Peetu ensimmäistä päivää kotona 2.5.2015
Rivakka-Pehtoori ostettiin äitini hevoseksi maastopuksutteluun ja satunnaiseen kentällä hyörimiseen. Se tuli meille kaksivuotiaana, jonka jälkeen alkoi iso työrupeama yleisten käytöstapojen opettelun suhteen. Ihan vain sellaista, että kaikkea ei tarvitse potkia ja yhdellä taluttajalla voisi jatkossa pärjätä. Hiljalleen tämä vilkas suomenhevosvarsa kasvoi vähän fiksummaksi yksilöksi unohtamatta kuitenkaan sen persoonallisia kohelluksia.
Vuosi sitten teimme päätöksen, että Peetusta tulee Samban seuraaja. Säpäkän ratsuponin jälkeen siirryin tankkerimaiseen, tappikaulaiseen ja lyhytjalkaiseen suomenpienhevoseen. Ihastusta ei tuolloin alkuperäisrotuamme kohtaan löytynyt, sillä vähäisten puttekokemuksieni mukaan kaikki olivat olleet enemmän tai vähemmän oman makuni ulkopuolella.
Mutta muutakaan ei ollut tarjolla. Sara oli siirtynyt aiemmin kokonaan kevyeen käyttöön jalkatuomion jälkeen ja oma hinku tavoitteelliseen treenaamisen oli jälleen kova.
Sain kyllä useita tarjouksia hevosista. Vanhemmat eivät kuitenkaan missään vaiheessa niille lämmenneet, mutta äiti alkoi puhumaan Peetulla ratsastamisesta. Siitä saisi kuulemma ihan kelpo ratsun vaikka kisailuun. Jotain lahjomistakin oli havaittavissa, sillä äiti myös lupautui ryhtymään henkilökohtaiseksi hovikuskiksi ja kuljettamaan talvella maneesille valmennuksiin, mikäli aloittaisin Peetun kanssa työskentelyn. Loppupeleissä hyväksyin diilin ja nyt olin vastuussa kolmivuotiaasta vauvahevosesta.
Nyt tuosta on vierähtänyt päälle vuosi ja voisi olla aika tarkastella mihin pisteeseen tässä on päädytty.
Mulla ei alunperin ollut tarkoitus tehdä hevosta todellakaan itse. Sen oli määrä lähteä ratsutukseen keväällä, mutta kaikkien mutkien kautta suunnitelmat muuttuivat nykyiseen pisteeseen. Tällä hetkellä ykkösprioriteettina olisi tarkoitus löytää sopiva ratsastaja kehittämään Peetua sisäänratsastuksen jälkeen yhä korkeammalle tasolle sen ohella, mitä sillä itse ratsastan. Tahdon ammattilaisen selkään vielä koulutusvaiheessa.
Haluan kuitenkin vielä muistuttaa, että en missään vaiheessa ollut sisäänratsastuksessakaan yksin. Minulla oli jatkuvasti ympärillä osaavia ihmisiä ja ammattilaisia, joilta tarpeen tullen olisin saanut apua.
Peetun kanssa etenin kuitenkin pitkälti oman harkintakykyni pohjalta mututuntumaa hyödyntäen. Hevonen oli tullut minulle tutuksi ahkeran touhuamisen ja maastakäsittelyn tuloksena, joten osasin melko hyvin päätellä milloin se oli mihinkin valmis, miten pitkiä harjoituksia tehtiin, millä aikavälillä ja kuinka usein. En edennyt juurikaan oppikirjojen tai ohjeiden mukaan, vaan hevosta kuunnellen. Se on mielestäni tärkeintä onnistuneen ratsukoulutuksen saavuttamiseksi: kaikki suunnitellaan, räätälöidään ja toteutetaan hevoskohtaisesti.
Nyt tuosta on vierähtänyt päälle vuosi ja voisi olla aika tarkastella mihin pisteeseen tässä on päädytty.
 |
| Peetu toissapäivänä 13.10.2017 |
Haluan kuitenkin vielä muistuttaa, että en missään vaiheessa ollut sisäänratsastuksessakaan yksin. Minulla oli jatkuvasti ympärillä osaavia ihmisiä ja ammattilaisia, joilta tarpeen tullen olisin saanut apua.
