sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Sittenkin hevoskouluun?

Mä oon viime aikoina pohtinut pitkälti mun tulevaisuutta ja koittanut tehdä jotain päätöksiä. Monelle on selvää, mihin ammattiin pyrkii ja mitä uraltaan lähtee tavoittelemaan, mutta mulla tää valinta on aina ollut melko vaikea.

Käyn tällä hetkellä lukion toisen vuoden viimeisiä kursseja. Ensi syksynä suuntaan kirjoittamaan pitkän englannin ja historian, joista jatkan keväällä yhteiskuntaopin, äidinkielen ja ruotsin pariin. Valmistun ylioppilaaksi vuoden kuluttua.


Ensi viikolla mulla on valintatilaisuus, jossa arvioidaan mun palveluskelpoisuus armeijassa. Olen hakenut 2/2019 erään ja toivon voivani suorittaa naisten vapaaehtoisen asepalveluksen Karjalan prikaatissa. Armeija antaa aikaa myös jatkon kannalta. Jos tuntuu, että motivaatio ja kiinnostus riittää intissä, olen myös halukas etenemään johtajakoulutukseen.

Peetulle mulla on tarkoitus etsiä tuoksi ajaksi sitoutunut vuokraaja tai puoliylläpitäjä. Hevonen tulee asumaan meidän kotipihassa, jotta lomilla pääsen myös itse ratsastamaan ja touhuamaan sen kanssa. Tästä prosessista kuitenkin ehkä myöhemmin lisää. Uskon löytäväni tuttavapiiristä taitavan, vastuuntuntoisen ja ehdottomasti luotettavan henkilön tuoksi ajaksi. 


Minne sitten armeijan jälkeen? Lukio ja intti olivat mulle itsestäänselvyyksiä, mutta jatko-opiskelupaikka ei todellakaan. Mä en oikein yhtään tiedä mihin sitä tästä lähtisi. Opon kanssa ollaan rajattu vähän kenttää ja tällä hetkellä potentiaalisimmat vaihtoehdot ovat yhteiskuntatieteet tai suojelu- ja sotilasala. Toisaalta olen melko pätevä äidinkielessä ja mulla on työkokemusta jo mm. journalistiikan parista. Myös kuvataide on yksi mun vahvuuksista ja kuulen harva se päivä, että kannattaa oikeasti harkita myös taiteen aloja. Vieraissa kielissä olen puolestaan melko kehno ja fysiikka/kemia/matematiikka ei kiinnosta yhtään.

Sitten on vielä ne hevoset. Mä oon aina sanonut, että en halua hevosista ammattia. Se on luultavasti ihan fiksu päätös. Mutta...


Päivä päivältä mulla on yhä enemmän se fiilis, että tää on se mitä mä oikeasti haluan tehdä. Oon jo aika kauan laittanut aina harrastuksen ja hevoset kaiken edelle. Oli kyseessä sitten koulu tai kaverisuhteet. Mun lähimmät ystävät sen ymmärtää, mutta en voi silti kieltää etteikö ajoittain talleilu rajoittaisi vähän liikaa muuta elämää. Mua se ei haittaa, mä nautin tästä ja hevoset on mun intohimo. Koulussa kuitenkin pärjään erinomaisesti, sillä hyvä luontainen kirjoitustaito kompensoi todella paljon ja mulla on sen ansiosta varaa ottaa vähän rennommin numeroiden säilyessä silti hyvinä.

Samban jalkaongelman diagnosoimisen jälkeen koin pienen taantuman hevosjutuissa. Tuntui niin epäreilulle, että kun pitkä ja kärsivällinen työ vaikean ponin parissa lähti vihdoin sujumaan, se kaikki vietiin taas kerralla pois. Sara oli lievästi kuvailtuna räjähdysherkkä, kuuma eikä todellakaan mistään helpoimmasta päästä. Vei kauan aikaa saada sen sielunelämästä kiinni, mutta kun sen tajusi, lähti ratsastus sujumaan aivan uudella tyylillä. Toki me mentiin aina kovaa ja korkealta, mutta yhdessä ratsukkona. Kotona ja valmennuksissa päästiin jo hyppäämään ihan esteen kokoisia esteitä. Kun oireet alkoivat ja klinikalta tultiin papereiden kanssa kotiin, oli olo melko raastettu. Toki helpottunut ja kiitollinen, mutta siinä vaiheessa jo tiesin, että me ei enää nousta samalle tasolle uudelleen.


