Valokuvaaja kävi kuvaamassa meitä viime viikon maanantaina 6.2. upeassa pakkassäässä. Tallissa sanoin, että katsotaan millä päällä poni on - tuskin se mitään ihmeitä keksii, eikä se harrasta mitään typeryyksiä. Disa taisi kuulla tämän, koska hetkeä myöhemmin pahaa aavistamatonta Veeraa kuljetettiin pitkin peltoa täyttä vauhtia rynnien. Jouduin roikkumaan kyydissä kynsin ja hampain, sillä valitettavasti kokemusta löytyy myös Disan paikalta poistumisessa ja se ei lupaa ikinä mitään hyvää. Nyt kun se teki yllättäen syöksyjä täyteen vauhtiin ihan käynnistäkin, en ottanut mitään riskejä siitä, että se kuljettaa mut johonkin timbuktuun tai vetää alamäessä nurin, joten muutamaan (krhm) otteeseen jouduin vaarallisimmissa kohdissa ottamaan hieman enemmän kiinni.
Loppua kohden touhu rauhoittui, tosin kunnon keskittymisestä ei ollut edelleenkään mitään takuita. No, väliäkö tuolla jos kuski roikkuu ohjissa kiinni ja poni juoksee järkyttyneen lihapullan tavoin ympäriinsä - sillä kuvat ovat kuitenkin kerrassaan loistavia! ;)
On se vaan silti maailman rakkain poni ♥ Toivottavasti kuvia ei ollut ihan liikaa, nää oli vaan kaikki niin kivoja! Ihanaa ystävänpäivää vielä jokaiselle, toivottavasti kaikilla on ollut mukava päivä.
Playsson.net avaa uuden palstan, jonka sisältö on suunnattu erityisesti alle 20-vuotiaille lukijoille. Minut sekä kolme muuta tyttöä on valittu pitämään Junnutiimiä ja vastaamaan sen monipuolisesta sisällöstä. Luvassa on mm. mielenkiintoisia haastatteluja ja postaussarjoja. Esittelemme muiden nuorten bloggaajien blogeja, ratsastustrendejä, valmentajia, hevosalan ammattilaisia, talliniksejä ja vinkkejä. Lajikattauksemme on laaja, sillä tiimissä on ratsastajien lisäksi myös raviurheiluun hurahtaneita jäseniä ja juttua tulee olemaan aiheesta kuin aiheesta.
Ennen kaikkea sisällön suunnittelussa pyrimme kuitenkin kuuntelemaan lukijoiden ideoita. Meille voi lähettää viestiä, toiveita ja ehdotuksia sähköpostilla osoitteeseen junnutiimi@playsson.net tai kommentoida vaikka tämän postauksen alle, mitä sinä tahtoisit jatkossa lukea tai nähdä Junnutiimissä.
Nyt muutaman päivän ajan ollaan saatu nauttia kimmeltävistä puuterilumihangista, kirkkaasta auringonpaisteesta ja narskuvista pakkasista. Maanantaina meillä oli valokuvaajan kanssa kunnon kuvaukset, en malta odottaa ensi viikkoon jolloin saan kuvia itselleni ja myös teille näytille. Niistä tuli niin upeita!
Mutta nyt itse aiheeseen: pieni ratsureima-Peetu on päässyt pikkuhiljaa työn makuun. Aloitettiin selkäännousuharjoittelut rauhassa ja ensimmäistä kertaa kyytiin nousin tammikuun 28. päivä. Siitä edeten monipuolista puuhastelua ja vapaa-päiviä hyödyntäen selässä on käyty aina silloin tällöin istuskelemassa ja ihmettelemässä maailmaa.
Tänään oli edessä ihan uusia juttuja, sillä Peetulta pyydettiin ensimmäistä kertaa liikettä selästäkäsin. Hieman hölmistyneenä poika lähti lontustelemaan eteenpäin suorittaen kaiken pyydetyn. Sen enempää ei oikeastaan tehtykään, kun kierrokset suuntaansa käveltiin ja otettiin matkan varrelle aina seis ja uusi liikkeellelähtö. Pysähdykset olivat tuttua kauraa ja hyvin nopeasti selväksi tuli myös milloin voidaan mennä eteenpäin. Peetu kuulosteli varovaisesti, mitä nyt haetaan ja toteutti kaiken hyvin mallikkaasti. Hieno poika sai jokaisen pienenkin suorituksen jälkeen kunnon kehut ja kiitokset. Päivän ratsastus oli hätäseen ehkä viiden minuutin mittainen ja siihen olikin oikein hyvä lopettaa, sillä tämän kanssa tulee muistaa ajoissa lopettaminen ja tarpeeksi lyhyet harjoittelukerrat etenkin näin alkuun.