Peetun kanssa etenin kuitenkin pitkälti oman harkintakykyni pohjalta mututuntumaa hyödyntäen. Hevonen oli tullut minulle tutuksi ahkeran touhuamisen ja maastakäsittelyn tuloksena, joten osasin melko hyvin päätellä milloin se oli mihinkin valmis, miten pitkiä harjoituksia tehtiin, millä aikavälillä ja kuinka usein. En edennyt juurikaan oppikirjojen tai ohjeiden mukaan, vaan hevosta kuunnellen. Se on mielestäni tärkeintä onnistuneen ratsukoulutuksen saavuttamiseksi: kaikki suunnitellaan, räätälöidään ja toteutetaan hevoskohtaisesti.
 |
| 13.10.2017 |
SYKSY 2016
Syksyllä ideana oli vain jatkaa maastakäsittelyä ja tutustumista hevoseen. Teimme pitkiä maastokävelyitä, touhusimme kentällä vapaana ja kerran jopa irtohypytimme suomenponia. Peetu oli kesän jäljiltä, yllätys yllätys, paisunut kuin mikäkin pullataikina, joten käynnissä oli samanaikaisesti myös pienoinen laihdutusprojekti.
Peetun sisäänratsastusta ei tehty kolmivuotiaana, sillä se ei ollut siihen vielä todellakaan valmis käytöksen tai rakenteensa puolesta. Mielestäni muutenkin ihanteellinen aika nuoren hevosen sisäänratsastukselle on yleensä 3-4-vuotiskauden vaihde, joten sitä lähdimme tavoittelemaan myös Peetun kanssa.
Syksy kului pitkälti siis maastakäsittelyn parissa touhuten. Peetusta alkoi tulla ihan fiksu tenava, eikä se enää rykinyt käsistä tai harrastanut sen suurempia tuhmuuksia.
TALVI 2016-2017
Talvella alkoi tapahtumaan enemmän. Maastakäsittelyyn otimme hiljalleen mukaan ohjasajon ja palauttelimme mieleen jo edellistalvena opetellun liinassa työskentelemisen. Peetusta kehkeytyi melko nopeasti hyvä juoksutettava: se kuunteli todella tarkasti ja reagoi moitteettomasti pienimpäänkin pyyntöön. Ohjasajoa pääsimme talven edetessä toteuttamaan myös maastolenkeillä.
Kaikki työ tehtiin monipuolista kaavaa noudattaen. Peetun viikko-ohjelma oli aika rento ja sen päätavoitteena oli pitää tekeminen mielekkäänä, jotta myöhemmin saataisiin ilolla hommiin lähtevä hevonen. Emme jankanneet useita kenttäkertoja tai säätäneet jatkuvasti samoja asioita, vain haimme onnistuneet suoritukset kultakin osa-alueelta ja jatkoimme taas seuraavalla kerralla muiden aihepiirien parissa. Peetu pysyi jatkuvasti tyytyväisenä ja yhä edelleen se tulee tarhassa vastaan korvat hörössä "jee töitä!" -ilmeellä.
Olennaista tietenkin oli myös lomien ja vapaapäivien oikea suhteuttaminen työskentelykokonaisuuteen. Ratkaisevaa ei ole toistojen, vaan onnistuneiden kokemusten määrä. Peetu parani aina pienten ajatuslomien jälkeen, jolloin sillä oli aikaa kerrata ja miettiä opittuja asioita. Ilman niitä kakara olisi varmasti kyllästynyt paljon nopeammin ja koulutus ei olisi edennyt halutulla tavalla. Edelleen meillä on ratsastusjuttujen suhteen hyvä nyrkkisääntö käytössä: hommia tehdään viikossa hevosen iän verran. Neljävuotias Peetu treenaa ratsastajan kanssa siis maksimissaan neljänä päivänä seitsemästä.
 |
| Kuva: Suvi Nieminen, suvin.kuvat.fi |
Tammikuussa lähdimme katselemaan ensimmäistä satulaa ja pian sellainen löytyikin. Selkäännousuharjoitukset olimme aloittaneet jo loppusyksystä, joten jakkaran kanssa temuaminen, kylkiin nojailu ja pomppiminen oli jo tuttua juttua, jota vain lähdimme muistelemaan uudelleen. Satulaan totuteltiin usein heinäkärryn edessä: penkki oli kiva juttu, kun samalla sai vähän herkutella.