Tietenkin mä tallilla kävin päivittäin hevoseni hoitamassa ja liikuttamassa, mutta siitä puuttui selkeästi se tietty palo. Vapaa-ajat menivät silloisten kavereiden kanssa ja rahat sai sujuvasti tuhlattua vaatteisiin, meikkeihin ja muuhun vastaavaan. Jossain vaiheessa tapahtui taas muutos: harrastuksesta tuli jälleen elämäntapa. Palasin totaalisesti sinne 11-vuotiaan ponitytön tasolle, siihen innokkuuteen ja hulluuteen hevosia kohtaan.

Vaikka eihän mulla tuolloin ollut mitään ratsua alla, mutta silti joku kipinä syttyi uudelleen eikä ole vieläkään sammunut. En usko, että se tulee enää koskaan sammumaankaan. Kuten jo sanoin, päivä päivältä huomaan, kuinka äärettömästi mä rakastan tätä juttua. Oli mulla sitten alla huippuponia tai ei, jokaisen hevosen kanssa työskentely on suuri lahja.



Mieluustihan mä edelleen myös sen puoliverisen ottaisin, mutta ihan yhtä suurella motivaatiolla mä nyttenkin harrastan. Vähän extempore sain reilu vuosi sitten projektiksi meidän nuoren piekkarin, jonka ratsukouluttaminen on ollut huikea kokemus. Tässä samalla olen huomannut, että pikkuhiljaa olen myös taas askeleen lähempänä niitä tavoitteita, joihin jo Samban kanssa melkein yllettiin. Onhan siihen vielä aikaa, mutta joka tapauksessa.


Oon jo jonkun aikaa miettinyt, että intin jälkeen menisin opiskelemaan hevosalaa. YO-pohjaisena perusopinnot kestävät kaksi vuotta. Uskon, että olen siviiliin palauduttuani edelleen siinä tilanteessa, että tulevasta ammatista ei ole vielä käsitystä. Siksi muutaman vuoden hevostelu tekisi varmasti hyvää. Hevosalan opintojen jälkeen voisin opiskella sen "oikean" ammatin tai tehdä vaikka muutaman vuoden töitä ponijuttujen parissa ja jatkokouluttautua siinä pidemmälle.

Hevoset ovat toimineet mulle jo useamman vuoden pienimuotoisena bisneksenä. Oon pitänyt tunteja, järjestellyt tapahtumia, tehnyt tallihommia, ratsastanut sekä ratsuttanut hevosia ja pyörittänyt yhdessä porukoiden kanssa meidän omaa yksityistallia. Mulla on melko vankka kokemus ja pitkä tausta, mutta ammatillinen pätevyys ja osaamisen syventäminen olisivat hyvä piste iin päälle.

Ja olisihan hevosalan opiskeluista valtavan suurta hyötyä mm. mun ratsastukselle, jonka parissa pääsisin varmasti kehittymään yhä enemmän. Opinnot toisivat tullessaan erilaisia ratsuja hevosista poneihin ja pitkälle koulutetuista remontteihin. Jokainen satulassa vietetty sekunti on kallisarvoisen tärkeää ja opettavaista, joten aika hevosalan opintojen parissa ei varmasti menisi hukkaan. Kehittymisen kannalta kaikista ihanteellisintahan olisi ratsastaa paljon erilaisia ratsuja.

Tietenkin ymmärrän myös, että opiskelut eivät ole pelkkää kivaa duunia hevosten parissa. Siihen sisältyy myös rutkasti töitä, aikaisia herätyksiä ja pitkiä päiviä. Tää kaikki on kuitenkin mulle jo lähes nyt normaalia arkea. Koen muutenkin olevani melko ahkera enkä hätkähdä vähästä. Kai sekin jo jotain kertoo kestävyydestä ja sitkeydestä, että suoritan asepalveluksen vapaaehtoisena?


