Saran jalkaongelmat osa 2 - Haavan epätoivoinen hoito

Lue ensimmäinen osa "Onnettomuus, josta kaikki sai alkunsa."

Pakettikoipi ensimmäistä kertaa ulkona episodin jälkeen.

Onnettomuusyön jälkeen alkoi armoton paketointi, jotta viillolla oli edes mahdollisuus parantua. Polvi on sillä huono kohta saada isompi haava, että tikkaukset ovat erittäin herkässä levitä hevosen liikkuessa. Siksipä koko jalka täytyi saada tukevaan pakettiin, joka ei antaisi ponille juuri mahdollisuutta jalan koukistamiseen, vaan pitäisi koiven mahdollisimman tönkkönä pakettina ja tikit paikallaan.

Paketointi suoritettiin aluksi vain kerran vuorokaudessa iltaisin, mutta pian aloimme vaihtamaan toimenpiteen myös aamulla suoritettavaksi. Sen yhteydessä jalkaa kylmättiin vedellä (jotta turvotus laskisi) ja haava huuhdeltiin. Vesi vanhin voitehista ja samalla myös kaikista parhain. Huolellisen kuivauksen jälkeen uutta tumppua jalkaan.

Haavan suojaus:

1. Haavalappuja. Alkuun niitä upposi helposti viisikin, mutta myöhemmin

 selvisimme n. kolmella kappaleella.

2. Elastomull-harsoa napakasti päälle.

3. Paksu pumpulipatja.

4. Kiinnitys kahdella haavapintelillä.

5. Toinen paksu pumpulipatja.

6. Kiinnitys jälleen kahdella haavapintelillä.

7. Liimapinteliä solmukohtiin, jalan alaosaan, kavioon ja ylös.

Liikunta oli tietenkin minimoitava mahdollisimman alhaiseksi. Sara pääsi sairastarhaan Disan kanssa (Disa ei oikein arvostanut, sillä laidunkausi oli jo alkanut), mutta itsekseen arabiponi olisi varmasti juoksennellut myös kolmijalkaisena aivan liikaa.

Meille määrättiin kaksi lääkekuuria, toinen kipulääkkeitä ja toinen antibioottia. Kipulääkkeet olivat rakeita annospusseissa, joten ne oli helppo sekoittaa vain rehuun. Antibiootiksi saimme valkoista penisilliiniä, joka tulee aina pistää lihakseen. En ollut koskaan aikaisemmin itse laittanut neulaa hevoseen, joten tämä oli hieman jännittävä toimenpide. Onneksi jokaisella kerralla sujui hyvin, vaikka hieman itseä moinen touhu kauhistuttikin.

Sen lisäksi, että pitkän neulan tunkeminen hevosen kaulalihakseen oli jo tarpeeksi kamalaa, jouduin eläinlääkärin ohjeiden mukaan tekemään käännöksen samassa reiässä. Työnsin siis neulan hevoseen, ruiskutin puolet annoksesta siihen, vedin neulaa vähän ulos ja käänsin sen toiseen suuntaan, jonka jälkeen työnsin sen uudelleen syvälle ja ruiskutin loput uuteen kohtaan. Näin lievänä piikkikammoisena tässä oli hieman totuteltavaa, kun yhtäkkiä joutuikin itse rei'ittämään oman ponin nahkaa ja lihasta ihan huolella.

Haavan hoitaminen ja jalkaan koskeminen oli äärimmäisen haastavaa. Ymmärtäähän tuon, kyllä tuollainen "naarmu" jo tuntuu lääkkeistä huolimatta. Lainasimme eläinlääkäriltä huulipuristinta hoitotoimenpiteiden ajaksi, jota käytin jalan hoidon lisäksi myös pistäessä. En nimittäin halunnut, että hevosen heilahtaessa sählään neulalla jotain.

Näin myöhemmin olen pistänyt penisilliiniä myös ilman huulipuristinta ja se sujuu nykyään hyvin, kun sekä poni, että minä olemme tottuneet molemmat siihen. Tässä muutaman vuoden sisään olen päässyt aika lailla leikkimään eläinlääkäriä ja suorittamaan vaikka minkälaisia operaatioita. 

