tiistai 23. tammikuuta 2018

Pelkkää painajaista

Yksi elämäni hirveimmistä viikonlopuista takana. Kaksi yötä valvomista ja taistelua ähkypotilaiden kanssa. Epätoivoa, surua, onnenkyyneleitä. Ja lopulta kuitenkin se pieni ilonpilkahdus vaihtui jälleen suruksi, kun aamuyöstä taivaalle syttyi uusi kirkas tähti.

Kaikki on niin epätodellista, meidän hevosilla ei ole koskaan ollut ähkyjä, mutta nyt niitä tuli kaksin kappalein. Syitä voi olla monia: pakkanen, liikkeelle lähtenyt hiekka tai joku muu ongelma, josta meillä ei ole ollut mitään käsitystä etukäteen. Tiedä näitä sitten, mutta joka tapauksessa näihin sairastumisiin johtanut syy pyritään selvittämään. Kunhan ei vaan tulisi enää kolmatta tapausta. Hyvin epätodennäköistä, mutta samaa olisin sanonut myös Sambasta ja Torreksesta. Näistä ei vaan näköjään ikinä voi tietää, mitä tulemaan pitää. Pakko osata arvostaa ja nauttia jokaisista hetkistä, sillä joskus ne voivat jäädä viimeisiksi.

Kuva: Suvi Nieminen, suvin.kuvat.fi
Lauantaina kahden maissa äiti meni jakamaan tuttuun tapaan päiväheiniä. Sara ei kuitenkaan koskenut ruokaan ja heittäytyi vain jatkuvasti maahan makaamaan. Mä sain pikahälytyksen paikalle ja siellä poni oli ketarat ojollaan. Se onneksi nousi vielä hyvin ylös ja kuuntelin nopeasti mahaääniä, joita ei ollut. Ei muuta kuin kävelyttämään ja pikaista soittoa päivystävälle.

Odottavan aika on aina pitkä, etenkin siinä vaiheessa kun poni ei enää meinaa pysyä pystyssä. Samban jalat nuokkuivat toisinaan joka askeleella, jolloin se pyrki maahan joko piehtaroimaan tai makaamaan. Jatkoimme kuitenkin sitkeästi kävelyä, mutta välillä oli pakko päästää poni lepäämään. Samalla koetin saada sitä juomaan vettä tuloksetta. Poni myös kakki pari kertaa pieniä kasoja.


Eläinlääkäri kurvasi vihdoin pihaan puoli neljän aikoihin. Ensireaktio taisi olla "Jaa kappas, tää on tää tapaus jonka silmää taisin käydä hoitamassa. Ja oliko tällä joku jalkahomma ja..?", joo sehän se, itse onnettomuus- ja sairausmagneetti Samba. Kuulemma ihan kuuluisuus ell-piireissä, sillä varmaan jokainen alueen päivystävä on sitä jossain vaiheessa hoitanut.

Samba sai kipulääkityksen, jonka annoksen kestoksi eläinlääkäri arvioi 12h.  Lisäksi poniin piti saada nestettä, joten aloitimme letkutuksen lämpimällä suolavedellä. Itse letkun laittaminen tuotti hieman ongelmaa, sillä ponin rakenne on näköjään aika herkkä, eikä Sambakaan oikein arvostanut paksua muoviletkua nenässään. Sen seurauksena toinen sierain aloitti niin järkyttävän verenvuodon, että jouduimme vaihtamaan vielä puolta, joka kyllä sekin rupesi heti vuotamaan. Tuurilla Samba kuitenkin nielaisi sen, vaikka vielä hetki arvottiin, että meniköhän se nyt mahaan vai keuhkoihin.

Poni kakoi älyttömästi ja eläinlääkäri sanoi, että se jopa pyrkii "oksentamaan" letkua ulos. Kuulemma ei ole koskaan nähnyt yhtä herkkää tapausta, mutta mitäpä sitä tältä prinsessa-arabilta odottamaan.


