Pompputreeniä Peetun kanssa

Vaikka mulla ei nyt kyseisestä kerrasta mitään ajankohtaista hyvää materiaalia ole, täytynee kuitenkin tulla jakamaan tämä ratsastus teidän kanssanne. Nimittäin onhan nuoren hevosen toinen hyppykerta melko merkittävä juttu!

Tämän postauksen sisällön jälkeen ratsastin Peetulla seuraavana päivänä palauttelevan hölkän, jonka jälkeen se on saanut lomailla ihan kunnolla ja jälleen miettiä opittuja asioita. Ensi viikon maastakäsittelen sitä paljon ja vasta seuraavalla jatketaan ratsastusjutuista.

Uudet satulat (kouluun ja esteille) täytyisi saada pian, sillä tämä nykyinen yleispenkki on jäänyt jo epäsopivaksi. Olen joutunut tunkemaan alle edestä kohottavaa geeliä sun muuta, mutta eihän se sillä korjaannu vaikka paraneekin huomattavasti.  Vähän kyllä pelottaa tulevat satularumbat, sillä Peetun selkä tulee muuttumaan vielä niin paljon.

Joka tapauksessa, pidetään peukut pystyssä, että meidän luottosovittaja olisi tässä lähiviikkoina Mikkelissä. Hyvällä tuurilla saadaan selkä tsekattua mahdollisimman nopeasti, jonka jälkeen voidaan lähteä metsästämään parhaimpia ehdokkaita sovitukseen.

Mutta nyt satulalöpinöistä taas ratsastukseen. Kyseinen estekerta oli siis 28.5. eli viime lauantaina. Kasasin kentälle neljä erilaista ristikkoa, joiden avulla oli vain tarkoitus hakea hyvää tempoa ja tahtia suorittamiseen helpoilla teillä.

Peetu syttyi heti alkuverryttelyssä nähtyään esteet. Se pyrki jatkuvasti kiihdyttelemään ja kohelsi menemään. Varmaan ottanut Sambasta oppia! Onneksi kukaan ei voi yltää niin jäätävälle kuumumistasolle, kuin se poni.. :D

Peetu teki hyviä hyppyjä, vaikka sen tyyli onkin vielä aika mielenkiintoinen. Välillä se ponnisti kamalasti ilmaan ja lässäytti sitten itsensä tasajaloin maahan. Hieman haastavaa näin selässä keikkujan kannalta, mutta onneksi pysyimme hyvässä yhteisymmärryksessä ja tasapainossa jatkuvasti.

Ratsastettavuudeltaan voisin verrata Peetua ehdottomasti myös muihin nuoriin hevosiin, joilla olen päässyt hyppäämään. Järkyttävä kohellus ja tohellus, olisi hirveän kivaa, mutta samalla tosi jännää. Peetu vetää korvat tötteröllä ja selkeästi innoissaan, mutta epäröi ennen estettä ja tarvitsee paljon tukea hyppyyn. Jalka täytyy muistaa pitää lähellä, tarvittaessa rohkaista ja muuten olla mahdollisimman häiritsemättä.

Erittäin merkittävä seikka on myös pitää oma katse jatkuvasti esteen yli. Tein kerran sen virheen, että tuijotin itse puomeja. Voitte arvata, että hyppy ei ollut läheskään niin sujuva valtaosaan verrattuna.

Tänää meinas mennä iltahommiks, kun Disa ja aasit aiheutti vähä häslinkiä. Peetun kanssa tutustuttiin taas estepuuhiin pikkuristikoilla ja pojalla oli hurjan kivaa! Se on aika samantapanen kun muutkin nuoret millä oon hypänny: kauheen innokas kohellus ja kovat menohalut, mutta tarvii kuitenki paljon tukea, jalan lähelle ja pientä rohkasua. Kyllä siitä vielä hyvä tulee! 😊 #finnhorse #younghorse #suomenpienhevonen #playssonnet

Henkilön Veera Saarinen, 17 🇫🇮 (@porkkananvoimalla) jakama julkaisu 28. 05ta 2017 klo 13.36 PDT

Olen kuitenkin oikein tyytyväinen hevoseen. Se suorittaa hienosti ja tämähän oli vasta toinen kerta esteillä. Olette varmaan kuulleet tämän lauseen liian monta kertaa, mutta että nyt kellekään ei jää epäselväksi niin: Peetusta tulee super!