Jalkatilanne iltaisin huuhtelun jälkeen. Ensimmäinen kuva 04.06.2015, eli vajaa vuorokausi tikkauksesta. Toinen kuva 05.06.2015 ja kolmannet 06.06.2015.

Numero neljä on otettu 07.06.2015. Viidennessä muutama tikki repsottaa reunasta 08.06.2015.
Kuudes eli 09.06.2015 ja muutamat levinneet ompeleet lisää. Seitsemännessä kuvassa
polvi on levinnyt jo ihan huolella, kun arabiponin pää ei kestä seisoskelua ja toinen oli ottanut hieman rallia pihalla.

9. KESÄKUUTA 2015

"Saran jalka yrittää parantua, onhan se jo ok, mutta joistain kohdista tikit yrittävät repsottaa ja nahka repeillä. Haava ei kuitenkaan mädi tai valuta mitään epämääräistä sisältään, joten edes jotain positiivista. Onneksi nyt sattui hieman viileämmät kelit, niin haavalla on paremmat edellytykset parantua ilman ongelmia.

Viikonlopun jälkeen saamme luultavasti tikit pois. Polven täydelliseen paranemiseen menee kyllä vielä pitkän aikaa, tuskin tässä vielä hirveästi liikutaan mihinkään. Tällä hetkellä jalka on yksi pökkelö, tosin turvotus on laskenut jo huomattavasti.  Arkominen ja ontuminen on vielä hyvin selkeää, mutta se nyt tuskin yllättää. 

Kuume on mitattu aamuin illoin ja normilämpötiloista poikkeavia lukemia ei ole tullut. Onneksi!"

Sitten päästiin jo muiden kanssa laitumelle! Huomatkaa tumppu, josta on epätoivoisesti koitettu kaivautua sisään. Näihin se koetti jyrsiä reikiä, mutta onneksi patjaa oli niin monta kerrosta, että pikkutuholainen ei päässyt itse "hoitamaan" jalkaansa.

Tikkien repsottamisesta huolimatta jalka pysyi koossa. Tietty siitä jatkuvasti tihkui verta  ja kudosnestettä. Haavalapuista ja monista kerroksista huolimatta yleensä myös paksut pumpulipatjat olivat punaisen ja keltaisen mönjän peitossa.

Kiitettävä määrä sidetarpeita siis saatiin kulumaan, kun tuotteiden kuitenkin tuli olla aina puhtaita ja yleensä ne likaantuivat pahasti jo yhden päivän jälkeen. Toinen juttu, missä oltiin suurkuluttajia, olivat puhtaat pyyhkeet. Pesun jälkeisessä kuivaamisessa ne likaantuivat heti osuessaan polveen ja täyttyivät myös sillä ihanalla keltapunaisella mömmöllä, jota haava sylki työkseen. Tallipyykkiä saikin pestä aika tiheään tahtiin ja apteekissa ravattiin harva se päivä rohmuamassa hyllyjä tyhjiksi.


Paranemiseen tuli kuitenkin pian takaiskuja, kun haavaan alkoi muodostumaan pieniä määriä liikalihaa. Uskon, että osittain syynä liikalihan muodostumiseen oli tuo voimakas, mutta toisaalta välttämätön kääriminen ja paketointi.

Liikaliha on liiallista granulaatiokudosta, eli "huonoa" arpikudosta, jota ei saisi muodostua. Pieniä määriä lähdetään korjaamaan liikalihaa poistavilla salvoilla, mutta jos ne eivät auta on vaihtoehtona leikkaus.

11.06.2015                                         12.06.2015                                         13.06.2015

Ei siis muuta kuin eläinlääkärille soittoa!

16. KESÄKUUTA 2015

"Tänään poistimme tikit polvesta ja tutkimme muodostunutta liikalihaa. Eläinlääkäri käski soittamaan kokeneemmalle henkilölle (meidän omalle kotieläinlääkärille), jotta tiedettäisiin, miten seuraavaksi edetään. Luultavasti edessä olisi klinikkareissu.

Saimme kaksi uutta antibioottikuuria. Toinen annetaan suun kautta ruiskulla (viiden päivän ajan) ja toinen pistetään jälleen lihakseen (seitsemän päivän ajan), tällä kertaa vielä tujummalla annoksella kuin ennen. Piikitysoperaatio siis jatkuu!