Päivystävän lähdettyä me jatkoimme kävelemistä loimi niskassa. Taluttelua, pieni lepohetki ponille, taluttelua, pieni lepohetki ponille, taluttelua... Samaa rataa iltaan saakka. Juomaan se ei vieläkään suostunut, mutta ainakin lääkkeet piristivät ja poni tuntui jaksavan hyvin.

Kahdeksan maissa sen tila romahti täysin. Kipulääkkeistä loppui vaikutus ja kaatuilu alkoi jälleen. Eipä sitä tässä vaiheessa voinut muuta kuin itkeä ja miettiä, että käveleekö ponin vierellä viimeistä kertaa. Eläinlääkäri sanoi tulevansa reilu tunnin päästä, sillä hänellä oli vaikea poikimistapaus kesken.

Olin jo etukäteen päättänyt, että leikkaamaan ei missään nimessä lähdetä. Se ei olisi kovinkaan realistista, kun Saralla on jo valmiiksi krooninen jalkavaiva alla. Ja vaikka se olisi sen puoleen terve, en lähtisi kuljettamaan sairasta hevosta pitkään matkaan päivystävälle klinikalle. Meidän tapauksessa kun lähimmät löytyisivät Hyvinkäältä ja Viikistä. Lisäksi leikkaus itsessään olisi jo iso riski, eikä ole mitään takuita sen toipumisesta.

Kuva: Suvi Nieminen, suvin.kuvat.fi


Mulla ei ole ollut koskaan ähkyhevosta, joten en ole ikinä osannut kuvitella, kuinka helvetin raskasta hommaa tuo on. Tuota tuskaa ei pysty käsittämään, ellei sitä ole itse joutunut joskus kokemaan. Sitä kipua, kun näet, että paras ystäväsi kärsii ja joudut siitä suurella todennäköisyydellä pian luopumaan. Sitä faktaa, että et voi tehdä sen eteen juuri muuta kuin toivoa ihmeen tapahtuvan.

Talsiessa tuota samaa tienpätkää ees taas ehti jo käymään läpi kaiken ja muistella menneitä. Ajan kultaamia muistoja tuon pienen säpäkän ponin kanssa. Ei meillä melkein koskaan ole mitään helppoa ollut, mutta äärettömän rakas se silti on.

Kuva: Suvi Nieminen, suvin.kuvat.fi
Eläinlääkäri tuli yhdeksän jälkeen. Poni sai lisää kipulääkettä ja aloitimme heti letkuttamaan siihen toiset päälle kymmenen litraa suolavettä. Sitten ajoimme kaulasta karvat kanyylin laittoa varten ja iskimme sen suoneen. Ell tikkasi kanyylin kiinni, sillä kotilopetusta varten olisi hyvä, että se on siinä jo valmiina eikä ainakaan lähde irti missään vaiheessa.

Karsinaan viritettiin nestepussi roikkumaan ja laitettiin poni vielä tiputukseen. Se on viimeinen hoitomahdollisuus, josta seuraava on kotona lopettaminen. Eläinlääkäri sanoi, että nyt on hetki päättää, lähdetäänkö ajamaan klinikalle Helsinkiin vai jäädäänkö kotiin. Siinä vaiheessa tuli vielä se hetken pieni ajatus, että "mitä jos..", mutta järki kuitenkin sanoi, että reissuun ei lähdetä. Epäreilua ponille, liian pitkä matka ja suuret riskit kaiken kannalta.

Tein sen päätöksen, että jos tila vielä tästä huononee kipulääkkeiden vaikutuksen heikentyessä tai parantumisen merkkejä ei aamuun mennessä tule, eläinlääkäri soitetaan lopettamaan Samba ja päästämään se kokonaan vihreämmille laitumille. Ähkyhevosen ei saa antaa enää nähdä seuraavaa auringonnousua, enkä mä kyllä muutenkaan olisi voinut enää katsoa sen kärsimistä.