Viestittelin muuten tuossa meidän tulevan ratsuttajan kanssa pitkästä aikaa. Kesäkuun treenikerta Mikkelissä jää meiltä välistä aikataulujen mennessä pahasti ristiin, mutta heinäkuussa Anna kiipeää Puten kyytiin. En malta odottaa, että ammattilainen käy sen selässä. Saan varmasti hurjasti vinkkejä  omaan tekemiseen ja Peetu etenee kertaheitolla. Samalla tietty vielä kuulen mielipiteen hevosesta ja tähän asti tehdystä työstä, jaiks! 

Päivittelin muuten blogin ulkoasua, mitä pidätte?

Oma osaamattomuus iskee

Ihana Suvi (suvin.kuvat.fi) laittoi viikolla viestiä ja sovimme kuvaussession perjantaiaamulle. Jotenkin perinteisesti tiesin, että aina kun on oikeasti hyvä kuvaaja messissä, tuntuu ettei mikään onnistu. Näinhän se tietty menee. Kuulostaako kenestäkään muusta yhtään tutulle?

Se aiheuttaa jotenkin kamalat suorituspaineet, kun ajattelee, että kaikki taltioidaan tarkasti kortille. Silloinhan pitäisi ratsastaa entistä paremmin, mutta minkäs teet kun homma jäätyy ja jäät vain matkustelemaan kyytiin. Heti ratsastuksen jälkeen tiesin mikä oli eniten pielessä, 1) olisi täytynyt ratsastaa rohkeammin jalalla ja 2) istunta.

Ja mitähän sille mun istunnalle on tapahtunut? Se on yksinkertaisesti aivan kamala. Aikaisemmin mulla ei ole ollut ongelmaa esimerkiksi käsien kanssa, mutta nyt olen alkanut hetkittäin lerputtamaan ranteita. Mopoilijakädet hyi, tästä tavasta on päästävä heti eroon! 

Ryhti ja keskivartalon toiminta tarvitsevat myös korjausta, mutta silmiinpistävin on nyt tuo uusi käsiongelma. Ei auta muu, kuin alkaa miettimään jatkuvasti nyrkkien asentoa. Pitäisi saada tarjottua hevoselle tasainen tuki, mutta eihän se onnistu jos ranteet lerpattavat alaspäin.

Valmentajalle tässä ensitöikseen täytyy soittaa. Ehkä muutaman tehotunnin jälkeen mut saa taas ruotuun, jonka jälkeen voidaan alkaa tosissaan treenaamaan.

Toisaalta suurimmilta osin ratsastukset ovat sujuneet kuitenkin hyvin. Nuoren ja kaikkien muidenkin kanssa joukkoon mahtuu niitä päiviä, jolloin kaikki ei voi mennä niin täydellisesti. Jotenkin vain se oma osaamattomuus puskee liikaa esiin, kun tilanne jännittää sekä hevosta, että myös ratsastajaa. 

Olihan tämä myös Peetulle hieman outo päivä. Raahasin sen heti aamulla kentälle, vaikka useinmiten työskennellään vasta iltapäivästä tai ihan illalla. Viereiselle laitumelle oli möngertänyt muutama lehmä, jotka ovat pojasta hurjan pelottavia.

 

Peetulle herkkupalkkio, koska tieltä meni jänskä auto ohitse. 