Antibioottien lisäksi eläinlääkäri määräsi meille kaksi kertaa päivässä vaihdettavat betadinehauteet jalkaan."

17. KESÄKUUTA 2015

"Oma eläinlääkärimme pääsi käymään meillä ja ohjeistus muuttui jälleen. Jätämme hauteet pois ja alamme hoitamaan haavaa kokonaan avoimena. Saimme geeliä, joka ehkäisee liikalihan muodostumista ja samalla poistaa sitä. Toivottavasti tällä saadaan tuo kuriin!

Leena oli sitä mieltä, että klinikkareissua ei edessä ole ja hän oli hyvin varmoin mielin liikenteessä. Helpotti nimittäin hieman omaa oloakin, kun sai kuulla, että kyllä tästä vielä selvitään ja parantumismahdollisuudet ovat hyvät.

Molemmat määrätyt antibioottikuurit suoritetaan loppuun."

Haavan paraneminen oli hieman vaihtelevaa. Toisinaan jo parempi, mutta välillä se taas aukesi.  Polvea kylmättiin aamuin illoin, jonka jälkeen haava vielä huuhdeltiin lämpimällä vedellä ja kuivattiin huolellisesti. Sen jälkeen geeliä levitettiin sen päälle.

Liikaliha lähti onneksi häviämään melko tehokkaasti. Positiivista oli myös, että koko pitkän hoitojakson Sara pysyi pirteänä ja hyvinvoivana. Kuumetta ei noussut kertaakaan eikä haava päässyt missään vaiheessa tulehtumaan tai keräämään bakteereja. 

22.06.2015

8. HEINÄKUUTA 2015

"Haava alkaa hiljalleen parantua. Turvotus on jälleen laskenut huomattavasti, mutta onhan tuo vielä paljon paksumpi vasempaan verrattuna. Lämmin se on edelleen, mutta uskaltaisin sanoa myös sen lähteneen putoamaan. Kuumetta ponilla ei onneksi ole ollut, eikä tuskin enää tulekaan, ellei sitten satu tapahtumaan jotain aivan katastrofaalista. Olisi jotenkin meidän tuuria, mutta ehkä nyt pidetään vielä peukut pystyssä ja toivotaan parasta!"

22.06.2015

Jalka oli oikeastaan heti alusta saakka yksi kysymysmerkki: eläinlääkäri ei osannut sanoa mitä tulemaan pitää. Ainut vaihtoehto oli vain seurata huolella muutoksia ja toivoa parasta sekä pelätä pahinta.

Kanta-asiakaskortti eläinlääkäriin?

Olisi oikein kätevää ja kannattavaa, joten kyllä kiitos. Sellainen kortti, joka kattaa kaikki päivystävistä aina klinikkamaksuihin saakka. Sunnuntaina moiselle olisi ollut jälleen tarvetta, sillä onnettomuusmagneetti Sara tepasteli sisään kieltämättä aika mielenkiintoisen näköisenä. Turpiin oli tainut tulla kirjaimellisesti ja silmää koristi mojova turvotus, luomessa olevan vuotavan haavan lisäksi.

Poni oli hyvin apaattinen ja epänormaali, se nuokutti vain päätään ja kyhjötti paikallaan. Ruoka ei maistunut ollenkaan. Sara kävi monesti makuulla ja nousi hetken päästä uudelleen ylös, mutta toisti saman heti uudelleen. Mittailin lämpöä tasaisin väliajoin, se kohosi hitaan varmasti, mutta pysytteli kuitenkin melko normaalina.

Ja kaikki tällainen tietenkin sattuu aina sellaiseen aikaan, että omaa eläinlääkäriä ei saa kiinni. Näin myös nyt. Joten ei muuta kuin päivystävälle soittoa. Tällä kertaa onni kuitenkin suosi, eikä apu ollut kovin kaukana. Vajaa tunnin verran odottelimme, kunnes eläinlääkäri kaarsi autoineen tallipihaan.