Siitä etenimme edelleen monipuolisen työskentelyn ja riittävien vapaiden vauhdittamana satunnaisiin selkäännousuharjoituksiin. Kävimme kentälläkin ihmettelemässä maailmaa ratsastajan kanssa. Huolellinen työ näkyi ehdottomasti Peetun käyttäytymisessä, sillä se oli joka kerta kuin vanha tekijä eikä stressannut tai jännittänyt laisinkaan.
Helmikuun seitsemäs päivä olimme taas jännän äärellä, kun Peetulta pyydettiin ensimmäistä kertaa liikettä ratsastajan kanssa. No mitäpä muutakaan hienolta juniorilta voi odottaa, kun täydellistä suoritusta? Taluttajan kanssa otimme molempiin suuntiin kierroksensa, treenasimme hieman pysähtymisiä ja liikkeellelähtöjä ja lopetimme erittäin onnistuneisiin fiiliksiin.
Maaliskuun 12. päivä otimme ensimmäiset ravit ratsastajan kanssa ja ne sujuivat jälleen hienosti. Taluttajaa tai liinan päässä olijaa ei oikeastaan edes kaivattu, vaan teimme lähes kaiken ensimmäisiä kertoja lukuunottamatta vapaana. Peetun kanssa missään ei ollut ongelmaa: hevonen osasi pysähtyä, liikkua ja kääntyä aina näin pyydettäessä. Täällä taustalla oli jälleen vahva pohjatyö maastakäsittelyn parissa.
Tutustuimme ratsain myös puomeihin. Maastakäsittely, kävelytykset, ohjasajo ym. olivat edelleen isossa roolissa, eikä ratsastuskertoja edes kertynyt montaa. Todella tärkeitä lomia unohtamatta etenimme hyvin varmasti, eikä takapakkeja tullut.
 |
| Kuva: Suvi Nieminen, suvin.kuvat.fi |
KEVÄT 2017
Alkukeväästä jatkettiin samaa rataa. Peetu oli tosi hyvä! Ponin riiviöpuoli kyllä palasi hetkeksi maisemiin meidän lomareissun aikana, mutta ei onneksi jatkanut touhujaan sen pidempään. Ratsastusjutuista pidettiin vähän pidempää taukoa, mutta kentän pohjan ilmestyessä jään alta esiin käytiin taas palauttelemassa treenijuttuja mieleen.
 |
| Seitsemäs ratsastuskerta |
Peetu alkoi muistuttamaan ulkomuodoltaan mammutin sijaan hevosta ja se saikin kehuja sopusuhtaisudesta mm. kasvattajaltaan lähetettyäni hänelle kuulumisia kuvien kera.
Kentän sulettua poitsu pääsi taas irtohyppäämään ja tykkäsikin touhusta tosi paljon. Vaikka esteitä ei oltu juurikaan treenattu, Peetu hahmotti etäisyydet todella hienosti ja loikki muutenkin ihan jouset jaloissa menemään.
Otin myös juoksutukseen mukaan puomijumppia, joita treenattiin hyvään tahtiin.
Aloitimme myös maastoilutreenit. Toukokuun 2. päivä kävimme ensimmäistä kertaa ratsain maastossa. Mukana oli jalan kulkeva ihminen, jonka rinnalla tepastelimme tietä pitkin pienen lenkin. Kolmen päivän päästä olimme jo Disan mukana kunnon reissulla, joka sisälsi ravipätkiä, metsäkiipeilyä ja muuta mukavaa.
Ratsastusmaastossa jännittäväksi jutuksi muodostui autot, vaikka ne olivatkin aikaisemmin olleet ihan fine. Ensimmäisellä kerralla ne kuitenkin hieman jännittivät. Peetu turvautuu pelottavissa tilanteissa "pakene tai taistele" -periaatteeseen, joista se tuollaisessa hetkessä valitsee herkästi jälkimmäisen ja koettaa potkaista autoa.
Kentällä ratsastustreenit lähtivät aina kerta kerralta paranemaan. Peetu alkoi liikkumaan kivasti ja mukavan rennosti. Toukokuun 7. päivä otimme ensimmäiset laukat ratsastajan kanssa. Edellisiltana olin valmistellut sen liinassa pienellä puomijumpalla ja treenillä siitä, mitä sana "laukka" tarkoittikaan. Ei tuottanut ongelmaa yhdistää tämä käsky selästä oikeisiin apuihin, joten pian sitä mentiinkin jo reipasta kevyttä laukkaa kenttää ympäri.