Toisaalta olen kyllä melko tyytyväinen molempiin näin kokonaisuutena. Peetusta on tullut hieno ja fiksu neljävuotias. Se oppii jatkuvasti uutta ja on aina hyvällä fiiliksellä lähdössä töihin. Meillä on tosi hyvät edellytykset, mahdollisuudet ja puitteet lähteä kehittymään yhä pidemmälle ja olla joskus ikuisuuksien päästä melko hyvässä pisteessä. 

Päivän suoritusta olisin voinut parantaa pitämällä ne omat kädet kurissa ja samalla ratsastaa enemmän jalalla. Pohje tuntuu olevan ratkaisu lähes kaikkeen, mutta miten sekin on niin vaikea pitää mielessä?

Ei tämä nyt kuitenkaan mikään fiasko ollut. Enkä jaksanut jankata kauaa kentällä, sillä tärkeintä on edelleen mielestäni jättää hevoselle sellainen fiilis, että "jee tämä on kivaa". Saatiin hyviä hetkiä (silloin kun en itse vain matkustanut, vaan vaikutin istunnalla eniten), jotka riittävät meille. Niistä hyvistä hetkistä muodostuu melko nopeasti isompia kokonaisuuksia, joita parhaimpina päivinä olemme päässeet jo työstämään.

Suvi muuten sanoi, että Peetulla on ihan esteponin laukka. Jep, selkeesti siis ainesta siihen ;)

Aivot kävimme nollaamassa pellolla laukkaillen ja loppuravaillen. Siellä sujui tosi hyvin! Vähän pelkäsin, että poni lähtee kuin nato-ohjus ja sinkaisee toiseen päähän sekunnissa, mutta hienosti se malttoi mennä sitä vauhtia mitä ratsastaja pyysi. Loppuravit olivat kivan rennot ja siellä tuli jo enemmän sellaista liikettä, jota olisi kentälläkin pitänyt osata ratsastaa esiin.

 

 

 

Kokoan näistä kuvista myöhemmin vielä kunnon kuvapostaukset, sillä tulen saamaan näitä vielä valtavan kasan lisää. Ratsastuskuvien ohella otimme ihania poseerauskuvia kesäisen koivukujan keskellä. Myös Disa pääsi malleilemaan, joista tulee oma postauksensa.

Suvin kuvia voi kuvasivujen lisäksi ihailla myös facebookista sivulta Hevoskuvagalleria Suvin.net ja instagramista käyttäjältä @suvinnet. Käykää ihmeessä seuraamassa!

Lempparipoika <3

Summer bucket list

Näitä luultavasti näkee vähän joka blogista, mutta en malttanut olla myös itse julkaisematta moista postausta kuitenkin hieman erityyppisellä toteutuksella. Tästäpä aukenee sopivasti myös kesäsuunnitelmia tälle vuodelle, joten miksipä ei. Ja mun mielestä nämä kesäkuvat ja fiilistely on vaan niin ihanaa! 

Tässä nyt ei tietenkään ole listattuna kaikkea, mitä kesäni sisältää. Mutta muutama suunniteltu kohta, joiden toteuttamista odotan niin innolla ja joista varmasti tulee todella hauskaa. Semmoista hulluttelua ja hyvän mielen touhuilua, unohtamatta kuitenkaan kunnon treenaamista ja uusien asioiden oppimista - en malta odottaa!

 

Kanta-asiakaskortti eläinlääkäriin?

Olisi oikein kätevää ja kannattavaa, joten kyllä kiitos. Sellainen kortti, joka kattaa kaikki päivystävistä aina klinikkamaksuihin saakka. Sunnuntaina moiselle olisi ollut jälleen tarvetta, sillä onnettomuusmagneetti Sara tepasteli sisään kieltämättä aika mielenkiintoisen näköisenä. Turpiin oli tainut tulla kirjaimellisesti ja silmää koristi mojova turvotus, luomessa olevan vuotavan haavan lisäksi.

Poni oli hyvin apaattinen ja epänormaali, se nuokutti vain päätään ja kyhjötti paikallaan. Ruoka ei maistunut ollenkaan. Sara kävi monesti makuulla ja nousi hetken päästä uudelleen ylös, mutta toisti saman heti uudelleen. Mittailin lämpöä tasaisin väliajoin, se kohosi hitaan varmasti, mutta pysytteli kuitenkin melko normaalina.