Rauhoittavan ja kipulääkkeiden alkaessa vaikuttaa pääsimme paremmin tutkimaan silmää. Haava näytti ulospäin pintanaarmulle ja sitä se onneksi olikin, mutta ovathan nämä silmän alueen kolhut tietty hieman vakavampia. Silmäkulmasta luomeen kulki siisti viiru, joka ei onneksi vaikuttanut kovin huolestuttavalle.

Silmän tarkastaminen oli hieman haastavaa, sillä turvonnut ja arka luomi ei olisi tahtonut millään pysyä ylhäällä. Näimme kuitenkin muutamat naarmut ja selkeät verenpurkaumat myös silmän pinnalla, mikä kielii tietty kovasta iskusta. Luultavasti se on siis saanut kaviosta, joko Peetu on pukittanut päin tai Likka potkaissut.

Testasimme vielä valon kanssa silmän toimintaa. Pupilli reagoi valoon, mutta hieman hitaammin kuin terve silmä. Kontrolliajan sovimme ensi viikolle, sillä tuolloin pystyy sanomaan paremmin onko suurempaa vahinkoa tapahtunut. Joku sarveiskalvovamma tai vastaava tästä vielä puuttuisikin, kuulemma erittäin kivulias ja haastava hoitaa.

Onneksi nyt ajan kanssa tässä loppuviikkoa kohden turvotus on lähtenyt laskemaan ja silmä hiljalleen aukeamaan. Haava oli parantunut jo seuraavaan aamuun mennessä, joten siitä tuskin pitäisi ongelmaa koitua. Enemmän jänskättää tuo itse silmä, mutta ainakin nyt se on näyttänyt ihan ok-vointiselle.

Silmä maanantaiaamuna. 

Lääkekuureilta ei tietenkään vältytty. Jouduin seuraavana päivänä jäämään koulusta kotiin hoitamaan silmää, sillä silmätippojen laittoon tarvittiin tuolloin useampi ihminen ja muutenkin niitä täytyi laittaa tiheään tahtiin. Sara oli maanantain sisällä, sillä ulkona paistoi aurinko täydeltä terältä. Illasta päästin sen kuitenkin vihreälle, vitsi oli yksisilmäinen poni iloinen.

Tässä upotettuna instagramista julkaisu, jota selaamalla eteenpäin näkyy myös videolla tuo silmän tilanne seuraavana aamuna.

Kahdessa ekassa silmätilanne aamulla, vikoissa päivältä 👀 Vuotaminen on loppunut, mut turvonnut se on edelleen aika paljon. Nyt iltaa kohden poni saa jo silmää paremmin auki, ei tietenkää kokonaa mut selkeesti helpommin 👍🏻 Ollaan nyt siinä tuloksessa, että kaikista todennäköisimmiten se on saanut potkun suoraan silmään 😣 Koska silmässä on verenpurkaumia jotka kielii iskusta ja turvotus on noin paha. Haava on jo mennyt kiinni, eli se onneks oli vain pintanaarmu. Pitää nyt vaan toivoo, ettei ite silmään oo sattunut pahemmin. Puuttuu enää vaan joku sarveiskalvovamma tai vastaava niin sitten on taas hyvin isomman ongelman ainekset kasassa.. Kohta meen taas lääkitsee tätä sankaria, päästin sen hetkeks nyt illasta ulos kun on jo varjoa niin saa vähän jaloitella. Voi poni 🤕 #hevosetononhuoleton

Henkilön Veera Saarinen, 17 🇫🇮 (@porkkananvoimalla) jakama julkaisu 22. 05ta 2017 klo 10.16 PDT

Seuraavat kuurit saimme:

- 3-5pvä tilanteesta riippuen penisilliiniä 40ml. Tämähän tarkoitti sitä, että pääsin taas mielipuuhani pariin (not) ja pistelemään neuloja ponin lihakseen. Se on vaan niin inhottavaa! Vaikka eihän siinä, melko yksinkertainen toimenpide ja useasti olen sitä tehnyt, mutta silti kamala stressi jos joku sattuukin menemään pieleen. Ja vihaan neuloja!

- Tilannetta seuraillen Metacamia (kipulääke) 400 kilogramman mukaan.

