palailua. Kesällä se oli saanut itsensä aika järkyttävään kuntoon, joten teholaihdutus ja kunnon nostaminen aloitettiin melko rauhallisesti. Saimme onneksi vihdoin uuden satulan (Albion Legend) ja pääsimme jatkamaan myös ratsastuksen parissa.

Sänkkäriralleista pääsin nauttimaan Laulun kanssa. Ratsastin muutenkin tavallista enemmän vierailla hevosilla ja useilla nuorilla tuttavuuksilla. Suvin kanssa pidimme jälleen kuvauspäivän ja tuloksena oli ihania ruskakuvia Peetun sekä Saran kanssa.

Lokakuussa Peetu oli mielettömän hyvä ratsastaa jokaisella treenikerralla! Tein pienen katsauksen kehitykseen, sillä nyt olin touhunnut vauvahevosen kanssa melko tarkalleen vuoden ajan.

Lähdin Playsson.netin porukan mukana Pauliinan ja Olgan kanssa huippureissulle Tallinna International Horse Show'hun ja vierailin myös tuttuun tapaan HIHS:ssä. Shoppailu ehkä lähti hieman lapasesta, mutta tulipahan tehtyä kivoja löytöjä molemmilta matkoilta!

Lokakuu oli myös siitä kiva kuukausi, että Torres muutti meille tallipaikalle. Kaikki omat ponit liikkuivat kivasti, vaikka jokainen tuntuikin ottavan vähän ylimääräisiä kierroksia pakkaspäivistä ja saapuneesta ensilumesta.

Hammaslääkäripäivässä todettiin kaikkien hevosten suut ja purukalustot priimakuntoisiksi. Peetukin sai paljon kehuja, kuulemma erittäin hyvä tilanne noinkin nuoreksi! Motivaatio kasvoi treeneihin entisestään, nyt kun tiesi kaiken olevan kunnossa myös suun suhteen.

Otimme myös Disan kanssa mielettömän kivoja teemakuvia hieman erilaisella idealla!

Marraskuussa Peetun treeneihin tuli hieman epäonnea masuvaivoista. Jätin sen pienelle tauolle ratsastuksesta, mutta keskityin sen sijaan melko paljon Torreksen kanssa touhuiluihin. Torreksen kanssa löytyi kivasti nappuloita lajissa kuin lajissa, on se vaan nöyrä ja motivoitunut työskentelemään!

Disa pääsi klippaukseen ja taitelin sille tähtiä lautasille. Blogin päivittely hieman unohtui tämän kuukauden aikana, mutta instaa selatessa löytää videoklippejä ratsastuksista ja muuta mukavaa myös marraskuun ajalta.

Joulukuussa saatiin kerrankin nauttia kauniista lumimaisemista: Disan kanssa laukkailtiin hangessa, Saran kanssa napsittiin nättejä yhteiskuvia ja pääsin ajamaan Laululla rekeä. Naarmuitta ei tästäkään kuukaudesta selvitty, sillä Samba sai jalkaansa impparin hokinpolkemasta.

Ponit olivat kuitenkin koko kuukauden aikana tosi hyviä ratsastaa. Erityismaininta Disalle, joka on mennyt valtavasti vuoden aikana eteenpäin. Näkyy kyllä, että se on saanut taas voimaa ja kuntoa liikkua yhä paremmin. Super!

Peetu puolestaan keräsi virtoja ja latasi akkunsa riekkumiseen. Vuosi lopetettiin hienosti kaatumiseen, mutta siitä selvittiin säikähdyksellä ja meidän tulevaisuus näyttää edelleen kirkkaalta.