Siinä sitten seisoin ja pitelin ponin päätä, kun se painoi sitä vasten syliä. Katselin kun neste liikkui hitaasti letkua pitkin ja poni puhalteli jäätymispisteessä oleviin käsiini lämmintä ilmaa. Kyyneleet valuivat pitkin poskia, sillä loppu oli aika lähellä. Kukaan ei enää uskonut, että se siitä enää tokenee.

Irrotin ponin tiputuksesta ja se sai hetken levähtää karsinassa. Edessä oli pitkä yö, varmasti raskain mitä olen koskaan joutunut kokemaan. Kävelytin ponia läpi yön itkien. Välillä teki mieli luovuttaa. Jalkoihin sattui, selkään särki ja väsymys oli suuri. Aina pienillä levähdystauoilla tallissa kääriydyin loimikasaan ja uskalsin sulkea silmät viideksi minuutiksi, mutta kylmyys ja velvollisuus pakottivat jälleen nousemaan. Voi, kun olisikin voinut vain nukahtaa ja herätä tästä järkyttävästä painajaisesta parempaan aamuun.

Neljän viiden aikaan iski vitutus tätä kaikkea kohtaan. Epätoivo, turhautuminen ja päälle painava suru. Periksi en kuitenkaan antanut, sillä poni oli pysynyt vielä ihan pirteänä, joten ehkä meillä oli pientä toivoa jäljellä. Kävely jatkui ja aina välissä tultiin talliin hetkeksi levähtämään.

Kahdeksan maissa aloin itkemään ilosta. Poni joi vähän ja myöhemmin teki paskakasat karsinan nurkkaan. Kipulääkkeen vaikutus oli loppunut, mutta Sara oli edelleen virkeä ja sen silmät kirkastuneet kummasti. Kävin vielä taluttelemassa sitä ulkona ja nauroin, kun sitä vitutti muiden  hevosten aamuruokailu.

Taistelija ❤️

Yhdeksän jälkeen uskalsin antaa ponille ensimmäisen kourallisen heinää. Se joi päälle melkein ämpärillisen melassivettä ja kävi jälleen kävelemässä. Seurailin tilannetta tarkasti, mutta poni jatkoi positiivista rataa. Irrotin lopulta kanyylin ja ratkoin tikit pois. Sen jälkeen Sara sai taas hieman heinää ja vettä, jonka jälkeen se sai tallitoppiksen päälle vielä ulkoloimen kävelyä varten.

Kymmeneltä poni pääsi muiden kanssa tarhaan. Se oli niin onnellinen ja muutkin tulivat ihmettelemään sitä. Yleensä Samba kiusaa aina Peetua, mutta silti jostain syystä Peetu oli ihan ihastunut ponin nähdessään.


Pääsin tunniksi sisään nukkumaan äidin vahtiessa hevosia. Pitkin päivää kävin syöttelemässä riittävin tauoin Samballe aina pieniä annoksia heinää, juottamassa melassivettä ja kävelyttämässä kaiken päälle. Se oli jatkuvasti virkeä ja ei mennyt kauaa, kun Peetu sai jo kyytiä tarhassa. Kaikki tuntui kääntyneen taas paremmin päin, mutta ilmeisesti ikinä ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Onni ei kestänyt kauaa. Torres sai yhtä äkkiä ja täysin identtisen ähkytapauksen kuin Samba. Sen kanssa käytiin läpi samat toimenpiteet, taisteltiin yhtä sitkeästi koko seuraava yö ja tehtiin kaikki mitä tehtävissä oli. Valitettavasti samalle viikonlopulle ei saatu toista ihmeparantumista, joten omistajat joutuivat tekemään sen ainoan oikean päätöksen, joka tuossa tilanteessa on mahdollista. Rakkautta on osata päästää irti oikealla hetkellä. Torres pääsi kivuistaan ennen kuutta ja laukkaa nyt taivaslaitumilla. Liian epätodellista, en tajua miten tässä voi käydä näin. Kaikkien suru on nyt suuri ja olo ennen kaikkea tyhjä. 