- Niin pitkään kuin silmä on täysin terve, 3-4krt päivässä Oftan Akvakol -silmätippoja. Niissä on vaikuttavana aineena kloramfenikoli, jonka tavoitteena on estää silmään bakteeri-infektion muodostuminen.

Tarkoituksena oli käydä hakemassa vielä atropiinia muutaman päivän kuluttua. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja loppujen lopuksi emme moista ainetta saaneetkaan. Paraneminen lähti toivotusti käyntiin, joten ell sanoi, että  selvitään todennäköisesti ilman sitäkin.

Tällaista siis tällä kertaa!

Saran jalkaongelmat osa 1 - Onnettomuus, josta kaikki sai alkunsa

Tästä tarinasta starttaa postaussarja, jossa avaan tämän epäonnisen 
oikean etujalan tarinan teille pala palalta tarkemmin. 

3. KESÄKUUTA 2015

"Viime yö kului hieman ikävämmissä merkeissä. Illasta sattui nimittäin jonkinmoinen kommellus:  olimme ponin kanssa kentällä, minä vaihdoin takkia ratsastuksen jälkeen ja poni seisoskeli vieressä. Silmänräpäyksessä Sara kuitenkin sinkaisi säikähtäen portille ja työnsi päänsä lautojen välistä ulos. Se pelästyi jotain älyttömästi ja jäi kiinni aitaan, joka tietenkin aiheutti vielä pahemman pakoreaktion.  En oikein edes ole varma, mitä kaikkea tuossa tapahtui ja mitä se säikähti niin kovasti, mutta poni riuhtoi itsensä vapauteen. 

Tässähän ei olisi ollut mitään ongelmaa, ellei portti olisi jäänyt hevosen kaulalle roikkumaan.

Voitte kuvitella kuinka kovaa se lähti peltojen ja ryteikköjen kautta johonkin puskaan kauas näköpiiristäni, valkuaiset pyörien ja mukana raahautuva lautakasa rymisten. Kun poni katosi kokonaan metsikköön, olin jo varma, ettei tästä tulla selviämään kovin hyvin ennustein. Kaikkialle tuntui laskeutuvan synkkä hiljaisuus, jota lähinnä rikkoi maahan rummuttava kaatosade.

Lähestyvä ukkosmyräkkä oikein vielä lisäsi tunnelmaa, kun juoksin ympäri pusikoita kyyneliä nieleskellen. Mihin poni oli paennut? Oliko se jäänyt vielä pahemmin jumiin? Missä kunnossa tulisin sen löytämään? 

Yö oli kuin jostain nuorten hevosjännityskirjasta suoraan napattu, niin epätodellinen ja fiktiivinen. Juuri sitä Nummelan ponitalli -luokkaa, jota 10-vuotiaina luettiin. Mutta tällä kertaa se sattui omalle kohdalle, suoraan tosielämässä ja käytännössä päin kasvoja iskeytyen.

Pian löysin portin aidalta, ehjänä. Miten ihmeessä se on päässyt siitä oikein irti? Pakosti rikkonut itsensä, mutta kuitenkin hypännyt kiviaidan yli ja jatkanut matkaansa. Puolisen kilometriä edettyäni metsätietä huudellen kuulin tuttua hirnuntaa. Poni ravasi hiestä märkänä, joka paikka vaahdoten ja äänekkäästi höristen luokseni. Laitoin heti merkille, että se ontuu oikeaa etujalkaa. Muta jalassa sotkeutui punaiseen vereen, mutta vuoto oli jo hyytymään päin.

Lähdin rauhallisesti taluttamaan Saraa tallia kohden. Yhdessä läpimärkinä kinkkasimme metsätietä ylös. Poni rauhoittui, kun juttelin ja rapsuttelin sitä koko matkan. Tallissa parkkeerasin ponin pesupaikalle, heitin loimen niskaan ja huuhtaisin enimmät moskat jaloista pois. Tämän jälkeen juoksin hakemaan äidin apuun. Letkutin varovasti jalkaa ja koetin tehdä tarkempaa kartoitusta polvesta. Koskea en uskaltanut, mutta jalassa oli selkeästi nähtävillä suuri tasku, joka oli alareunasta kiinni ja muuten lerpatti irrallaan.

