Tammikuussa Sara palaili edelliseltä hyvin pitkältä saikulta (polven suuri haava) ja tuntui vihdoinkin oikeasti loistavalle ratsastaa. Nautittiin ihanista pakkassäistä hevosten kanssa ja pidettiin hauskaa! Tammikuusta jäi ihana fiilis, kaikin puolin hyvin nappiin mennyt ja onnellinen kuukausi.
Loppukuuta kohden kasaantuvat puuterilumihanget kielivät, että seuraavan kuun puolella päästäisiin jo kunnon hankilaukkoihin.
Helmikuussa lisättiin Saran liikuntaa ja otettiin mukaan yhä enemmän ravia. Poni tuntui edelleen tasaiselle ja tyytyväiselle. Olin niin onnellinen, kun ratsastettavuus tämän kuumakallen kanssa alkoi loksahdella oikeasti kohdilleen. Toivo kisoista, hyppäämisestä, treeneistä ja valmennuksista alkoi taas kummitella mielessä. Käytiin paljon myös maastoilemassa ja loppukuusta napattiin ensimmäiset laukat pellolla.
Disan kanssa jatkoin tavallista puksuttelulinjaa. Kaverini Emilia tuli Likka-poninsa kanssa yökyläilemään, joten vietettiin ihana hevosteluntäytteinen viikonloppu. Touhuilin myös jonkun verran Peetun kanssa äitin mukana.
Maaliskuu sai ponit ihan sekaisin kevätvillityksestä. Loppukuusta päästiin Saran kanssa vihdoin kotivalmentajan silmän alle. Disa tuntui ihan mukavalle ratsastaa, mutta en kiinnittänyt sen enempää pääpainoa sen suhteen, vaan linja oli edelleen aika rentoa puksuttelua.
Maaliskuussa hevoset pääsivät nauttimaan kotimaisten hierojien sijaan jenkeistä asti tulleesta lihastenhuoltajasta, jonka avulla saatiin hyviä vinkkejä kotivenyttelyyn ja -hierontaan.
Huhtikuussa Saran tilanne muuttui yht'äkkiä. Se meni ihan oudoksi: alkoi liikkumaan väärinpäin, kiukutteli ratsastaessa, koetti juosta alta, kuumui ihan ylitsepääsemättömästi. Lihaksia alkoi muodostua vääriin kohtiin ja koko se täydellisyys jota olin koko alkuvuoden hehkuttanut murentui hetkessä käsiin. Saatiin testiin Neue Schulen Turtle Topit, mutta testailut jäivät lyhyeen kun jätin loppukuusta ponin ratsastamisen kokonaan ja keskityin maastakäsittelyyn samalla etsien hyviä eläinlääkäreitä.
Hypeltiin Disan kanssa pikkukavaletteja huvin vuoksi ja kävin muutaman kerran kuvaamassa Likka-ponia naapuritallilla. Huhtikuu ei ollut mitenkään mieluinen kuukausi, huoli ponista ja kasaantuvat kokeet stressasivat älyttömästi.
Alkukuusta lomailin viikon Kreikassa ja kävin tsekkaamassa myös Albanian vähän vieraammat maisemat. Juhlin sweet 16 synttäreitä ja intoilin jo pian loppuvasta peruskoulusta.
Kotiin palattuani järjestelin klinikalle lähtemistä. Hevoset pääsivät laitumelle pitkän totuttelujakson jälkeen, oi sitä onnen määrää kun kesä oli vihdoin virallisesti alkanut. Aidattiin uudet ihan huippuhyvät laitumet, jotka sisälsivät luonnonpellon lisäksi rantaniittyä, metsää ja kaunista järvenrantaa.
Kentälle saatiin estetolpat ja testailtiin niitä Disan kanssa useamman kerran. Osallistuin kotona muutamiin valmennuksiin ja vitsi poni tuntuikin sillon hyvälle! Hyppääminen oli niin sujuvaa ja saatiin paljon kehuja, on se Disa vaan hieno kun sen kanssa jaksaa työskennellä ja tuoda ne parhaat puolet esiin. Hyppäsin myös yhden kivan valmennuksen lainahevosella vieraalla tallilla.
Loppukuusta etsin Disalle vuokraajaa ja pian nuori tyttö alkoi käydä mun valvonnassa ratsastamassa.
Heti kesäkuun alussa oli kauan odotettu, pelätty ja jännitetty klinikkapäivä. Ajettiin monta tuntia tekemään pitkäkestoisia tutkimuksia, ja lopulta päivän päätteeksi diagnoosiksi saatiin oikean jalan kavionivelessä oleva exostoosi, joka on aiheuttanut kavionivelen tulehduksen.