"Ilo vaihtui taas suruun, ihan liian epäreilua. 
Toissa yönä taivaalle syttyi uusi tähti.
 Hyvää matkaa Torres! ❤️ 
Noin kilttiä ja kultaista hevosta ei tuu toista vastaan."

RIP Tornaado


26 kommenttia:

  1. Hurja määrä voimia, nämä tapaukset ovat aina niin ikäviä... Toivottavasti Samba pysyy nyt terveenä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Toivotaan! Tämä tammikuu on ollut jotenkin niin epäonninen, että ois mukava jos koko loppuvuosi sujuisi sitten paremmissa merkeissä.

      Poista
  2. Ihan hirveästi tsemppiä ja voimia. Onneksi Samba jaksoi taistella ❤️

    VastaaPoista
  3. Ähkyhevosen taluttaminen on kamalinta mitä tietää... voimia teille kaikille, onneksi edes toinen selvisi. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä on.. En ois ikinä osannut kuvitella, että se on niin rankka ja raskas kokemus.
      Kiitos! ❤️

      Poista
  4. Voi miten surullista! Ikinä ei tiedä, mikä päivä jää viimeiseksi yhdessä rakkaan hevosystävän kanssa. Voimia kaikille osallisille.

    Minunkin kohdalleni on sattunut yksi tosi paha ähkytapaus, kun olin hoitamassa kaverin poneja hänen ollessaan matkalla. Poni oli niin kipeä, että sen jalat eivät vaan kantaneet, vaan ne pettivät vähän väliä, kun taluttelin sitä. Kun omistaja saatiin kiinni, hän käski viedä ponin klinikalle, jossa todettiin suolen olevan hiekan takia kierteellä. Omistaja päätti leikkauttaa. Poni tokeni onneksi leikkauksesta hyvin ja jopa sen kohdussa ollut varsakin selviytyi.

    Olen kyllä samoilla linjoilla kanssasi. En kuljettaisi ähkypotilasta monen tunnin matkaa enkä leikkauttaisi, vaikka tiedänkin pari leikattua, jotka ovat sen jälkeen välttyneet uusilta ähkyiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tosi pysäyttävää ja vieläkin niin epätodellisen tuntuista. Kiitos paljon! ❤️

      Voi ei, nää on vaan aina niin ikäviä. Onneksi tässä tapauksessa tuli kuitenkin onnellinen loppu.

      Joo, samaa olen minäkin ajatellut. Ihan hirveää tehdä tommosia päätöksiä, mutta loppupeleissä sitten kuitenkin varmasti parhain ratkaisu hevosen kannalta katsottuna. Meillä olisi kopin kanssa mennyt matkaan kuitenkin 3h ja siinä ajassa ois ehtinyt tila menemään jo tosi huonoksi. :(

      Poista
  5. Mä tiesin, et Samba kyllä jaksaa taistella vastaan ❤️ Niin väärin, että teille kävi näin..

    Ja voi Torres 💔 kultaisista ehdottomasti hienoin..

    VastaaPoista
  6. Voin vain kuvitella tuon tunteen, kun voi ainoastaan toivoa parasta! Paljon voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveetä. :( Kiitos paljon! ❤️

      Poista
  7. Todella paljon voimia koko porukalle! <3

    VastaaPoista
  8. Teille on kyllä tätä epäonnea tarttunut matkaan muidenkin puolesta.. Tsemppiä ja voimia!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se pitää kyllä paikkansa.. Jospa loppuvuosi olisi onnellisempi, eikä sattuisi enää mitään ikävää tai ainakaan mitään näin kamalaa. Kiitos! ❤️

      Poista
  9. Apua, mikä epäonni ollut matkassa. Ja onni Saran kohdalla. ♥ Osanotot Torresin omistajille, kamala tapa menettää hevonen :(

    VastaaPoista
  10. Voi Torres <33 maailman hienoin herrasmies ❤️

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. kakominenhan tarkoittaa, että letku väärässä torvessa?

    VastaaPoista