Ympyröity kohta on se "tasku", joka oli vain alareunasta pienesti kiinni.
Tässä jalka on juuri huuhdeltu, joten verta ei ole kerennyt
vielä valua tuon enempää esiin.

Tarkistin myös muut jalat, jotka olivat onneksi melko normaalit pieniä naarmuja lukuunottamatta. Välissä vaihdoin loimen, poni oli edelleen aivan märkä ja tärisi valtavasti. Vanhemmat koettivat tavoittaa päivystävää, joka lopulta vastattuaan oli puolen tunnin ajomatkan päässä. Hyvä tuuri siis - melko lähellä, mutta odotellessa minuutit tuntuivat matelevan älyttömän hitaasti. Kuin olisi vähintään triplannut todellisen ajan.

Kun ikuisuudelta tuntuneen odotuksen päätteeksi eläinlääkärin auto kaarsi pihaan ja valot kiiluivat tallin ikkunan läpi sisään.


Ensitöikseen eläinlääkäri kuulosteli keuhkot jne. ja mittasi lämmön. Sara oli varsin järkyttynyt moisesta toimenpiteestä, mutta kuten eläinlääkäri ponille naurahtaen totesi: "kuules poni, tää mittari takapuolessas taitaa olla sun tänhetkisistä ongelmista kaikista pienin" saimme lämmön mitattua. Kaikki vaikutti normaalille, hyvä.

Pistettiin tässä välissä vähän rauhoittavaa, jotta pääsisimme tutkimaan haavaa paremmin. Aikamoinen siivu siitä oli kyllä irronnut. Kun sitä raotti, näkyviin ilmestyi vähän kaikkea (pikakatsaus hevosen jalan anatomiaan!)... Nahka oli kuoriutunut yhden ison laskimon ympäriltä pois. Jos se olisi sattunut puhkeamaan, sitten sitä verta vasta olisi tullutkin!

Rauhoittavan alkaessa vaikuttaa syvemmin eläinlääkäri pääsi ajamaan karvat jalasta. Se oli myös yksi omanlainen operaatio, jonka jälkeen lisäsimme vielä aavistuksen rauhoitusaineita poniin. Huolellinen suunnittelu paikkauksesta, jonka jälkeen neuloja alettiin pistelemään Saran jalkaan.

Polven puuduttamisessa meni tovi, jonka jälkeen varsinainen ompelemisoperaatio voitiin aloittaa. Jalasta taas jalan näköinen, tai jotain sinne päin. Sitä ennen ell raaputteli kudoksesta vielä huolellisesti kaiken mudan ja mönjän pois, sillä emmehän haluaisi, että väliin jäisi roskaa joka aiheuttaisi myöhemmin tulehduksen.

Tikkauksen valmistauduttua kahden aikaan yöllä, huljasimme jalan vielä kaikenmaailman desinfiointiaineilla. Tuikkasimme antibioottia ja kipulääkettä helpottamaan. Sitten alkoi armoton paketointi, jotta jalka saataisiin riittävän vakaaseen asentoon ja suojattua ponin houkutukselta "hoitaa" haavaa itse. Loimet vaihdoin vielä muutamaan otteeseen yön mittaan, jotta sain ponin kuivattua huolellisesti aamuun mennessä.

Pakettikoipi seuraavana aamuna.

Muutamien tuntien yöunien jälkeen tilanne oli huomattavasti parempi. Poni oli aamulla virkeä ja lämpötila edelleen normaali. Onni onnettomuudessa, että näin "vähällä" selvittiin. Tässä kun olisi voinut käydä paljon pahemmin."

Kauhujen yönä tämä on edelleen piirtynyt mieleeni, sillä tästä oikeastaan kaikki epäonni sai virallisesti alkunsa. Ja ei sillä, etteikö tuolloin olisi myös pelottanut. Pelotti nimittäin ihan hirveästi! Mutta hengissä ollaan selvitty, vaikka aikamoista hullun hommaa tämä touhu tässä parin vuoden sisällä on ollutkin.

Seuraavassa osassa avaan tarkemmin 2015 loppukesää, jalan hoitoa ja kuntouttamisen aloittamista.