Kirjoittelen varmaan vielä myöhemmin lisää aiheesta ja koulun valitsemisesta. Onhan mulla tässä aikaa ja mielipiteet saattavat vielä muuttua, mutta jatkuvasti tämä päätös tuntuu yhä varmemmalle ja juuri sille oikealle ratkaisulle. Paikkojakin oon jo miettinyt ja katsellut: uskon jopa jo tehneeni päätöksen minne lähden hakemaan, mutta en sano varmaksi vielä. Jos teillä lukijoilla sattuu olemaan kokemuksia hevosalan opiskeluista, omasta koulustaan saa toki suosituksia hyvin perustein ehdottaa. Katsotaan mihin tässä sitten lopulta päätyy! Onneksi aikaa on vielä ja tulevaisuus näyttää, mihin suuntaan tässä lopulta lähdetään.

11 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa, kiva että jollain on kuitenkin vähän suuntaa mitä tulevaisuudessa haluaa! Voin suositella hevosalan opintoja, mutta tietenkin tää työllistyminen ja palkka ei oo mitään hohdokasta :D tsemppiä tuleviin valintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pikkuhiljaa alkaa olemaan jotain käsitystä. :D Joo, sen kyllä uskon ja sen vuoksi varmasti opiskelen vielä toisen ammatin siihen rinnalle, jotta on myös tulevaisuudessa varaa pitää omia hevosia ja harrastaa laadukkaasti. :)

      Poista
  2. Itsekin painin juuri saman ongelman kanssa, vaikka olenkin alan jo valinnutkin. Vain se jatko-opiskelupaikka ja tulevaisuuden suunnitelmat puuttuvat.. Tällä hetkellä välivuosi kuulostaisi hyvältä, mutta ehkä ensi vuonna elämäntilanteenikin antaa suuntaa tulevaan :) Pakko muuten sanoa, että ihailen tuota sun päätöstä lähteä armeijaan! Itsellä ei vain rohkeus riitä sinne lähtemiseen..

    Tää oli kuitenkin todella hyvä postaus ja mielenkiintoinen aihe, joka koskettaa tavallaan itseänikin, vaikken nyt hevosalaa harkitsekaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välivuosi on kyllä varmasti hyvä ratkaisu, etenkin jos kaikki kuviot eivät ihan vielä ole selvillä! :) Kiitos paljon!

      Poista
  3. Kyllä mä näkisin että jos intoa on, niin sitä kannattaa seurata. Onko ihan mahdoton ajatus opiskella hevosalaa pidemmälle? Mitä enemmän on kouluttautunut, sitä todenäköisemmin saa vähän parempaa palkkaakin jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sekin on kyllä totta! :) Katsoo nyt mihin tässä sitten päätyy ja mikä tilanne on muutaman vuoden kuluttua.

      Poista
  4. Hatunnosto inttiin menosta/halusta! Vähän harmittaa, etten itse sinne päätynyt... Yhteiskuntatieteen pääsykokeisiin luen parhaillaan. ;)

    Mutta osa postauksesta oli kuin mun kynästä: koulussa pääsin helpolla, hyvä kirjoitustaito kantoi pitkälle ja journalistiikasta jo työkokemusta. Ala mulla ei vieläkään ole kristallinkirkkaana mielessä, mutta luojan kiitos olen saanut sitä vähän rajattua lukioajoista... Tsemppiä, mielenkiinnolla luen tulevat pohdiskelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielähän tossa jossain välissä intin ehtii käymään! ;)

      Kiitos paljon, kiva kuulla että postaus oli jollain tapaa samaistuttava. Mielenkiintoista myös kuulla sun valintoja, isot tsempit pääsykokeeseen! :)

      Poista
  5. Oho unohdin melkein kommentoida tähän :D Mutta siis ihan huippua että meet ylipäätään armeijaan, ei kyllä moni vapaaehtoisesti menisi!

    Muutenkin tosi hyvä postaus, aiemmin oon kans ite ajatellut että hevosalalle ei missään nimessä, mutta tää sun suunnitelma kuullostaa kieltämättä hyvälle!😎 Mulla muutenkin vähän sama ongelma kun sulla, eli ei kauheasti hajua mitä tekisin lukion jälkeen :D No, ehkä se selviää joskus, toivottavasti 😅

    VastaaPoista