maanantai 10. huhtikuuta 2017

Yleinen kevätvillitys



Monelle hevosihmiselle tämä aina keväisin ilmestyvä ilmiö on hyvin tuttu käsite. Meidän tallille kyseinen ponien hepuliaalto rantautuu lähes poikkeuksetta melko voimakkaasti ja saa jokaisen karvakorvan enemmän tai vähemmän sekaisin (yleensä enemmän). 


Disa oli eilen kävelytyksessä aivan mahdoton! No, tänään mentiin sitten pellolle ajatuksena taltioida muutama pomppu kameralle. Kyllähän niitä riekkumisia tuli vaikka kuinka, mutta onneksi ei niin riehakkaita pukkeja enää sadellut vaan loppuun oltiin jo melko rauhassa. 

En ottanut ponia liinaan, koska luultavasti tuolloin se olisi päässyt liikaa rallittamisen makuun. Nyt kun se on kuitenkin lomaillut kaksi viikkoa, haluamme aloittaa melko rauhassa arkeen palaamisen ja päätimme jättää ylimääräiset spurttailut ympyrällä tällä kertaa välistä. Sen sijaan se oli normaalia pidemmässä narussa ja näin sain pidettyä lennokkaat kaviot tarpeeksi kaukana omasta naamastani, mutta kuitenkin vaikutettua sen verran hevoseen, että se juoksi tasan sen matkan mitä minäkin hölkkäsin ja sitten pysähdyttiin loikkimaan paikalleen.

Julkaisen tähän vain murto-osan näistä kuvista, sillä muuten tästä postauksesta tulisi aivan järkyttävän pitkä. Emilialle iso kiitos kameramiehenä heilumisesta!



Tässä kyllä saatettiin vähän yrittää lähteä omille teille.. :D Oli niin kivaa!











Villiponi ykkösen "kävelytyksen" jälkeen kuvasin villiponi kakkosta, joka pääsi jopa ihan liinan päähän ja sai näin hieman enemmän vapauksia riekkumisille. Sain mielestäni aika kivoja kuvia, mutta Emilia lähetti vain muutaman. Ette nyt siis nää niitä kaikkein tyylikkäimpiä otoksia, mutta ehkä joskus.. ;)





Meillä ei ole kenttä vielä sula, mutta onneksi on peltoja. Tässä vielä varmaan tämä viikko kuitenkin kävellään rauhassa omien hevosten kanssa ja seuraavalla aletaan kevyesti hölkkäilemään.

Muut vaikuttavat hyvälle, mutta ponista onkin vähän huonompia uutisia ja luultavasti saikkua jälleen luvassa. Jalka oli ollut muutamana päivänä lämmin meidän ollessa matkoilla ja eilen katsoin, että Sara arkoo sitä etenkin jos oikea on kääntyessä ulkojalkana. Eläinlääkäri tulee piikittämään sen ensi viikolla (loistavat kurakelit, eli valitettavasti joudutaan varmaan seisomaan sisällä) ja samalla tsekkaamaan tilanteen tarkemmin.

Sulaa ja kuivaa kenttää kaivattaisiin kuitenkin lapsihevosen kannalta. Sen kanssa kun ei ole mitään ideaa lähteä pellolle seikkailemaan. Kevät + pieni vapaa + suuri pelto + reipas nuori poni -yhtälöllä tuskin saadaan aikaiseksi mitään järkevää. 




Mutta katsokaa kun se kasvaa ja siitä tulee vielä joskus niin hieno! Nyt kun päästäis vielä tuosta kamalasta talvikarvasta eroon, niin sehän näyttäis jo melkeen hevoselle! 

Onko teidän kevät lähtenyt yhtä vauhdikkaasti käyntiin?

21 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kuvia! Meillä ei ole ainakaan vielä hepat villiintyneet, saa nähdä milloin sen aika koittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nyt kun sanot, niin huomenna sua on varmaan vastassa oikeen kunnon kevätvillit :D

      Poista
  2. Oi miten hienoja kuvia!! Muulikin on vähän villiintynyt ja saa hepuleita narussa. Vähän jänskättää jos se pääsee multa vielä irti ja sehän oppii kerrasta :D annan sen hepuloida vapaana niin ei käy mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noist tuli kyl kivoja, vaikka osasta palo toi taivas. Mut tausta oli jotenki tosi hyvä muuten!

      Khehe, joo ei ehk kannata. :D Diiseli on onneks luotto, tai no se pysähtyy sillon kun käsketään ja yleensä lopettaa pelleilyn. Peetua en joo kanssa edes liinassa veis pellolle, koska siitä seuraa riekkumista ja en haluu että se oppii sen olevanki pelleilyyn tarkotettu juttu. Koska meillä kuitenkin pääsääntösesti juoksutus ois tarkotus olla työntekoa. :D

      Poista
    2. niin mitähän oon kirjotellu :D mut siis ei kannata ehkä lähtee tälleen narun päässä pelleilee niinkun me!

      Poista
  3. Apua, tajusin vasta nyt etten olekaan vielä lukijana tässä blogissa! :D No, asia on nyt korjattu :D

    Ihastelinkin näitä kuvia jo instagramissa, ihan mielettömän hauskoja ja onnistuneita kuvia! Tuo kevätvillitys kuulostaa kyllä todella tutulta meilläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :D Kiitti! Taitaa tosiaan olla ihan yleinen juttu aika monen ponimuksen suhteen.. :D

      Poista
  4. Vauhdikkaan näköistä menoa! Ihan kuin tuossa Disan seisomiskuvassa seisoisi meidän poni, yhtä virkeän ja räjähdysherkän näköinen olemus! ;D meillä varsinkin tämä pieni islantilainen on ottanut kierroksia keväästä ja muutaman kerran on tullut maastoreissulla manattua että miksi piti taas lähteä... :)

    VastaaPoista
  5. Vauhdikkaan näköistä menoa! Ihan kuin tuossa Disan seisomiskuvassa seisoisi meidän poni, yhtä virkeän ja räjähdysherkän näköinen olemus! ;D meillä varsinkin tämä pieni islantilainen on ottanut kierroksia keväästä ja muutaman kerran on tullut maastoreissulla manattua että miksi piti taas lähteä... :)

    VastaaPoista
  6. Vauhdikkaan näköistä menoa! Ihan kuin tuossa Disan seisomiskuvassa seisoisi meidän poni, yhtä virkeän ja räjähdysherkän näköinen olemus! ;D meillä varsinkin tämä pieni islantilainen on ottanut kierroksia keväästä ja muutaman kerran on tullut maastoreissulla manattua että miksi piti taas lähteä... :)

    VastaaPoista
  7. Oho, jopas siellä on kevättä rinnassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää on nää Diiselin jokavuotiset perinneriekkumiset. :D

      Poista
  8. Hyviä kuvia! Onneksi meillä ei ole vielä Kuu tai Leenu ottaneet mitään hepulikohatuksia (kopkopkop) ! Toivottavasti niitä nyt ei järin paljoa tulisikaan.. :D Ainakin Leenulla on jo riitävä määrä niitä muutenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Haha, sielläkin varmaan kohta kunnon villiponeja. :D Shettikset! <3

      Poista
  9. Meillä on myös poni keväästä sekaisin. Ekasta vihreästä ruohotuposta se alkaa, ja loppuu ehkä, kun laidunkautta on reilu viikko takana? :D

    VastaaPoista