Exostoosi/nokkamuodostuma on mahdollisesti ollut ponilla aina, mutta nyt edelliseltä saikulta palaillessa ja rasituksen noustessa se on lähtenyt kipuilemaan ja aiheuttanut kaikki ongelmat. Se ei enää tulisi millään sieltä häviämään, mutta onneksi helpottaminen oli mahdollista nyt kun aiheuttaja saatiin paikannettua. Kirjoitin instagramiin klinikkapäiväselostuksen päätteeksi "Voi olla, että sillä ei enää koskaan tulla hyppäämään, mutta pääasia on, että saatiin vihdoin tietää mikä ongelmana on. Nyt pystytään hoitamaan Saraa sen vaatimalla tavalla. Ei mua edes harmita tää jälleen saikkuilu, enemmänkin olo on helpottunut kun vihdoin saatiin vastauksia ja voidaan hoitaa Sara jälleen terveeksi."
Joten sitten saikkuiltiin, hoidin ponia ja vietin sen kanssa aikaa. Pian saatiin alkaa kävelemään. Poni pääsi nauttimaan hyvin vapaasta kesästä.
Positiivisena puolena Emilian Likka-poni muutti meille laiduntamaan kuukaudeksi. Vietettiin rentoa lomaa yhdessä poneillen: uitettiin, nautittiin helteistä, puksuteltiin issikoiden kanssa ja pidettiin hauskaa. Tehtiin pitkä monen tunnin vaellus naapuritallille moikkaamaan vanhaa ponituttavaa ja intoiltiin edessä olevasta yhteisestä kesästä.
Heinäkuussa kengityksessä koetettiin helpottaa Saran kavion nopeampaa pyörähtämistä lyhentämällä ja pyöristämällä kärkeä ja vaihtamalla kenkien koon numeroa pienempään.
Olin viikon leiriavustajana itselle täysin uudella tallilla. Töiden lomassa pääsin ratsastamaan niin itsenäisesti kuin valmennuksissa paljon erilaisia poneja ja hevosia, parhaimmillaan yhden päivän ratsumääräksi saattoi tulla jopa 7 kun kotona liikutettavana oli vielä muutama oma hevonen.
Suunnitelmat muuttuivat (kerrankin positiiviseen suuntaan) ja Likka jäi meille pysyvästi asumaan. Nyt omien hevosten lisäksi tallista löytyi siis myös yksi vuokralainen. Aloin hiljalleen nostamaan Disan kuntoa ja vaatimaan siltä vähän enemmän, mitä tähän asti se oli saanut vain puskailla.
Elokuussa jatkoin Disan tavoitteellisempaa ratsastamista. Kunnon noustessa poni alkoi liikkumaan sileällä huomattavasti paremmin ja esteet alkoivat jälleen kesän tauon jälkeen tuntumaan helpoilta. Otettiin
Venlan kanssa ihania inkkarikuvia ja fiilisteltiin viimeisiä kesäsäitä.
Koulut alkoivat ja aloitin lukion ykkösluokan. Autoin äitiä Peetun liikutuksissa ja alettiin Emilian kanssa suunnittelemaan meidän kentälle harjoituskisoja. Rohkaisin kaverin osallistumaan niihin Disalla ja koutsasin Riinaa muutaman kerran ennen itse kisapäivää. Irtisanoin Disan vuokraajan.
Sara riehui jalkansa pahasti laitumella ja päätin antaa periksi jatkamisen suhteen. Poni saisi vietellä rauhallisia ja mukavia eläkepäiviä laumansa keskellä, ilman kiirehtimistä ja odotuksia käytön suhteen. Katseltaisiin ajan kanssa, jos jalka ei enää reagoi niin kokeillaan ehkä vielä mahdollisesti liikkumista.
Loppukuusta klipattiin Disaan ruma raita, koska lämpimän syksyn takia se oli aina ihan hikinen. Taiteilin itse vielä tyylikkään sydämen ponin persuksiin saksilla ja isolla klipperillä, koska pikkutrimmeri ei purrut tarpeeksi tehokkaasti ponin paksuun karvaan.
Syyskuun alussa hypättiin meidän kentällä ensimmäiset itsejärjestämät rataharjoitukset. Saatiin parilta kaverilta korvaamatonta apua viimehetken valmisteluissa (eli maalattiin keskellä yötä vielä viimeiset puomit, lanattiin kenttä, kasattiin esteitä, panikoitiin ja järjesteltiin) kaikki tyylikkäästi viimetipassa. Itse kisapäivä onnistui kuitenkin lähes täydellisesti ja ylitti odotukset suuresti. Saatiin paljon kehuja ja hyvää palautetta järjestelyistä, paikasta ja erinomaisesta kentän pohjasta kaatosateesta huolimatta. Niin onnellinen ja hyvä fiilis tästä päivästä!
Disa osallistui myös kaverin kuskaamana meidän harkkareissa pikkuluokkaan ja taitavasti nollaradoin pääsi kunniakierrokselle laukkailemaan.
