keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Se päätös, jolla päättää toisen elämän

"Oikeaa rakkautta on osata päästää irti silloin, kun sen aika on."

Mä olen tismalleen samaa mieltä. Tänä vuonna tuntuu olleen ennätysmäärä taivaslaitumille lähteneitä: jo pelkästään meidän tallilta on lopetettu kolme hevosta vajaan kahden kuukauden sisään. Monet bloggaajat ja instagrammaajat joutuvat päivittämään surullisia uutisia ja useilta tuttaviltakin on lähtenyt ikivihreille lukuisin kappalein rakkaita karvakorvia. Jopa eläinlääkärit ovat sanoneet, että tää alkuvuosi tuntuu olevan täynnä yllättäviä lopetuksia ja muuta ikävää ympäri Suomen. 



Myös mä oon joutunut pohtimaan lopetuspäätöksiä useaan otteeseen ja vasta hetki sitten hyvästelin rakkaan ponin äkillisen sairaskohtauksen vuoksi. Tää kaikki on saanut miettimään yhä enemmän tätä päätöstä - päätöstä, jolla pysäyttää toisen elämän. Vaikka mulle on aina ollut se selvää, että jos tilanne sitä vaatii, vastuuntuntoinen omistaja uskaltaa myös lopettaa eläimen kärsimyksen ja luopua siitä. Välillä kuitenkin joutuu huomaamaan, että ihan jokaiselle tää asia ei oo ihan niin itsestäänselvyys, valitettavasti. 

Ymmärrän sen, että toisen elämän lopettaminen tuntuu pahalta ja pelottaa. Luopuminen sattuu, mutta siinä vaiheessa täytyy osata ajatella itseään pidemmälle: katsoa asiaa eläimen näkökulmasta ja ajatella asioita sen parhaaksi.

Akuuteissa sairastapauksissa onneksi usein näin tehdään. Entä sitten, jos hevoselta löytyykin krooninen vika? Vaihtoehtona on myös myyminen ja usea omistaja turvautuukin siihen, mikäli ei  itse tahdo jatkaa hevosen hoitoa ja kuntouttamista. Sairaudesta riippuen se voi vielä olla ihan ok, mutta oon myös nähnyt niin surullisen monta sellaista hevosta markkinoilla, joiden ei enää myynnissä kuuluisi olla. Ei sen takia, että tahtoisin tuomita ihmisiä myyntipäätöksistä, vaan ihan oikeasti sen hevosen tähden.


"Myydään seurahevoseksi tai siitoskäyttöön, vain hyvään loppuelämän kotiin" voi joo toimia, mutta tiedän lukuisia tapauksia, jossa tää ei silti oo toiminut. Huomattavasti rikkinäinen hevonen lähtee loppuelämän kotiin, jossa se on n. vuoden, jonka jälkeen se pistetään kiertoon. Hevosella ratsastetaan, koska se on vain "pikkuvikainen" ja pian oravanpyörä on valmis: eläin kipeytyy, alkaa käyttäytymään huonosti, ei muuta kun myyntiin, seuraava omistajakaan ei pärjää ja taas myyntiin. Sama rata jatkuu huonolla tuurilla vaikka kuinka kauan, kunnes kohdalle sattuu se henkilö, joka joko hoitaa hevosta sen vaatimalla tavalla tai uskaltaa tehdä lopetuspäätöksen.

Eikä tää oo mitään jossittelua tai arvailua, tiedän monta vastaavaa tapausta. Jos hevosella on oikeasti hyvä ennuste ja vaiva pieni, voi myynti vielä toimia. Siinä vaiheessa kun vikaa löytyy jo vähän enemmän ja kaikki toipuminen on hyvin epävarmaa arvailua, olisi syytä miettiä, josko löytyisi hevoselle reilumpi vaihtoehto. Se nimittäin kyllä löytyy, vaikka kuinka surullista ja haikeaa se onkin. Joskus lopettaminen on kuitenkin paras ratkaisu ja mun mielestä hyvä hevosenomistaja uskaltaa sen päätöksen tarpeen vaatiessa tehdä. Oman henkisen kärsimyksen välttämisen ei pitäisi mennä eläimen fyysisen kivun poistamisen edelle.



Mä annoin jo aikoja sitten Disalle ja Samballe sen lupauksen, että ne lähtee multa vain monttuun. Olisipa sitten vaikka se tilanne, että hevoset ovat ihan terveitä, mutta mun pitäis niistä luopua - päätyisin  silti ne lopettamaan. Saattaa kuulostaa jonkun korvaan karulta, mutta noiden kahden kanssa  en edes harkitsisi muuta. Mä pidän ne siihen asti kun mulla on siihen mahdollisuus: hoidan ne parhaalla mahdollisella tavalla, tarjoan niille onnellisen elämän ja annan sille myös arvokkaan päätöksen. Se on mun vastuu ja velvollisuus. Lisäksi mä haluan olla niiden rinnalla loppuun saakka.


