perjantai 22. syyskuuta 2017

Syyskuulumisia



Pakko tulla naputtelemaan jonkin sortin kuulumisia ennen kuin hautaudun koulukirjojen pariin miljoonan rästissä olevan kurssityön ja esseen, sekä ensi viikolla starttaavan koeviikon vuoksi. Syksy on lähtenyt käyntiin ja hiljalleen puut alkavat värjäytymään mitä ihanimpiin sävyihin. Kirpakan keltainen, pirteä oranssi ja tummanpunainen siirtyvät kesävihreän ylle. Pakko päästä joku päivä kuvailemaan kunnolla!

Heppahommiin alkaa tulla jälleen eloa, kun Peetu on saanut uuden satulan. Kirjoitan uutukaisesta hieman myöhemmin postausta, mutta nyt meillä on Albion K2 Legend -yleissatula. Ensivaikutelmiltaan penkki on aika passeli, mutta meidän satulansovittaja tulee vielä tsekkaamaan ja toppaamaan tulokkaan Peetun selkään täydelliseksi. Pientä haittaa tuo järkyttävä pallomaha, jonka vuoksi satula tuppaa hieman valumaan eteen, mutta ongelma korjautuu uskoakseni laihtumisen lähtiessä kunnolla käyntiin. Onneksi suurin osa tuosta kesälomalla kertyneestä tavarasta on nestettä, joten niistä päästään karisemaan nopeasti eroon.


Syksylle on kaikkia kivoja suunnitelmia ja tavoitteita kakaran kanssa. Pitäisi päästä käymään maneesilla tutustumassa, kunnon kohotessa valmennuksissa ja hyppytouhujakin taas harrastaa. Meillä on kotona ensi kuun 22. päivä kouluharkkarit ja kaavailin vähän josko ratsastaisin Peetulla luokan ulkopuolisena raviohjelman. En ole kuitenkaan mitään vielä lyönyt lukkoon, pitää katsella miten nää touhut tästä taas lähtee, mutta se olisi kokemuksena tosi hyvä. Päästäisin vähän treenaamaan "kisatilanteita" ja toki saataisiin myös pöytäkirjat tuomarilta.



Myös muille poneille ja aaseille kuuluu hyvää. Samba on tuttuun tapaan rentsuillut, yleensä käydään kävelemässä maastossa lenkkejä tai sitten se saa olla vapaana pihalla. Ehkä joku päivä touhutaan kentälläkin jotain. Jalka on ollut ihan ok, toki mietin että pitäisikö tässä ennen talvea taas piikittää kavionivel pakkasien kovettaman maan vuoksi. Lumen tulon varaan ei ihan voi laskea, joten voi olla että joudutaan pärjäilemään koppuramaalla pitkään. Toki peukut pystyssä, että valkea maa pehmeine puuterihankineen laskeutuisi tänne mahdollisimman pikaiseen tahtiin!

Disan kanssa olen touhuillut reippaasti, toki myös pikkusisko on sen kanssa puuhannut. Islantilainen on mennyt kivoja harppauksia eteenpäin ja sileällä kehittynyt taas entistä enemmän. Nyt kylmempien ilmojen saapuessa se on saanut taas mukavasti lisäboostia liikkumiseen, toki toisinaan vähän turhankin paljon, mutta itse henkilökohtaisesti pidän enemmän tästä talvi-Disasta. Tämä syys/talvi/kevätversio kun on ponin todellinen puoli ja oikea persoona. Kesällä se on ihottuman ja siitä johtuvien erinäisten ongelmien vuoksi hieman erilainen.


Mua hirveästi ärsyttää, kun edelleen rästipostauksia on miljoona luonnoksissa. Kunhan mä nyt selviän hengissä näistä kouluprojekteista ja koeviikosta, palailen tänne tarkemmin uusien ja vähän vanhempien juttujen parissa. Joka tapauksessa syksy on kuitenkin startannut mukavasti käyntiin. Innolla odotan kaikkia kivoja ruskakuvauksia ja tietenkin Peetun kanssa treenien jatkamista. 


6 kommenttia:

  1. Oi, ihanaa että Peetulla on nyt uuso oma penkki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep! Pääsee taas touhuilemaan monipuolisemmin. :)

      Poista
  2. Peetu näyttää kyllä jo aika hyvältä, ja varsinkin kun se palautuu normaaliksi taas, niin varmasti taas entistä parempi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! Saisi tuon mahan pienenemään niin ois jees! :D

      Poista
  3. Jes, toivottavasti satula on just eikä melkein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Et kyllä yhtään liioitellut, tää on ihan mahtava istua. :)

      Poista