Tarkoituksena olisi nyt ottaa muutamat toistot lähipäivinä alle, jonka jälkeen Peetu saa pienen loman. Sen aikana sillä on hieman aikaa miettiä opittuja asioita ja kerrata niitä tarkemmin mielessään samalla sisäistäen paremmin sen kaiken. Puuhailu pidetään mahdollisimman monipuolisina ja vapaapäiviä täytyy tässä vaiheessa olla vielä riittävästi. Tämän hevosen kanssa toimii kyllä aika näppärästi myös jaksotus: tehdään ensin töitä ja sitten pidetään väliin lomaa, jonka jälkeen jatketaan siitä mihin jäätiin. Fiiliksen ja tuntuman mukaan edetään eteenpäin, mikään kiirehän meillä ei todellakaan ole!
Olen tyytyväinen, että ei heti kolmivuotiaana höngätty näihin ratsastusjuttuihin vaan odotettiin 3-4 -vuotiskauden vaihteeseen. Nyt hevonen on sekä henkisesti, että fyysisesti kasvanut sille tasolle, että sille voi kuvitella jonkin sortin ratsunvirkaa tulevaisuuteen. Vajaa vuosi sitten poika oli vielä hyvin ruipelo ja kasvuvaiheessa, sekä ajatusmaailmaltaan erittäin kakaran tasolla. Nyt se alkaa rakenteensa puolesta muistuttaa hevosta ja näyttää hieman valmiimmalle. Toki se on edelleen myös lapsi ja sillä on lapsihevosen ajatukset ja omat sähellyksensä, mutta on se selkeästi kuitenkin tasoittunut myös käytökseltään ja käsiteltävyydeltään huomattavasti.
Lisäksi hyvä ja huolellinen valmistelu on mahdollistanut sen, että uudet jutut ovat aina ihan ok ja kaikki opitaan todella nopeasti. Ylimääräinen kyytiläinen ei paljon selässä haittaa ja kaikki työnteko on kivaa. Ihana pieni suomalaismies, tästä kasvaa vielä hieno hevonen!
Lähtökohtahan on se, että poni joutui ikävän onnettomuuden takia kesällä 2015 saikulle. Loppuvuosi paranneltiin, talvella 2016 alettiin hiljalleen lisäämällä liikuntaa. Keväällä Sara meni huonoksi ja kesän alussa diagnosoitiin klinikalla oikean etujalan kavionivelen exostoosi eli eräänlainen nokkamuodostuma. Viime kesä vietettiin jälleen saikkuillen, eikä syksylläkään mikään näyttänyt tuottavan tulosta. Ehkä olin itsekin turhan tarkka jalan kunnosta, mutta en halunnut ottaa pienintäkään riskiä, vaikka käytännössä ravia oltaisiin saatu ottaa mukaan jo loppukesästä.
Syksyllä vaivasin pääni puhki miettimällä ponin tulevaisuutta. Mikä olisi sille reiluinta ja parhain vaihtoehto? Onko tässä koko touhussa enää järkeä, kun kaikki tuntuu niin toivottomalle ja vaikealle? Jouduin miettimään ties mitä ratkaisuja ja tuolloin oikeasti huomasin, kuinka tärkeä Sarasta on mulle tullut. Ajatus luopumisesta nostatti kyyneleet silmiin ja tilannetta pahensi ehkä myös se, että hevosen kannalta myyminen ja sen seurauksena kiertoon joutuminen ei olisi ollut enää reilua. Muutamien viikkojen ajan olin todella surullinen ja mietin vain, minkä päätöksen voin tehdä ja mikä olisi oikein. Asiat kuitenkin kääntyivät onneksi paremmin päin vanhempien päättäessä, että poni saa jäädä. Siitä on tullut kaikella tapaa perheenjäsen, eikä kukaan tahdo siitä vielä luopua. Ei nyt, kun se kuitenkin voi vielä elää täysin normaalia elämää, vaikkei aktiivisessa käytössä enää olisikaan.
Aloitimme totuttelun uuteen, kevyempään elämäntyyliin. Saran kanssa touhuttiin edelleen päivittäin, maastakäsittelyä, pitkiä hoitotuokioita, maastokävelyjä ja hieman myös ratsastusta. Pakkasten ja ensilumen tullessa jalka oli edelleen hyvä, eikä poni osoittanut minkäänlaisia oireita huonommasta tilasta. Toivo paranemisesta nousi, kun liikutuksen varovaisesta lisäämisestä huolimatta Sara pysyi normaalina, eikä kavioniveleen kertynyt ylimääräistä nestettä.