Ja kaikki tällainen tietenkin sattuu aina sellaiseen aikaan, että omaa eläinlääkäriä ei saa kiinni. Näin myös nyt. Joten ei muuta kuin päivystävälle soittoa. Tällä kertaa onni kuitenkin suosi, eikä apu ollut kovin kaukana. Vajaa tunnin verran odottelimme, kunnes eläinlääkäri kaarsi autoineen tallipihaan.

Rauhoittavan ja kipulääkkeiden alkaessa vaikuttaa pääsimme paremmin tutkimaan silmää. Haava näytti ulospäin pintanaarmulle ja sitä se onneksi olikin, mutta ovathan nämä silmän alueen kolhut tietty hieman vakavampia. Silmäkulmasta luomeen kulki siisti viiru, joka ei onneksi vaikuttanut kovin huolestuttavalle.

Silmän tarkastaminen oli hieman haastavaa, sillä turvonnut ja arka luomi ei olisi tahtonut millään pysyä ylhäällä. Näimme kuitenkin muutamat naarmut ja selkeät verenpurkaumat myös silmän pinnalla, mikä kielii tietty kovasta iskusta. Luultavasti se on siis saanut kaviosta, joko Peetu on pukittanut päin tai Likka potkaissut.

Testasimme vielä valon kanssa silmän toimintaa. Pupilli reagoi valoon, mutta hieman hitaammin kuin terve silmä. Kontrolliajan sovimme ensi viikolle, sillä tuolloin pystyy sanomaan paremmin onko suurempaa vahinkoa tapahtunut. Joku sarveiskalvovamma tai vastaava tästä vielä puuttuisikin, kuulemma erittäin kivulias ja haastava hoitaa.

Onneksi nyt ajan kanssa tässä loppuviikkoa kohden turvotus on lähtenyt laskemaan ja silmä hiljalleen aukeamaan. Haava oli parantunut jo seuraavaan aamuun mennessä, joten siitä tuskin pitäisi ongelmaa koitua. Enemmän jänskättää tuo itse silmä, mutta ainakin nyt se on näyttänyt ihan ok-vointiselle.

Silmä maanantaiaamuna. 

Lääkekuureilta ei tietenkään vältytty. Jouduin seuraavana päivänä jäämään koulusta kotiin hoitamaan silmää, sillä silmätippojen laittoon tarvittiin tuolloin useampi ihminen ja muutenkin niitä täytyi laittaa tiheään tahtiin. Sara oli maanantain sisällä, sillä ulkona paistoi aurinko täydeltä terältä. Illasta päästin sen kuitenkin vihreälle, vitsi oli yksisilmäinen poni iloinen.

Tässä upotettuna instagramista julkaisu, jota selaamalla eteenpäin näkyy myös videolla tuo silmän tilanne seuraavana aamuna.

Kahdessa ekassa silmätilanne aamulla, vikoissa päivältä 👀 Vuotaminen on loppunut, mut turvonnut se on edelleen aika paljon. Nyt iltaa kohden poni saa jo silmää paremmin auki, ei tietenkää kokonaa mut selkeesti helpommin 👍🏻 Ollaan nyt siinä tuloksessa, että kaikista todennäköisimmiten se on saanut potkun suoraan silmään 😣 Koska silmässä on verenpurkaumia jotka kielii iskusta ja turvotus on noin paha. Haava on jo mennyt kiinni, eli se onneks oli vain pintanaarmu. Pitää nyt vaan toivoo, ettei ite silmään oo sattunut pahemmin. Puuttuu enää vaan joku sarveiskalvovamma tai vastaava niin sitten on taas hyvin isomman ongelman ainekset kasassa.. Kohta meen taas lääkitsee tätä sankaria, päästin sen hetkeks nyt illasta ulos kun on jo varjoa niin saa vähän jaloitella. Voi poni 🤕 #hevosetononhuoleton