Loppukuusta ryhdyttiin jälleen hurjiksi ja otettiin ensimmäiset pikkuhypyt ratsastajan kanssa. Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt nostaa tuo puomikasa ennemmin ristikoksi, mutta menihän se noinkin kun on fiksu heppa alla.
Hyppäsimme vielä seuraavalla viikolla toisen kerran pieniä ristikoita helpoilla teillä. Peetu tykkäsi älyttömästi, mutta nuoren tapaan oli silti vähän epävarma ja kaipasi paljon tukea. Peltoilimme myös useampaan otteeseen ja Peetu käyttäytyi tosi hienosti!
KESÄ 2017
Kesällä Peetun oli tarkoitus päästä pidemmälle laidunlomalle, joka ei kuitenkaan tehnyt hyvää ponin ulkomuodolle. Pääkopalle senkin edestä, mutta lihavuusluokitus nousi jälleen pilviin. Seuraavaksi kesäksi täytyy kehittää joku toinen suunnitelma, mahdollisesti sitten testataan metsäpalasta tai vain tylsästi tarhaillaan.
Kun vauvan loma oli lusittu, aloitin palauttelun treeniin hitaasti ja varmasti. Teimme kävelylenkkejä maastossa, joita pidennettiin aina vähän. Ohjasajoa, maastakäsittelyä jne. Kunnon kohentuessa mukaan otettiin jo vähän reippaampaa tahtia mm. juoksutuksen yhteydessä.
Peetun satula oli jäänyt epäsopivaksi jo keväällä, joten ratsastusta ei niinkään harrastettu. Kaksi kertaa kiipesin kyytiin paksun huovan ja karvaromaanin kera, eikä satulattomuus tuottanut ponin puolesta mitään ongelmaa. En kuitenkaan vielä hirveästi viitsinyt ilman penkkiä lähteä touhuilemaan, joten odottelimme pitkään satulansovittajan visiittiä.
Peti sai myös ensimmäiset kenkänsä ja käyttäytyi kengityksessä hyvin mallikelpoisesti. Kengittäjä kehui, että eipä olisi vielä pari vuotta sitten tästä hevosesta uskonut, että antaa laittaa ensimmäistä kertaa kenkään näin hienosti.
Ehdimme myös treenaamaan hieman lastausjuttuja ja kesän vaihtuessa syksyyn pyörähdimme maailmalla edustamassa suomenhevosia eräässä tapahtumassa. Peetu käyttäytyi todella fiksusti, ei olisi voinut paremmin edes mennä!
SYKSY 2017
Syksy toi taas uusia tuulia ja niiden mukana uusi satulamme, ihana Albion Legend kulkeutui tänne. Olin huolellisesti kohottanut Peetun kuntoa kesällä, joten nyt pystyimme ottamaan ohjelmaan mukaan myös ratsastusta. Loman jäljiltä hevosen työmotivaatio oli aivan todella korkealla ja kehitys tuntuu selkään, sekä näkyy myös sivustakatsojan silmiin kerta kerralta yhä suurempana piikkinä. Jos se harppoo etenemistään tähän tahtiin, siitä tulee aivan todella upea!
Olemme päässeet myös treenaamaan laukkoja hieman enemmän. Nyt olen istunut ensimmäisä kertoja syvälle satulaan, kun aikaisemmat kerrat keväällä tehtiin vielä enemmänkin aika kevyesti kyydissä istuen. Peetu uskaltaa rentoutua kivasti ja nyt kun se alkaa jälleen saamaan lisää voimaa ja tasapainoa, pystyy se jatkossa liikkumaan yhä paremmin ja paremmin.
Puomejakin ollaan menty ja hyppäämistouhut aloitellaan myöhemmin, kunhan vielä muutamat liikaläskit karisevat hevosen kropasta pois. Maastossa ollaan nyt taas käyty yksin ja hevoskavereiden kera, eikä kummassakaan ole ollut mitään ongelmaa. Autotkin on ihan ok juttu, eikä niitä enää edes säpsytä!
 |
| ❤ |