Maaliskuun loppupuolella otettiin ensimmäiset raviaskeleet yli puoleen vuoteen. Tyytyväinen poni ja onnellinen omistaja. Uuteen elämäntyyliin saatiin nyt mahdutettua myös muutakin kuin käyntiä, sillä jalka tuntui kestävän pienet satunnaiset ravipätkät ja jonkun sortin ratsastelun. Sara oli innokas ja reipas, hyvin herkkä - tapansa mukaan, mutta selkeästi kokoajan rento ja tyytyväinen. Ihan ensimmäiset raviaskeleet puolen vuoden tauon jälkeen olivat jotain muuta kuin hallittua ravia, mutta sen jälkeen kaikki on sujunut hyvin.
Ravaaminen pidettiin hyvin epäsäännöllisenä ja sitä harrastettiin kerran tai kaksi viikossa. Muuten poni käveli maastolenkkejä, kouluili käyntipainotteisesti, opetteli temppuja tai uusia juttuja, työskenteli maastakäsin tai vietti vapaa-aikaa irti pihalla.
Tammikuussa tilanne on jatkunut samana, mutta noin puolessa välissä kuukautta poni oli yhden ratsastuskerran ajan hieman huonompi. Se olisi tahtonut vain juosta. Periaatteessa se voi olla merkki mistä tahansa tai ihan vain huonon päivän aikaansaannosta, mutta sen jälkeen olen laittanut ratsastuksen jäihin. Ihan vain varmuuden vuoksi jatketaan maastakäsittelyä siihen saakka, että päästään klinikalle tsekattavaksi.
Jalka itsessään ei ole tehnyt muutosta. Siinä ei ole normaalia enempää nestettä eikä se ole lämmin tai osoita mitään muita merkkejä huonommasta tilasta.
Olisin halunnut lähteä klinikalle jo viime vuoden puolella kuvauttamaan jalan uudestaan mahdollisten muutosten varalta. Koska kuitenkin meillä ei mene ikinä niin kuin pitää, niin meidän vetoauton vaihdelaatikko poksahti lopullisesti. Täytynee siis odotella siihen saakka, että vanhemmat hankkivat uuden auton - jos sitten päästäisiin liikkumaan johonkin suuntaan hevosten kanssa.
Joten tilanne on tämä. Odotellaan autoa ja klinikalle pääsyä. Sitä ennen luultavasti vain touhutaan rennosti maastakäsin. Poni ei kyllä ole oikein tyytyväinen moiseen järjestelyyn, koska sillä on niin paljon menohaluja ja virtaa. Tarhassa Sara vain juoksee ja kiusaa muita, eipä tunnu yksi hieman ongelmallisempi jalka siellä haittaavan!
Ponin ehdoton lempparijuttu on kuitenkin se, jos lähdetään yhdessä lenkille niin, että neiti saa olla vapaana. Tehdään sitä aika usein, koska Sara seuraa, pysähtyy vaikka täydestä vauhdista ja tulee aina kiltisti perässä. Joskus se unehtuu maistelemaan havuja tai kurkkimaan metsikköön, mutta sitten se vain juoksee kiinni heti kun vähän huutelee tai viheltelee ja matka jatkuu normaaliin tapaan.
Valtakunnassa on kuitenkin kaikki loppujen lopuksi ihan hyvin. Prinsessaponi kyllä kaipaisi vielä enemmän tekemistä ja liikuntaa, joten toivotaan, että jalka pysyisi edelleen normaalina ja voitaisiin palailla taas entiseen. Ja kun klinikalle päästäisiin, niin saataisiin hieman osviittaa tulevasta ja osattaisiin suunnitella jatkoa paremmin.
Varmaa kuitenkin on, että poni ei meiltä lähde ja se saa viettää ansaitusti loppuelämänsä täällä vaikka vain seura- ja humputtelukäytössä. Toisinaan esiin tulevista haastavista piirteistään huolimatta se on kaikille tärkeä ja rakas!
Vuoden ensimmäinen kuukausi kului lähes hujauksessa ohi. Olen lueskellut muiden blogeista paljon kuukauden suosikkeja, kuukauden tiivistelmiä ynnä muuta, joten lähdin kokeilemaan myös itse vastaavanlaisen postauksen tekemistä. Halusin kuitenkin tuoda tähän mukaan hieman jotain erilaista, joten keksin muutaman uniikimman kategorian näiden vanhojen tuttujen "hienoin kuva, paras varuste" -tyyppisten massavyöryjen sekaan.
Mielikuva tyylikkäästä toteutuksestani kuitenkin hieman kärsi, sillä jostain syystä kuvat ovat tahtoneet mössöytyä tekstien osilta hieman epäselväksi sutuksi. Ei anneta tämän kuitenkaan häiritä sen enempää, vaan hypätään vielä kerran tammikuun puoleen!
