sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Meidän tallin vuorokausirytmi

KLO 8:00 AAMUTALLI

Hevoset saavat ensimmäiseksi karsinoihin heinää. Sillä välin tehdään pöperöt ja mitataan ulos tarhoihin loput aamuheinistä, jonka jälkeen ruokakipot jaetaan karsinoihin. Tässä välissä usein loimitetaan sitä tarvitsevat ja laitetaan kaikille päitset valmiiksi päähän.

Kun kipot alkavat olemaan tyhjät, hevoset viedään ulos. Tällä hetkellä kaikki tarhaavat samassa aitauksessa, joten ympäri tarhaa on ripoteltu pienempiä heinäkasoja. Tallista kannetaan n. 3 ämpärillistä lämmintä vettä ulos. 

Seuraavana vuorossa on tallin siivous, eli karsinat puhdistetaan, käytävät lakaistaan ja ruoka/vesisangot jynssätään puhtaiksi. Tämän jälkeen ulos joutuu usein kantamaan lisää vettä, sillä hevoset käyvät aamupäivällä paljon juomassa. Aamutalli on yleensä valmis noin kymmenen maissa tai vähän ennen.


KLO 13:00 PÄIVÄHEINÄT

Hevosille mitataan ja jaetaan päiväheinät ulos. Tsekataan kaikki läpi, mm. loimitustilanne tarkistetaan ja tarvittaessa vähennetään tai lisätään vaatetta. Kannetaan vettä useampi sangollinen juotavaksi. Yleensä aamuista vettä on vielä jäljellä, mutta vaihdetaan se vain uudempaan ja lämpimämpään.


KLO 16:00 ILTAPÄIVÄHEINÄT

Ulos jaetaan iltapäiväheinät, tarkastetaan taas loimien ym. tilanne ja tarvittaessa tuodaan lisää vettä, mikäli se on kylmää.


KLO 18:00 HEVOSET SISÄÄN & ILTAHEINÄT

Kohti kevättä sisääntuloaikaa pidennetään, mutta tällä hetkellä se on kuuden maissa. Syksyllä/keväällä hevoset ovat iltaan asti ulkona, mutta nyt talvisin ne otetaan aikaisemmin sisään, koska ne eivät edes viihdy enää niin myöhään vaan aloittavat vinkumaan portilla ja kuopimaan ja juoksemaan hermostuneesti.

Karsinoihin laitetaan heinäkasat ja kannetaan vedet valmiiksi. Heinävintiltä tiputetaan iltaa varten heinäkärry täyteen ja mitataan verkkoihin yöheinät valmiiksi. Hevoset haetaan sisälle, loimet otetaan pois ja viedään kuivumaan. Ruuat mitataan iltaa varten valmiiksi.


KLO 22:30 ILTATALLI & YÖHEINÄT

Ensimmäisenä talliin tullessa pöperöt laitetaan turpoamaan. Kärrystä jaetaan heinää tai ripustetaan verkot karsinoihin hevoskohtaisesti. Karsinoiden vesiämpäreihin lisätään kuumaa vettä ja hevoset saavat ruuat. Tarvittaessa kuivatus- tai sisäloimia otetaan pois tai vaihdetaan. Odotetaan, että hevoset syövät nappulat ja sen jälkeen kupit kerätään pois ja pestään. Karsinoiden ovet varmistetaan ja valot sammutellaan. Tallista kuuluu enää lähinnä vain tyytyväinen rouskutus.

"Aattelin tässä tulla tarkistamaan, oisko ne iltapöperöt jo valmiina.
Pistä paljon porkkanoita siihen mun kuppiin!"

Millaiset teidän tallin rutiinit ovat? 
Monelta heinää, milloin hevoset ulos ja milloin sisään?

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva postaus! Meidän hevosten tallilla aamutalli tehdään kahdeksalta, päiväheinät jaetaan klo 11, iltapäiväheinät klo 16 ja iltatalli tehdään kahdeksan aikoihin :)

    VastaaPoista