Henkilön Veera Saarinen, 17 🇫🇮 (@porkkananvoimalla) jakama julkaisu 22. 05ta 2017 klo 10.16 PDT

Seuraavat kuurit saimme:

- 3-5pvä tilanteesta riippuen penisilliiniä 40ml. Tämähän tarkoitti sitä, että pääsin taas mielipuuhani pariin (not) ja pistelemään neuloja ponin lihakseen. Se on vaan niin inhottavaa! Vaikka eihän siinä, melko yksinkertainen toimenpide ja useasti olen sitä tehnyt, mutta silti kamala stressi jos joku sattuukin menemään pieleen. Ja vihaan neuloja!

- Tilannetta seuraillen Metacamia (kipulääke) 400 kilogramman mukaan.

- Niin pitkään kuin silmä on täysin terve, 3-4krt päivässä Oftan Akvakol -silmätippoja. Niissä on vaikuttavana aineena kloramfenikoli, jonka tavoitteena on estää silmään bakteeri-infektion muodostuminen.

Tarkoituksena oli käydä hakemassa vielä atropiinia muutaman päivän kuluttua. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja loppujen lopuksi emme moista ainetta saaneetkaan. Paraneminen lähti toivotusti käyntiin, joten ell sanoi, että  selvitään todennäköisesti ilman sitäkin.

Tällaista siis tällä kertaa!

Hiljalleen kesää kohden

Wou, perinteisestä kuulumispostauksesta on vierähtänyt jo tovi aikaa. Kuinkahan saisin jotenkin järkevään malliin tiivistettyä viime viikkojen tapahtumat? Ainakin meillä on yksi silmäpuolinen poni tällä hetkellä, mutta siitä taidan tehdä kokonaan oman postauksen. (Halutessaan instagramin puolelta voi jo urkkia enemmän tietoa sählä-Samban uusimmasta tempauksesta.)

Mutta eihän sitä kyllä nyt allekirjoittanutkaan ole terveenä selvinnyt. Viime viikon sunnuntai-iltana nousi kurkkukivun myötä kova kuume joka äityi viikon mittaiseksi räkätaudiksi. Ratsastin kerran viikon aikana keskiviikkona, mutta täytyy sanoa, että se oli virhe. En jaksanut, en osannut ja mikään ei sujunut. Peetu olisi voinut olla ihan hyvä, mutta pilasin sen vain matkustelemalla kyydissä nenä vuotaen ja hengitystiet limasta vinkuen. Loppuviikon pitäydyin suosiolla levossa, mutta muutamana päivänä tehtiin maastakäsin töitä.

Keskiviikkona kesäkausi sai virallisesti alkunsa, kun lauma päästettiin illasta maistelemaan vihreää. Jos jonkinmoisia ilopukkeja ja pomppuhyppyjä tuli kuvattua, mutta valitettavasti en ole vieläkään jaksanut käydä kaikkia kuvista läpi saati sitten muokata niitä. Tässä kuitenkin muutama oma suosikki!

Noita kuvia katsellessa ei kyllä uskoisi, että mennään jo reippaasti toukokuun puolella. Onneksi päivä päivältä täällä alkaa vihertää yhä enemmän. Nyt puissa sentään on jo vaaleanvihreät lehdet ja heinä alkaa hiljalleen kasvaa.

Lauantaina täytin vihdoin 17-vuotta ja sen kunniaksi kipusin taas Peetun kyytiin. Pitihän ohjelmaan keksiä jotain kivaa, joten päädyimme hyppäämään hevosen ensimmäiset esteet ratsastajan kanssa. Puttis innostui toden teolla ja vauhtia siltä löytyi. Hypyt sujuivat hevosen osalta oikein hyvin, vaikka minä selässä koetinkin kaikin mahdollisin tavoin sössiä tulevan esteratsun ajatuksenjuoksun. Huoh, voisi vaan joku päivä opetella ratsastamaan!

