lauantai 10. maaliskuuta 2018

Elämä jatkuu

Tai ainakin kovasti yrittää. Kyllähän tässä on edelleen haikea ja surullinen fiilis, mutta se ei varmaan kaikkoa koskaan. Pahin on kuitenkin mennyt ohi: pystyn tekemään iltatalleja itkemättä ja ponin tyhjään karsinaan katsominen vain sattuu, mutta ei aiheuta enää vuolasta kyyneltulvaa. Vaikka mä olen surullinen, on olo myös kovin helpottunut. Nyt ainakin tiedän, että Saran ei tarvitse enää koskaan kärsiä tai tuntea kipua.



Yllä olevassa kuvassa on vielä nähtävillä eläinlääkärin lausunto, josta huomaa, että valitettavasti lopettaminen oli ainut vaihtoehto. Asennonmuutos korjautuakseen olisi luultavasti tarvinnut kirurgiaa, mutta Samba ei ollut enää kuljetuskunnossa ja kipeytyi jatkuvasti lisää. Kotihoitoa jatkettaessa se olisi kuollut ennemmin tai myöhemmin. Mä en kestänyt enää katsoa sen kipua ja kärsimystä, joten päästin ponin lähtemään.

Ponin viimeinen aamu, n. 30min tämän kuvan ottamisen jälkeen
 tilanne romahti täysin :'(
Menee varmaan ikuisuus toipua tähän tilanteeseen. Viisi hevosta väheni ensin kolmeen ja nyt vielä ponin poismenon myötä kahteen. Tallissa näyttää tosi tyhjälle ja tarhakin on aivan vajaa. Jopa mun päivärytmistä uupuu asioita: ennen meni kaikki vapaa-aika (ja hyvin useasti myös koulu- ja opiskelutunnit) heppailuun.

Ehkäpä tää tästä alkaa pikkuhiljaa normalisoitumaan. Mulla on kyllä kivasti vieraitakin ratsastettavia, mutta silti tuntuu, että turhaa vapaa-aikaa jää reilusti. Toki sen voisi aina paikata jollain järkevällä (kuten sillä aikaisemmin laiminlyödyllä opiskelulla), mutta minkäs teet kun poneilu on kivempaa.

Kuva: Olga Mäkinen





Vaikka tää Samban poismeno varjostaakin fiiliksiä, on muiden hevosten kanssa sujunut hyvin. Peetu on ollut ihan mieletön ja ilmeisesti näyttää jatkavan samaa rataa, joten innolla odotan kevättä ja kunnon treenejä. Meillä on hieman vilkuiltu kisakalenteriakin sillä ajatuksella, että nyt talven väistyessä päästäisiin korkkaamaan ponin kilpailu-ura helpoissa, vauvahepoille sopivissa luokissa.

Disa palailee myös tasaisen varmasti sairaslomalta, mutta sillä on ollut aika paljon virtaa ja menohaluja. Päätin, että nyt kentällä puksuttelun sijaan sille voisi tehdä ihan hyvää pieni pidempijaksoinen maastoilukuuri, jonka jälkeen se alkaa palailemaan taas enempi mun pikkusiskon ratsastettavaksi.

Itse menen ponia sen mukaan, miten tarvitsee ja miltä tilanne aina näyttää.

Kuva: Olga Mäkinen




Mulla on nyt paljon julkaistavia kuvia ja postauksia rästissä. Ilon Pilkettä -blogista tutut Olga ja Ilo olivat meillä viettämässä hiihtolomaa, joten siltä ajalta on tulossa paljon materiaalia. Vaikka loma alkoikin todella surullisissa merkeissä, sai yhteisistä talleiluista kuitenkin muuta ajateltavaa ja pystyin pitämään itseni aika hyvin kasassa. Olgan kanssa keksimmekin kaikkea hauskaa tekemistä aina jääbaanailuista pulkkaratsastukseen saakka!

Kuva: Olga Mäkinen

Kuva: Olga Mäkinen

Kuva: Olga Mäkinen

Olgan ja Ilon lähdettyä toki itkin sitten muutaman päivän putkeen ponia, jonka jälkeen olen järjestellyt asioita ja koittanut edelleen sisäistää tätä kaikkea. Hippokseen tehtiin poistoilmoitus, mutta vielä en ole raaskinut tallista Samban tavaroita siirtää tai irrotella nimilappuja telineistä sekä koreista. Sitä varten täytyy vielä kerätä rohkeutta.

Aion säilyttää muistoksi ponin nimellä brodeeratut loimet (hienot villa- ja fleeceloimet) ja satulahuovan, sekä sen nahkapäitset joiden laattaan käyn vielä kaiverruttamassa joskus Sharara Samban. Äiti kävi myös saksimassa ponin jouhia harjasta ja hännästä talteen. Säilytän osan itselläni ja kysyin vielä Saran edelliseltä omistajalta, haluaako myös hän pienet tupsut ponista muistoksi.


Keskiviikkona hyvästelin ponin vielä viimeistä kertaa. Sekä Samba ja Torres haudattiin tähän meidän pihaan, joten siinä voin aina halutessani käydä muistelemassa menneitä. Molemmat rakkaat ponit saivat yhteisen havusydämen ja omat kynttilät. Keväällä aikomuksenani on vielä istuttaa hautapaikalle tammi, joka kasvaa siinä vähintään seuraavat sata vuotta.

Levätkää rauhassa, Sharara
Samba & Tornaado 

2 kommenttia:

  1. Ihailen sua siitä, miten avoimesti sä pystyt käsittelemään tätä aihetta täällä blogin puolella. Vaikka mä itsekin puran paljon ajatuksiani tekstiksi, en mä voisi kuvitella jakavani niitä kenellekään.

    Toivottavasti teidän kohdalle ei enää osuisi enempää harmeja, niitä on teille kyllä osunut jo useamman vuoden edestä.. Tsemppiä sulle vielä ihan älyttömästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon, tosi mukava kuulla! Laita ihmeessä joskus jakoon hieman "syvällisempiäkin" tekstejä jos siltä vaan yhtään tuntuu. Tässä saa ihmeen hyvin selvitettyä ajatuksiaan ja helpottaa jopa, että asioita voi vuodattaa johonkin.

      No jep.. :( Nyt on ainakin vielä maailman paras Samba opettanut viimeisimmän ja vaikeimman asian, eli luopumisen tuskan. Kiitos <3

      Poista