sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Uusi hevonen?


Instagramin puolelta (@porkkananvoimalla) onkin jo saattanut bongailla tämän kermatoffeen värisen herrasmiehen, joka muutti meille eilen. Tornaado eli "Torres" on esiintynyt aikaisemmin blogin puolella kertaalleen, mutta nyt tämän muuton myötä se tulee näkymään yhä useammin täällä.

Ennen kuin joku ehtii säikähtämään: en ole ostanut uutta hevosta, vaan Torres asuu meillä tallipaikalla. Sen omistaja sekä vuokraajat käyvät siis hoitamassa ja liikuttamassa hevosta. Onkin tosi kiva, kun talliporukka taas hieman laajenee ja saa jälleen seuraa!


Peetu on aivan rakastunut uuteen tulokkaaseen! Ollaan aina naurettu, että Peetu olisi muuten homo, mutta sillä ei ole kuin tammoja ympärillä. Nyt kun porukkaan saatiin yksi poikakin, niin eiköhän näistä muodostu aika pian parivaljakko. Rakkautta on selkeästi ilmassa, kun suomenponi on vaan tutkaillut sydämet silmissä Torresta. Eilen se juoksi kamalaa kyytiä koko illan tuota aidanvierusta pitkin. Niiiin kovasti kun olisi ihana päästä tutustumaan paremmin!

Varuilta näpertelin Torrekselle oman slicen, jotta jengi voi tutustua ensin aita välissään. Myöhemmin nakataan kaikki sitten samaan syssyyn ja katsotaan mitä siitä sitten tulee. Melko väliaikaisena pyritään tuo väliaita tuossa pitämään, mutta sen olemassaolo on näin alkuun melko oleellinen reikien ja ikävien yllätysten välttämiseksi. Ilkeät evil bitch -tammat Disa ja Samba nimittäin tulevat alkuun kiusaamaan uusia tulokkaita.


8 kommenttia:

  1. Se on varmaan joku suokkien sukuvika, Lihiskin on homo - mut onneks ei ainoa ;)! Tää on niin suloinen tyyppi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä luultavimmin kyllä. :D Hän on kyllä ihana!

      Poista
  2. Torres on kyllä niin suloinen! Innolla odotan, miten tämä komea herra oikein tulee esiintymäänkään täällä blogissa!

    elaimetsydammessa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä oikein ihana ja symppis tapaus! :)

      Poista