tiistai 10. lokakuuta 2017

Syksyisessä väriloistossa


Siinä vaiheessa kun keltaisen, punaisen ja oranssin värit lähtivät puskemaan luonnossa esiin, tuli ajankohtaiseksi jälleen järjestää kunnon kuvauspäivä. Kameran eteen valikoituivat tällä kertaa lihava suomenponi Peetu sekä mallin töitä rakastava Samba. Saran kanssa ei oltukaan pitkään aikaan otettu kuvia, sillä viimeeksi kun Suvi pyörähti meidän tallilla, oli onnettomuusmagneettiponin silmä turvonnut ja musta. 

Suunnitelmissa oli ynnätä saippuakuplia kuvauksiin. Syyskuun lopussa Suvi toi tullessaan tyylikkään lasten leikkiaseen, joka ampui pikkupalloja ilmaan. Valitettavasti moinen häkkyrä oli turhan pelottava molempien eläinten mielestä, joten jouduimme kuitenkin hautaamaan hienot kuplakuvat ja siirtämään niiden ottoa toiseen kertaan.






Eipä näistä ns. tavallisista poseerauskuvistakaan huonoja tullut. Suvin kuvaustaidot yhdistettynä mielettömän näyttävään ruskaan - loistava kombo! Jälleen kerran tuloksena toinen toistaan upeampia kuvia, joista minulla on nyt esiteltävänä tuttuun tapaan mallikansion sisältöä. 

Kaikki kuvat on ottanut Suvi Nieminen, www.suvin.kuvat.fi. Suvin kuvia voi seurata myös instagramissa @suvinnet ja facebookissa Hevoskuvagalleria Suvin.net.













28 kommenttia:

  1. Taas aivan mielettömän hienoja kuvia teistä 😍
    Ihana postaus, simppelillä tekstillä ja laadukkailla, suurilla ja hienoilla kuvilla varustettuna ! 😍

    VastaaPoista
  2. Suvi on kyllä aivan älyttömän taitava ottamaan kuvia :o <3
    Mutta on Suvilla ollut kyllä älyttömän hyvät kuvauskohteetkin! Omistaisipa itsekin tuommoisen ihanan läsipään ja sinun tukkasi niin tunkisin kuvia joka tuutista ulos minkä kerkeäisin :'D
    Ei voi muuta sanoa, kuin että vau näille kaikille kuville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep, Suvi kyllä osaa!
      Haha, kiitos ihana. Te olette kanssa tosi ihania ja kauniita <3

      Poista
  3. Nää on vaan niin kivoja! Sit kun tuut käymään täällä niin pidetään kunnon kuvaustuokiot niin mäkin saan hienoja kuvia ;D

    VastaaPoista
  4. Vau, todella kivoja kuvia! Tuo Peetun musta kavio vaaleiden joukossa on kyllä hauska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Suvi on tosi taitava kuvaaja. Haha, jep! :D

      Poista
  5. Upeita kuvia ja kiva syksyinen ulkoasu myös!

    VastaaPoista
  6. Mahtavia kuvia taas jälleen😻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos mielettömästi! Suvilta nyt ei voi oikein muuta odottaakaan. :)

      Poista
  7. Oi nuo Samban kanssa otetut kuvatkin ovat upeita! On sulla kyllä kuvauksellisia poneja😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää kyllä on, etenkin Samba on aina ihan intsinä poseeraamassa! :D

      Poista
  8. Aina se Suvi osaa yllättää. Olen ihan ällistynyt kuinka mageita kuvia Suvi osaa ottaa. Peetun ja sinun yhteiskuvat on tsoi hienoja, muta ei tietenkään jätetä huomiotta Saraa.

    Sun kuvia katsellessa tuli taas mieleen, että tarvis itsekin saada tältä syksyltä tälläisiä poseerauskuvia otettua vielä ennen kuin lumi iskeytyy maahan ( jos säät haluaisi sallia kuvaukset täällä meillä päin)

    Ulkoasusta on myös pakko mainita, että vautsi. Tuon bannerin kuvan värimaailma sopii todella hyvin tuon kukkakuosin kanssa yhteen, eikä tule yhtään sellaista fiilistä, että mitään puuttuisi ulkoasusta tai se olisi jotenkin huolimattomasti tehty.

    Pakko vielä mainita, että upeeta työtä Veera, Suvi,Peetu ja Sara :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep! Nää on kyllä tuttuun tapaan tosi hienoja aina kun Suvi on kuvaajana. :)

      Ehdottomasti menkää myös kuvailemaan! Vielä siellä on jonkun verran oranssia ja keltaista, joten sinne vaan kameran ja hevosen kanssa räpsimään.

      Kiitos paljon, tosi mukava kuulla! Kiitos myös pitkästä kommentista. :)

      Poista
  9. Ei voi muuta sanoa kuin että ihan mielettömän hienoja kuvia jälleen kerran! :o

    VastaaPoista
  10. Tosi hienoja kuvia taas! Syksy on ihanaa aikaa ottaa kuvia kun joka puolella on niin värikästä. Itseäni vähän harmittaa, kun tämän syksyn kuvailut jäi vähän turhan vähälle tuon ihanan vesisateen kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No nyt on ollut kyllä kamalat sateet. Mutta jospa tuolla jossain välissä pilvikerros vähän liikkuisi niin pääsisitte tekin nappaamaan muutamat syyskuvat ruskassa! :)

      Poista
  11. Todella upeita kuvia taas kerran! Suvi kyllä osaa kuvata tosi hyvin!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista