Saran jalkaongelmat osa 2 - Haavan epätoivoinen hoito

Lue ensimmäinen osa "Onnettomuus, josta kaikki sai alkunsa."

Pakettikoipi ensimmäistä kertaa ulkona episodin jälkeen.

Onnettomuusyön jälkeen alkoi armoton paketointi, jotta viillolla oli edes mahdollisuus parantua. Polvi on sillä huono kohta saada isompi haava, että tikkaukset ovat erittäin herkässä levitä hevosen liikkuessa. Siksipä koko jalka täytyi saada tukevaan pakettiin, joka ei antaisi ponille juuri mahdollisuutta jalan koukistamiseen, vaan pitäisi koiven mahdollisimman tönkkönä pakettina ja tikit paikallaan.

Paketointi suoritettiin aluksi vain kerran vuorokaudessa iltaisin, mutta pian aloimme vaihtamaan toimenpiteen myös aamulla suoritettavaksi. Sen yhteydessä jalkaa kylmättiin vedellä (jotta turvotus laskisi) ja haava huuhdeltiin. Vesi vanhin voitehista ja samalla myös kaikista parhain. Huolellisen kuivauksen jälkeen uutta tumppua jalkaan.

Haavan suojaus:

1. Haavalappuja. Alkuun niitä upposi helposti viisikin, mutta myöhemmin

 selvisimme n. kolmella kappaleella.

2. Elastomull-harsoa napakasti päälle.

3. Paksu pumpulipatja.

4. Kiinnitys kahdella haavapintelillä.

5. Toinen paksu pumpulipatja.

6. Kiinnitys jälleen kahdella haavapintelillä.

7. Liimapinteliä solmukohtiin, jalan alaosaan, kavioon ja ylös.

Liikunta oli tietenkin minimoitava mahdollisimman alhaiseksi. Sara pääsi sairastarhaan Disan kanssa (Disa ei oikein arvostanut, sillä laidunkausi oli jo alkanut), mutta itsekseen arabiponi olisi varmasti juoksennellut myös kolmijalkaisena aivan liikaa.

Meille määrättiin kaksi lääkekuuria, toinen kipulääkkeitä ja toinen antibioottia. Kipulääkkeet olivat rakeita annospusseissa, joten ne oli helppo sekoittaa vain rehuun. Antibiootiksi saimme valkoista penisilliiniä, joka tulee aina pistää lihakseen. En ollut koskaan aikaisemmin itse laittanut neulaa hevoseen, joten tämä oli hieman jännittävä toimenpide. Onneksi jokaisella kerralla sujui hyvin, vaikka hieman itseä moinen touhu kauhistuttikin.

Sen lisäksi, että pitkän neulan tunkeminen hevosen kaulalihakseen oli jo tarpeeksi kamalaa, jouduin eläinlääkärin ohjeiden mukaan tekemään käännöksen samassa reiässä. Työnsin siis neulan hevoseen, ruiskutin puolet annoksesta siihen, vedin neulaa vähän ulos ja käänsin sen toiseen suuntaan, jonka jälkeen työnsin sen uudelleen syvälle ja ruiskutin loput uuteen kohtaan. Näin lievänä piikkikammoisena tässä oli hieman totuteltavaa, kun yhtäkkiä joutuikin itse rei'ittämään oman ponin nahkaa ja lihasta ihan huolella.

Haavan hoitaminen ja jalkaan koskeminen oli äärimmäisen haastavaa. Ymmärtäähän tuon, kyllä tuollainen "naarmu" jo tuntuu lääkkeistä huolimatta. Lainasimme eläinlääkäriltä huulipuristinta hoitotoimenpiteiden ajaksi, jota käytin jalan hoidon lisäksi myös pistäessä. En nimittäin halunnut, että hevosen heilahtaessa sählään neulalla jotain.

Näin myöhemmin olen pistänyt penisilliiniä myös ilman huulipuristinta ja se sujuu nykyään hyvin, kun sekä poni, että minä olemme tottuneet molemmat siihen. Tässä muutaman vuoden sisään olen päässyt aika lailla leikkimään eläinlääkäriä ja suorittamaan vaikka minkälaisia operaatioita. 

Jalkatilanne iltaisin huuhtelun jälkeen. Ensimmäinen kuva 04.06.2015, eli vajaa vuorokausi tikkauksesta. Toinen kuva 05.06.2015 ja kolmannet 06.06.2015.

Numero neljä on otettu 07.06.2015. Viidennessä muutama tikki repsottaa reunasta 08.06.2015.
Kuudes eli 09.06.2015 ja muutamat levinneet ompeleet lisää. Seitsemännessä kuvassa
polvi on levinnyt jo ihan huolella, kun arabiponin pää ei kestä seisoskelua ja toinen oli ottanut hieman rallia pihalla.

9. KESÄKUUTA 2015

"Saran jalka yrittää parantua, onhan se jo ok, mutta joistain kohdista tikit yrittävät repsottaa ja nahka repeillä. Haava ei kuitenkaan mädi tai valuta mitään epämääräistä sisältään, joten edes jotain positiivista. Onneksi nyt sattui hieman viileämmät kelit, niin haavalla on paremmat edellytykset parantua ilman ongelmia.

Viikonlopun jälkeen saamme luultavasti tikit pois. Polven täydelliseen paranemiseen menee kyllä vielä pitkän aikaa, tuskin tässä vielä hirveästi liikutaan mihinkään. Tällä hetkellä jalka on yksi pökkelö, tosin turvotus on laskenut jo huomattavasti.  Arkominen ja ontuminen on vielä hyvin selkeää, mutta se nyt tuskin yllättää. 

Kuume on mitattu aamuin illoin ja normilämpötiloista poikkeavia lukemia ei ole tullut. Onneksi!"

Sitten päästiin jo muiden kanssa laitumelle! Huomatkaa tumppu, josta on epätoivoisesti koitettu kaivautua sisään. Näihin se koetti jyrsiä reikiä, mutta onneksi patjaa oli niin monta kerrosta, että pikkutuholainen ei päässyt itse "hoitamaan" jalkaansa.

Tikkien repsottamisesta huolimatta jalka pysyi koossa. Tietty siitä jatkuvasti tihkui verta  ja kudosnestettä. Haavalapuista ja monista kerroksista huolimatta yleensä myös paksut pumpulipatjat olivat punaisen ja keltaisen mönjän peitossa.

Kiitettävä määrä sidetarpeita siis saatiin kulumaan, kun tuotteiden kuitenkin tuli olla aina puhtaita ja yleensä ne likaantuivat pahasti jo yhden päivän jälkeen. Toinen juttu, missä oltiin suurkuluttajia, olivat puhtaat pyyhkeet. Pesun jälkeisessä kuivaamisessa ne likaantuivat heti osuessaan polveen ja täyttyivät myös sillä ihanalla keltapunaisella mömmöllä, jota haava sylki työkseen. Tallipyykkiä saikin pestä aika tiheään tahtiin ja apteekissa ravattiin harva se päivä rohmuamassa hyllyjä tyhjiksi.


Paranemiseen tuli kuitenkin pian takaiskuja, kun haavaan alkoi muodostumaan pieniä määriä liikalihaa. Uskon, että osittain syynä liikalihan muodostumiseen oli tuo voimakas, mutta toisaalta välttämätön kääriminen ja paketointi.

Liikaliha on liiallista granulaatiokudosta, eli "huonoa" arpikudosta, jota ei saisi muodostua. Pieniä määriä lähdetään korjaamaan liikalihaa poistavilla salvoilla, mutta jos ne eivät auta on vaihtoehtona leikkaus.

11.06.2015                                         12.06.2015                                         13.06.2015

Ei siis muuta kuin eläinlääkärille soittoa!

16. KESÄKUUTA 2015

"Tänään poistimme tikit polvesta ja tutkimme muodostunutta liikalihaa. Eläinlääkäri käski soittamaan kokeneemmalle henkilölle (meidän omalle kotieläinlääkärille), jotta tiedettäisiin, miten seuraavaksi edetään. Luultavasti edessä olisi klinikkareissu.

Saimme kaksi uutta antibioottikuuria. Toinen annetaan suun kautta ruiskulla (viiden päivän ajan) ja toinen pistetään jälleen lihakseen (seitsemän päivän ajan), tällä kertaa vielä tujummalla annoksella kuin ennen. Piikitysoperaatio siis jatkuu!

Antibioottien lisäksi eläinlääkäri määräsi meille kaksi kertaa päivässä vaihdettavat betadinehauteet jalkaan."

17. KESÄKUUTA 2015

"Oma eläinlääkärimme pääsi käymään meillä ja ohjeistus muuttui jälleen. Jätämme hauteet pois ja alamme hoitamaan haavaa kokonaan avoimena. Saimme geeliä, joka ehkäisee liikalihan muodostumista ja samalla poistaa sitä. Toivottavasti tällä saadaan tuo kuriin!

Leena oli sitä mieltä, että klinikkareissua ei edessä ole ja hän oli hyvin varmoin mielin liikenteessä. Helpotti nimittäin hieman omaa oloakin, kun sai kuulla, että kyllä tästä vielä selvitään ja parantumismahdollisuudet ovat hyvät.

Molemmat määrätyt antibioottikuurit suoritetaan loppuun."

Haavan paraneminen oli hieman vaihtelevaa. Toisinaan jo parempi, mutta välillä se taas aukesi.  Polvea kylmättiin aamuin illoin, jonka jälkeen haava vielä huuhdeltiin lämpimällä vedellä ja kuivattiin huolellisesti. Sen jälkeen geeliä levitettiin sen päälle.

Liikaliha lähti onneksi häviämään melko tehokkaasti. Positiivista oli myös, että koko pitkän hoitojakson Sara pysyi pirteänä ja hyvinvoivana. Kuumetta ei noussut kertaakaan eikä haava päässyt missään vaiheessa tulehtumaan tai keräämään bakteereja. 

22.06.2015

8. HEINÄKUUTA 2015

"Haava alkaa hiljalleen parantua. Turvotus on jälleen laskenut huomattavasti, mutta onhan tuo vielä paljon paksumpi vasempaan verrattuna. Lämmin se on edelleen, mutta uskaltaisin sanoa myös sen lähteneen putoamaan. Kuumetta ponilla ei onneksi ole ollut, eikä tuskin enää tulekaan, ellei sitten satu tapahtumaan jotain aivan katastrofaalista. Olisi jotenkin meidän tuuria, mutta ehkä nyt pidetään vielä peukut pystyssä ja toivotaan parasta!"

22.06.2015

Jalka oli oikeastaan heti alusta saakka yksi kysymysmerkki: eläinlääkäri ei osannut sanoa mitä tulemaan pitää. Ainut vaihtoehto oli vain seurata huolella muutoksia ja toivoa parasta sekä pelätä pahinta.

Piknikillä

Kesän summer bucket list -tehtävistä löytyy yhtenä kohtana "piknik tallilla" ja moinen pääsi toteutukseen tiistaina. Kesäherkkuja (vesimelonia, croissanteja, kirsikoita, suklaakeksejä, mansikoita, kermavaahtoa), loistavaa seuraa, kivaa musiikkia matkakajarista, aurinkoinen hellesää ja poni - voiko parempaa edes toivoa?

Samba tosin olisi tahtonut nuohota eväsretken antimet tarkemmin, mutta se sai vain tyytyä maistamaan mansikkaa. Jostain kumman syystä etenkin ihanien tummanpunaisten kirsikoiden makea tuoksu houkutti ponia ja se olisi enemmän kuin mielellään tuhonnut rasiallisen jos toisenkin!

 

Kuvista ja ihanasta seurasta kiitos Venlalle! ❤

Minimaastareita!

Kello on lähenee kahta ja pohdin tässä, tulenko kirjoittamaan blogiin (joka vie puoli yötä) vai pitäisikö suosiolla mennä nukkumaan. Nukkuminen olisi luultavasti paras vaihtoehto, sillä huomenna täytyy nousta ajoissa töihin ja sitä ennen tahdoisin enemmän kuin mielelläni saada edes hieman unta kaaliin. Mutta loman vuoksi unirytmi on kaikkea muuta kuin ajallaan, joten eipä tässä muu kai auta kuin alkaa hyötykäyttämään tätä yökukkumista.

Eilen ryhdyimme vallan hurjiksi ja kasasimme muutamat pikkuriikkiset maastoesteet nurmikujalle. Mulla oli apukäsiä ja kuvausorja matkassa, joten tämä oli hyvä päivä lähteä pelleilemään hengellään kyttääjäponin kanssa. Hyvistä kuvista kiitokset voi osoittaa jälleen Venlalle!

Disa on siis yleensä kova tuijottelemaan kaikkia hieman normaalista poikkeavampia juttuja. Sillä on joskus muinaisina vuosinaan ollut estekammoa sun muuta hyppyongelmaa, joita setvittiin ahkerasti meidän alkutaipaleellamme 2011 alkaen. Nykyään esteet ovat helppo nakki, mutta erikoisemmat saattavat silti olla hieman hurjia ja sisältää jos jonkin sortin mörkökuviointeja. Siksi kesän ensimmäiset maastoesteet ovat aina hieman kyseenalainen juttu ja korkeudet tahdotaan pitää melko matalina hyvän hyppyrutiinin saavuttamiseksi.

Näin ollen kasasimme Venlan kanssa kolme söpöä pientä estettä nurmikujalle ja tulevan tarhan pohjalle. Meidän maastoesterata on vielä valmistumassa ajatustasolla, joten tarpeet revittiin vähän sieltä sun täältä ulkonäöstä tällä kertaa niin piittaamatta.

Verryttelyt suoritimme kuitenkin kentällä, sillä halusin muutamat hypyt alle ihan normaaleilla rataesteillä. Poni tuntui sileällä alkuun hieman hassulle, kun se parit viimeisimmät päivät oli ollut muiden ratsastajien menopelinä. Hiljalleen askellajien sisäisten siirtymien ja huolellisten taivuttelujen  sekä kunnon kulmien avulla sain parempaa tuntumaa hevoseen.

"Mene kuule keskenäs"

Ensimmäinen yritys töksähti esteen eteen. Aivan oma vika, pitäisi vaan rohkeammin ratsastaa eikä jäädä himmailemaan silloinkaan, kun poni tuntuu pörheälle ja tuijottelee. Seuraavat hypyt olivat ihan sujuvia, mutta fiilis ei silti ollut kovinkaan luottavainen kummankaan kannalta katsottuna.

Homma alkoi luistaa normaaliin malliin vasta kun vaihdoin suuntaa. Mikä lie mahtanut olla sitten niin kamalaa aikaisemmassa kierroksessa. Kuulemma edellisenä päivänä Disa oli tuijotellut mörkökulmaa, joten ehkä sinne päin hyppääminen oli jotenkin järkyttävää? Tiedä sitten, mutta toiseen suuntaan se oli kuitenkin hyvä ja toimiva, vaikka aavistuksen pohjaan kerran tultiinkin. Napakalla ja terävällä hypyllä kuitenkin ihan hyvin yli, onneksi estekorkeudet eivät kamalasti päätä huimaa.

Seuraavaksi suuntasimme päivän varsinaisille "esteille". Esittelin ponille kaikki hurjan pelottavat muodostelmat ensin huolellisesti, jonka jälkeen otettiin jokaiselle muutamia hyppyjä. Nurmikujan esteet pystyi tulemaan hyvin putkeen, mutta puhelinpylväistä kyhätty tukkieste oli yksittäinen.

Disa oli maastossa tosi hyvän tuntuinen ja sillä oli hyvä imu jokaiselle esteelle. Välillä etenkin tukin jälkeen meinattiin lähteä kiihdyttelemään aika vauhdikkaasti, mutta eipä tuosta juurikaan ollut haittaa. Enemmän vaan tekee mieli hyppäämään kunnon maastoradalle, etenkin kun ponikin tykkäsi noin paljon!

Oletteko te päässeet jo tänä kesänä maastoesteille?

Tyttö ja tytön hurjan rakas poni

Ajattelin kirjoittavani tähän jotain, mutta nämä kuvat toimivat vallan 

mainiosti myös ilman tekstejä ❤

Kiitos valokuvauksesta Ida Santaharju, upeita kuvia!

Lainahevostelua

Saimme vihdoin viime sunnuntaina kaverini Annin kanssa aikataulut yhteen ja pääsin testaamaan hänen hevosiaan hieman tarkemmin. Olen joskus aikaisemminkin käynyt poikia moikkaamassa, mutta tuolloin kävimme yhdessä maastossa ja ratsastin koko matkan Torreksella.

Annin hevoset asuvat nykyään pienellä yksityistallilla tässä samalla kylällä, jossa meidänkin talli sijaitsee. Kävin nyt itse kyseisessä paikassa ensimmäistä kertaa.

Lukuunottamatta kahta vesileimallista kuvaa, ovat nämä
kaikki Annin ottamia - kiitos!

Päivän ensimmäinen poni oli Annin nuori, 5-vuotias suomenpienhevosruuna Raisu-Polkka. Raisu on siro rakenteeltaan ja pidin paljon sen sporttisesta ulkomuodosta. Hieno poni, josta varmasti kasvaa aivan loistava ratsu lajiin kuin lajiin!

Blogissa on viime aikoina pyörinyt paljon Peetun sisaruksia (tsekkaa tämä postaus) ja myös Raisu kuuluu Raperton jälkeläisiin. 

Käytin ratsastusaikani lähinnä vain tutustuessa hevoseen, enkä vaatinut siltä juurikaan mitään ihmeitä vaan keskityin enemmän perusasioihin. Lähinnä hain aktiivista takapäätä ja annoin noin muuten ponin liikkua edestä hieman rennommin. Kentällä oli lisäksemme kolme muuta ratsukkoa, joten lähinnä taivuttelin  Raisua käynnissä ja ravissa hölkötellen. 

Raisu oli hyvin motivoitunut työntekoon, eikä sitä tuntunut juurikaan häiritsevän, vaikka kaverit paahtoivat ohi ja yksi jopa hyppäsi pientä ristikkoa. Se oli hirmu rauhallinen ja käyttäytyi tosi mallikelpoisesti noin nuoreksi ja etenkin tuollaisen tilanteen keskellä.

Kuva: Päivi Parkkinen

Koska Raisu on juniori ja muutenkin menin sillä ensimmäistä kertaa, annoin sen suurimmilta osin hölköttää menemään melko pitkällä kaulalla. Pieniä pätkiä kokosin sitä varovasti ryhdikkäämmäksi ja  se tuntuikin todella kivalta selkään. Siitä kun olisi lähtenyt vielä vähän hiomaan, olisi alla ollut varsinainen kouluponi!

Suosiolla kuitenkin päätin jättää moiset tuuppailut tällä kertaa välistä. Tykkään ensin tutustua puolin ja toisin uuteen hevoseen hieman rennommin, jonka jälkeen on parempi aloittaa vankalta pohjalta kunnon työskentely.

Raisu jätti todella positiivisen fiiliksen. Se on todella yritteliäs ja muutenkin hyvin miellyttävä ratsastaa. Hieman tuollainen Peetumainen, mutta siitä jo askeleen pidemmällä oleva ja siitä vielä viisastuneempi versio. Tykkäsin kovasti, mahdottoman hieno ja mukava nuori!

Päivän lainaponeilut eivät loppuneet suinkaan siihen, vaan seuraavana vuorossa oli vielä eestinhevosruuna Tornaado. Lähestyvä ukkonen ja uhkaavan tumma taivas saivat hieman vauhtia nivusiin, joten pian olinkin jo verryttelemässä jälleen uuden ratsun kyydissä.

Anni kasasi kentälle pienen esteen ja extemporeideana pääsin jopa hieman tunnustelemaan tätä hevosta hypätessä. Jee! Tein melko reippaan verryttelyn, sillä Anni oli ratsastanut Torea jo aiemmin sillä välin, kun itse ravailin Raisun kanssa.

Tämän tyyppisen hevosen selkään en olekaan aikoihin istunut, joten täytyy myöntää, että olin alkuun melko pahasti hukassa. Annin käyttöohjeiden ja useampien kierrosten jälkeen aloin tajuamaan hieman enemmän, kuinka Torresta kuului ratsastaa.

Olen tosi pieni ja Toren tämänhetkinen satula on melko jättiläinen omalle takapuolelleni. Ajauduinkin jatkuvasti väärään kohtaan ja hassuun asentoon, joten se vaikeutti hieman lopputulokseen. Omat jalatkin ovat ilmeisesti niin pätkät, että en saanut jalustimia yhtään lyhyemmiksi reikien loppuessa kesken hihnoista. Jouduin siis hyppäämään aivan liian pitkillä jalustimilla, mutta onneksi hevonen hoiti homman loistavasti kotiin!

Aloitimme estetouhut suhteellisen pian ja suunnitelmana oli ottaa muutamia hyppyjä yksittäiselle esteelle pitkällä sivulla. Torreksella on rytmikäs, mutta hyvin miellyttävä esteponin laukka ja tykkäsin kovasti ratsastaa sitä. Hypyt sujuivat hyvin, vaikka pari kertaa töpättiin vähän pohjasta ratsastajan arviointivirheistä johtuen (aargh se hyppyrutiinin puute). Niitä lukuunottamatta esteen ylitys sujui  aina kuin rasvattu, Torres oli tosi varma hyppääjä ja teki kerrassaan loistavia hyppyjä.

Muutamien toistojen jälkeen jatkoin loppuverryttelyä ravissa. Hiljalleen alkoi jo tulemaan sellainen fiilis, että hevonen tuntuu kotoisammalle ja yhteistyö pelaa paremmin. Mulla tunnetusti aina kestää hieman tutustua uusiin hevosiin, jonka jälkeen touhu alkaa sujumaan hyvin (jos on sujuakseen). 

Loppuravipisteestä olisin voinut alkaa jo vaatimaan hevoselta huomattavasti enemmän, mutta koska tarkoituksena oli verrytellä ripeästi ukkosen alta pois, ravailimme vain rennosti fiilistellen. Kiinnitin lähinnä huomiota, että ratsu oli takaa aktiivinen ja liikkui sen puoleen moitteettomasti.

Myös Torres oli ihan mielettömän kiva! Etenkin hypätessä, mutta ehdottomasti myös sileällä. Se näyttää kuvissa ehkä hieman muhkummalle verrattuna omiin pikkuponeihini, mutta se oli todella kevyt ja hyvä ratsastaa. Ihana hevonen!

Oli tosi hauskaa käydä ratsastamassa, sekä tietenkin moikkaamassa Raisua ja Torresta omistajineen. Anni tulee varmasti tässä vastavierailulle pian ja pääseekin sitten pitkästä aikaa mun hevosten selkään!

Kuva: Päivi Parkkinen