Ehkä mun ois pitänyt kirjottaa Samban osuus vielä menneessä muodossa. Mä pidin sen siihen asti kun mulla oli mahdollisuus. Vaikka meiltä romuuntui esteura ja multa meni kisaponi alta sen jalkavaivan vuoksi, halusin tarjota sille vielä ihanat viimeiset vuodet. Sillä ajatuksella, että se sai olla mulla niin pitkään, kun jalka tai mikään muu sitä ei vaivaisi ja se pystyisi viettämään hyvää elämää. Jos se olisi kipeytynyt, olisi Samba laukannut vihreämmille laitumille jo aikaisemmin. Se kuitenkin vietti vielä täyttä ponin elämää: leikki heppakavereidensa kanssa isossa laumassa, laukkaili ympäriinsä, oli vapaana ja touhusi mun kanssa kaikkea kivaa tylsistymättä.

Nyt ähky vei sen, mutta toivon todella, että ponin viimeiset vuodet olivat onnelliset. Koska sen se todellakin ansaitsi.



Ponin tai hevosen onnellisuuden tavoitteleminen olisi ihan ideaali ajatus pitää jokaisella mielessä. Jos krooninen sairaus aiheuttaa kipua, tuskaa tai tekee hevosen elämästä jollain tapaa sellaista, että se ei ole enää kunnon hevosen elämää, on mun mielestä äärettömän epäreilua ja itsekästä antaa toisen kärsimyksen jatkua. Kaikista pahinta on, jos päätös vieritetään eteenpäin toiselle laittamalla hevonen myyntiin.

Mä en todellakaan sano, että kaikissa tilanteissa lopettaminen olisi ainut vaihtoehto. Puhun nyt niistä tapauksista, joissa se kaikella järjellä ja myös ehdottomasti sydämellä ajateltuna on oikein.

26 kommenttia:

  1. Aamen! Loistava postaus, oon täysin samaa mieltä sun kanssa. Pohdit tässä postauksessa tosi hyvin hevosen lopettamista ja myymistä vaivojen kanssa. Loistavia mielipiteitä, loistavia näkökulmia, loistava postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Pihla, kiva kuulla että postaus oli hyvä!

      Poista
  2. Todella hyvin kirjoitettu postaus ja käsitelty asia!

    VastaaPoista
  3. Ajattelen ihan samalla tavalla, että minulta lähtee tasan vain monttuun, vaikka olisi tervekin eläin. Varsinkin nyt, kun joudun pitämään vieraalla tallissa, niin en olisi valmis maksamaan köpöttelyhvosen tallivuokria.

    Nyt on mennyt tosi paljon hevosia pois ja on ollut mielenkiintoista seurata ihmisten reaktioita. Moni on kovin ehdoton ja valmis syyttämään hevosen omistajaa tämän päätöksistä. Ei ole oikein myydä, koska joutuu kiertoon, ei ole oikein lopettaa, koska hevonen on vielä nuori, ei ole oikein pitää, koska hevonen on kipeä... Ennen somea jokainen teki varmasti juuri niin, kuin mikä tuntui hyvältä, nyt päätösten tekemistä hankaloittaa iso seuraajamäärä ja se voi vaikuttaa omaan päätöksentekoonkin, eikä välttämättä hyvällä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinpä.

      No sepä se! Mä pyrin näkemään kaikki vaihtoehdot ja olemaan muiden päätöksille avoin, mutta täytyy sanoa että joskus tulee niitä tapauksia missä ei oo inhimillistä pitää hevosta enää. Sekin toki on vain mun mielipide, mutta niin kun sanoin niin oman henkisen kärsimyksen välttämisen ei pitäis mennä hevosen fyysisen kivun poistamisen edelle, jos tilanne on oikeasti vakava.

      Poista
  4. Todella hyvä ja mielenkiintoinen postaus. Kerroit mielipiteitä siitä oikein hyvin ja selvästi. Oon samoilla kannoilla sun ajatusten kanssa.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kirjoitus! Olen Taralle tehnyt samanlaisen lupauksen. Haluan itse varmistaa, että hieno hevonen saa hienot viimeiset vuodet ja mielestäni jokainen omistaja on sen iäkkäämmälle tai sairaalle eläimelle velkaa.

    VastaaPoista
  6. Ihan super hyvä postaus Veera! Oon aivan samaa mieltä sun kanssa ja toivottavasti tämä postaus pistää joitakin ihmisiä mitettimään asioita.