Palasin hetkellisesti ratsastuskouluun ja aloitin tunnit Rouhialan tallilla. Ratsastin myös muutaman kerran Likalla Emilian ollessa matkoilla.
Lokakuussa tehtiin perheen kanssa yhteinen päätös, jossa Disa siirtyi enempi pikkusiskoni käyttöön. Minulle poni olisi kuitenkin melko pieni, en pääsisi etenemään sillä ja sisaruksille täytyy tarjota yhtälaiset mahdollisuudet harrastamiseen. Ei siis ollut järkeä ostaa vielä yhtä pikkuponia porukkaan, vaan enemmin vähän vaihdella hevosia.
Disa kuitenkin kerkesi jo hommata itselleen heti sairaslomaa tarhassa riehutun jalan ja lohjenneen hampaan takia (joo, ei mitään käsitystä miten siinäkin on onnistuttu. Siinä kun yöheiniä jakaessa karsinasta ilmestyy poni jonka turpa on ihan kauttaaltaan veressä ja hyytymäklönteissä tulee sitä mietittyä, että mitä ihmettä..).
Lokakuussa ratsastinkin suurimmilta osin Rouhialan hevosilla. Lemppareiksi/vakkareiksi valikoituivat ihan unelma, osaava jättiläisheppa Masi ja vasta tallille muuttanut nuori häselö mutta todella kiva ruuna Foni. Hyppääminen ja myös kouluratsastus nousivat ihan uusille tasoille, etenkin Masin satulassa vietettyjen tuntien jälkeen olin aina ihan pilvilinnoissa. Opettaja sanoi, että mun pitäisi ostaa hevonen ja hänellä olisi mulle sellainen jopa tiedossa, musta saisi kuulemma tehtyä hyvän kenttäratsastajan.
Kotona aloin touhuamaan paljon Peetun kanssa, kovaa vauhtia siitä tulikin mun tämänhetkinen panostuksenkohde. Hassua, en koskaan kuvitellut olevani suokki-ihmisiä, mutta tässä sitä ollaan. Työskentelen Peetun kanssa siihen asti, että se lähtee ratsuttajalle oppimaan vähän lisää.
Sara oli koko loppusyksyn ollut oireeton eikä nivelessä ollut normaalia enempää turvotusta tai muuta vastaavaa. Nostettiin vähän kerrallaan liikuntaa seuraillen edelleen jalkaa. Loppukuusta otettiin ensimmäiset ravipätkät! Onnellinen omistaja ja erittäin tyytyväinen poni.
Lopetin tunnit Rouhialassa ja ennen kuun vaihdetta aloitin vuokraamaan osaavaa pikkuponiruunaa. Toffeeseen tutustuminen sujui hyvin jo ennestään tutun opettajan silmien alla.
Joulukuu vastaa ehkä juurikin nykytilannetta. Toffeen kanssa treeni on lähtenyt hyvin käyntiin ja poni alkaa tuntumaan hyvälle. Innolla odotan kevättä: valmennuksia ja sulavia kenttiä, sitä ennen ehkä lähdetään maneesillekkin treenaamaan.
Saran kanssa mennään tasaisen varmaan tahtiin päivä kerrallaan. Se ei ole missään vaiheessa vaikuttanut kipeälle, mutta jatketaan edelleen rauhassa. Uuden vuoden jälkeen päästään toivonmukaan klinikalle ottamaan kuvat, jotta nähdään onko mahdollisia muutoksia tapahtunut ja niiden perusteella osataan suunnitella jatkoa paremmin.
Peetu oppii kokoajan hurjasti lisää ja siitä on kasvamassa fiksu poika. Ollaan käyty nyt paljon ohjasajamassa metsässä, sillä loppukuuta kohden sulaneet lumet ovat jättäneet vain kamalat jäätiköt kaikkialle. Kengätön kavio ei oikein pysy pystyssä, joten toivotaan pian lumitilanteen muuttumista parempaan suuntaan.
Vuosi 2016 on ollut kokonaisuudessaan todella tapahtumarikas. Olen päässyt kehittymään ratsastajana uusien hevostuttavuuksien ansiosta, oppimaan yhä lisää omista hevosista, järjestämään kisoja omalla tallilla, tutustumaan uusiin ihmisiin ja harrastamaan yllättävän monipuolisesti sairasteluista huolimatta. Tästä on hyvä jatkaa. Vaikka jossain vaiheessa vuotta tuntuikin, että elämä kaatuu siihen ja mitään toivoa ei enää ole, näin vuoden päätteeksi voin helpoituksella huokaista ja sanoa, että olen erittäin hyvässä tilanteessa ja tällä hetkellä kovin onnellinen. Eihän tän harrastuksen vissiin missään vaiheessa helppoakaan pitänyt olla.. ;) Hyvin ja odottavaisin mielin kohti vuotta 2017, jonne on aseteltu isoja suunnitelmia ja tavoitteita!
