Minimaastareita!

Kello on lähenee kahta ja pohdin tässä, tulenko kirjoittamaan blogiin (joka vie puoli yötä) vai pitäisikö suosiolla mennä nukkumaan. Nukkuminen olisi luultavasti paras vaihtoehto, sillä huomenna täytyy nousta ajoissa töihin ja sitä ennen tahdoisin enemmän kuin mielelläni saada edes hieman unta kaaliin. Mutta loman vuoksi unirytmi on kaikkea muuta kuin ajallaan, joten eipä tässä muu kai auta kuin alkaa hyötykäyttämään tätä yökukkumista.

Eilen ryhdyimme vallan hurjiksi ja kasasimme muutamat pikkuriikkiset maastoesteet nurmikujalle. Mulla oli apukäsiä ja kuvausorja matkassa, joten tämä oli hyvä päivä lähteä pelleilemään hengellään kyttääjäponin kanssa. Hyvistä kuvista kiitokset voi osoittaa jälleen Venlalle!

Disa on siis yleensä kova tuijottelemaan kaikkia hieman normaalista poikkeavampia juttuja. Sillä on joskus muinaisina vuosinaan ollut estekammoa sun muuta hyppyongelmaa, joita setvittiin ahkerasti meidän alkutaipaleellamme 2011 alkaen. Nykyään esteet ovat helppo nakki, mutta erikoisemmat saattavat silti olla hieman hurjia ja sisältää jos jonkin sortin mörkökuviointeja. Siksi kesän ensimmäiset maastoesteet ovat aina hieman kyseenalainen juttu ja korkeudet tahdotaan pitää melko matalina hyvän hyppyrutiinin saavuttamiseksi.

Näin ollen kasasimme Venlan kanssa kolme söpöä pientä estettä nurmikujalle ja tulevan tarhan pohjalle. Meidän maastoesterata on vielä valmistumassa ajatustasolla, joten tarpeet revittiin vähän sieltä sun täältä ulkonäöstä tällä kertaa niin piittaamatta.

Verryttelyt suoritimme kuitenkin kentällä, sillä halusin muutamat hypyt alle ihan normaaleilla rataesteillä. Poni tuntui sileällä alkuun hieman hassulle, kun se parit viimeisimmät päivät oli ollut muiden ratsastajien menopelinä. Hiljalleen askellajien sisäisten siirtymien ja huolellisten taivuttelujen  sekä kunnon kulmien avulla sain parempaa tuntumaa hevoseen.

"Mene kuule keskenäs"

Ensimmäinen yritys töksähti esteen eteen. Aivan oma vika, pitäisi vaan rohkeammin ratsastaa eikä jäädä himmailemaan silloinkaan, kun poni tuntuu pörheälle ja tuijottelee. Seuraavat hypyt olivat ihan sujuvia, mutta fiilis ei silti ollut kovinkaan luottavainen kummankaan kannalta katsottuna.

Homma alkoi luistaa normaaliin malliin vasta kun vaihdoin suuntaa. Mikä lie mahtanut olla sitten niin kamalaa aikaisemmassa kierroksessa. Kuulemma edellisenä päivänä Disa oli tuijotellut mörkökulmaa, joten ehkä sinne päin hyppääminen oli jotenkin järkyttävää? Tiedä sitten, mutta toiseen suuntaan se oli kuitenkin hyvä ja toimiva, vaikka aavistuksen pohjaan kerran tultiinkin. Napakalla ja terävällä hypyllä kuitenkin ihan hyvin yli, onneksi estekorkeudet eivät kamalasti päätä huimaa.

Seuraavaksi suuntasimme päivän varsinaisille "esteille". Esittelin ponille kaikki hurjan pelottavat muodostelmat ensin huolellisesti, jonka jälkeen otettiin jokaiselle muutamia hyppyjä. Nurmikujan esteet pystyi tulemaan hyvin putkeen, mutta puhelinpylväistä kyhätty tukkieste oli yksittäinen.

Disa oli maastossa tosi hyvän tuntuinen ja sillä oli hyvä imu jokaiselle esteelle. Välillä etenkin tukin jälkeen meinattiin lähteä kiihdyttelemään aika vauhdikkaasti, mutta eipä tuosta juurikaan ollut haittaa. Enemmän vaan tekee mieli hyppäämään kunnon maastoradalle, etenkin kun ponikin tykkäsi noin paljon!

Oletteko te päässeet jo tänä kesänä maastoesteille?