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvä kirjoitus, olen ihan samaa mieltä! Omakin poni lähti tuossa kuukausi sitten, myöskin äkillisesti jalan murtuman takia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi ei, paljon voimia sinulle! :( ❤️

      Poista
  8. Tää oli ihan tosi hyvä postaus, pelkkää asiaa! Liikaa näkee kiertoon joutuneita kipeitä heppoja, toivottavasti ihmiset edes joskus avaisivat silmänsä tälle.. Samoilla linjoilla sun kanssa mennään!

    Meiltäkin lähti Päivölästä ihan joulukuun lopulla yks huippuissikka taivaslaitumille.. Tuntuu, että on kyllä tosi monelta suunnalta joutunut näitä huonoja uutisia kuulemaan viime aikoina.:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä, se on tosi harmi..

      Voi ei! Niin surullista. :(

      Poista
  9. Täyttä asiaa. Meillä tehtiin aikoinaan virhe, kun myytiin jalkavaivainen hevonen ihmiselle, jonka luona hevosen piti viettää leppoisia päiviä varsoja tehden. Ja kappas, sattumalta löydettiinkin netistä tieto, että hevonen olikin hieman myöhemmin viety isolle ratsastuskoululle, jossa ilmeisesti ei tiedetty mitään hevosen jalkaongelmista. Kun kävimme katsomassa hevosta niin siellä se kutoi kovaa vauhtia karsinassa (ei kutonut vielä ollenkaan meidän aikana!) eikä heti edes ottanut kontaktia meihin... Ratsastuskoulua ei enää ole ja omistaja on pysynyt koko ajan samana eli hevosen nykytilanteesta ei ole mitään tietoa. Kyllä silloin harmitti :(
    Jipon kanssa tehtiinkin jo heti tiukka päätös, että pahoinpitelytaustainen hevonen lähtisi meiltä vain monttuun tai hätätilanteessa vanhalle omistajalleen. Vuosien aikana tulleet jalkavaivat vain vahvistivat sitä päätöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinka ikävää.. :( Voi kun ihmiset pitäisivät lupauksensa ja pitäisivät vaivaisena myydyt oikeasti siinä käytössä, mihin edellinen omistaja on ne myynyt. Niin varmasti moni kiva hevonen pääsisi vielä viettelemään ansaittuja eläkepäiviä! Harmi vaan, että tuntuu oikeasti olevan sitten ihan tuurista kiinni, päätyykö eläin millaiseen kotiin, vaikka kuinka tarkkaan koittaisi valikoida. :/

      Joo, kuulostaa täysin oikealta päätökseltä. <3

      Poista
  10. Aihe, josta vain hyvin harva osaa tai uskaltaa kirjoittaa. Aihe, joka koskettaa kaikkia hevosenomistajia ja ihmisi hevosenomistajan ympärillä. Aihe, joka vaikeudestaan huolimatta jaksaa puhuttaa. Mä olen sun kanssa niin täydellisen samaa mieltä - mä oon vuosia sitten jo sanonut, että sitten, kun mulla on oma hevonen, se lähtee monttuun silloin kun aika on. Terveen ja niin sanotusti hyväluonteisen (huono sana, hain sitä, että hevosella ei ole dramaattisempaa historiaa, tulee toimeen ihmisten ja hevosten kanssa) voisin myydä hyvään kotiin, mutta munkin mielestä pikkuvikaisten myyminen on vähän liian riskipeliä. Se on suurin ja raskain vastuu hevosen omistamisessa. Olen sun kanssa ihan samoilla linjoilla, ja kunnioitan ja arvostan sua suuresti - ensinnäkin siksi, että osasit ja uskalsit tehdä päätöksen, ja toisekseen siksi, että osasit ja uskalsit tulla puhumaan varmasti kipeästä aiheesta. Voimia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentista! <3 Näin juuri. Toki pikkuvikainenkin voi löytää vielä hyvän eläkekodin, mutta sitä kun ei koskaan varmuudella tiedä. :(

      Poista
  11. Tosi hyvä postaus! Oon niin samaa mieltä kanssasi. Voimia vielä sulle! <3

    VastaaPoista
  12. Olit tosi hyvin tuonut sun mielipiteen esille, ja muutenkin kirjoittanut tän älyttömän hyvin! Oon sun kanssa ihan samoilla linjoilla tästä asiasta. Välillä on vaan osattava päästää irti oikeaan aikaan jos hevonen sitä vaatii, vaikkei se kivalta tietysti tunnukaan.

    VastaaPoista
  13. Tosi hyvin kirjoitettu tämä postaus ja toit hyvin mielipiteesi esille! Olen kyllä samaa mieltä. Ponit ja muutkin karvakorvat olisi hyvä päästää parempaan paikkaan silloin, kun sen aika olisi, vaikka se onkin todella ikävää ja surullista.

    VastaaPoista