Oon ollu tän viikon kipeenä, mut ruvettiin nyt kuitenki hurjiks ja hypättiin tänään kuskin synttäreitten kunniaks Peetun kanssa sen ekat miniesteet ratsastajan häiriköidessä kyydissä 😎💪🏻 #younghorse #finnhorse #suomenhevonen #playssonnet

Henkilön Veera Saarinen, 17 🇫🇮 (@porkkananvoimalla) jakama julkaisu 20. 05ta 2017 klo 12.04 PDT

Sarahan edelleen saikkuilee, enkä Disan selässä ole päässyt käymään ikuisuuksiin. Suurimpana syynä tietty tuo oma sairastelu, onneksi pikkusisko on parhaansa mukaan hoitanut liikutteluja ainakin joinain päivinä minun ohjeistuksen mukaan.

Pientä helpotusta arkeen tuo nyt se, että Elli on käynyt touhuamassa tässä pariin otteeseen islantilaisen kanssa. Jospa sitä saisi vähän tuota Disan kuntoprojektia etenemään joutuisammin, lisäksi tietty mukava löytää joku liikuttaja jota kiinnostaa muukin kuin ratsastus ja asiat tulee varmasti hoidettua huolella.

Aaseille täytyisi keksiä myös jotain lisäliikuntaa. Päivittäin ne jotain tekevät (yleensä käyvät maastossa), mutta kaipaavat silti extraohjelmaa. Daisy nyt vielä on ihan siedettävissä mitoissa, mutta Lurppa on edelleen jäätävä ihrakasa, joka pitäisi saada laihtumaan. Etenkin näin etuprofiilista aivan kamala, mutta pakko oli yllä oleva kuva julkaista, koska katsokaa nyt - täällä alkaa vihertämään!

Maanantaina säät olivat jo kerrassaan kesäiset, joten päätin korkata juniorihevosen viikon ratsastuksella. Tällä kertaa suuntasimme pellolle, jossa hieman koetimme tuuppailla. Eihän tuosta nyt kamalasti mitään tullut, kun toinen ei isolla alueella hirveästi jaksanut keskittyä ja ruokaakin oli sopivasti nenän alla. Tein nimittäin sen virheen, että annoin sen luvan kanssa ottaa muutaman haukun, mutta ahne suomenhevonen vetikin suun täyteen voikukanlehtiä ja varastoi niitä poskissaan koko ratsastuksen ajan. 

Yritteliäs hevonen se silti on, vaikka tietty tuossa tilassa olisikin ollut kivempi vain baanata tukka putkella. Kokonaisuuteen saa olla jälleen kerran tyytyväinen, pienellä hionnalla ja ammattilaisten avulla tuosta kuoriutuu vallan loistava ratsu.

Kuvia ei ole muutamaa enempää, sillä kamera nyt irtisanoutui ensitöikseen. Akku loppui ja olen hävittänyt laturin (great). Onneksi Suvi laittoi juuri tänään viestiä ja sovimme perjantai-aamuun kuvauksen, jossa otetaan Putusta ratsastuskuvia. En malta odottaa!

Tässä nyt loppuun vielä ennen peltoiluja tiellä napsitut kuvat. Peetu tekee tosi usein tuota, että kun tahtoisi mennä muttei saa, niin sitten kauhotaan ilmaa etukaviolla ihan hulluna.

"Ihan mälsää tää tämmönen poseeraaminen ja seisoskelu.
Nääksä, tuol on pelto missä voitais vähän laukkailla? Tai syödä,
kuin vaan. Mut seisoskelu on tylsää."

"Ai porkkanoita? Tallissa? Kiltisti seisoville? Jaa no sit, osaanha mä seistä.
Kato kui hienosti. Tästä hyvästä saat ainaki kymmenen porkkanaa sit antaa."

Miten teillä on lähtenyt kesä käyntiin? Joko siellä on lämmintä?