torstai 20. heinäkuuta 2017

Ei valittamista



Kaikille kuuluu oikein hyvää (kerrankin). Tässä töiden lomassa olen mukavasti ehtinyt talleilemaan, joten sekä ponit että aasit ovat olleet melko monipuolisen touhuilun ja liikutuskattauksen parissa. 

Lucialla ollaan tehty paljon ohjasajoa ja pian näytetään sille pitkästä aikaa kärryjä. Daisy yleensä roikkuu (siis kirjaimellisesti roikkuu hampaillaan Lucian valjaissa kiinni) ja juoksee kateellisena messissä. Kunhan ensimmäinen aasiprojekti on finito, on varmaankin kirjavan vuoro päästä ajo-opetuksen pariin. Sittenhän niillä voikin jo ajaa sujuvasti valjakkoa! ;)

Disan kanssa ollaan touhuttu entiseen malliin aika monipuolisesti. Nyt kesällä mulla on ollut hyvin aikaa ja olen ratsastanut sitä paljon myös itse. Poni onkin ollut suurimmilta osin melko näppärä ja kiva selkään!

Toissapäivän iltahölköttelyt


Peetun kanssa puuhaillaan edelleen lähinnä maastakäsin, mutta tilanteeseen tulee pian korjausta. Ensi viikon perjantaina on nimittäin vihdon kauan odotetut treffit satulansovittajan kanssa. Suomiponin selkä tsekataan ja saadaan lista satuloista joita lähdetään seuraavaksi metsästämään testiin. Lisäksi Disan penkki kaipaa pientä toppausta ja hienosäätöä, joten samalla hoituu senkin täydentely kätevästi.

Meidän vakkarisovittajahan ei ole täältä päin, joten toisinaan joutuu odottelemaan hieman pidemmänkin aikaa, milloin hänellä on tänne Mikkeliin seuraavan kerran menoa ja reitin varrelle ensinnäkään mahtuu enää. Laatua kannattaa kuitenkin odottaa ja jo meidän luottosovittajaksikin todettu henkilö tekee kyllä loistavaa työtä alallaan!


Joka tapauksessa, pian päästään taas Peetun kanssa ratsastustreenien makuun. Myös Samba-merkkinen höyrypääarabi on muutaman kerran tässä kesän aikana toiminut ratsastustehtävissä ja jalka on ottanut moisen aika hyvillä mielin vastaan.

Muuten Sara on tehnyt paljon maastakäsittelyjuttuja ja viettänyt tuttuun tapaan rentoa kesää. Se kyllä nauttii täysillä laidunelämästä ja rallittaa onnellisena päivittäin jättiaitauksia pitkin. Ihana nähdä poni iloisena ja terveenä!

Tässä iloinen Disa, joka älysi, että hänen viereensä on pykätty varsinainen heinäbaari! On se ponilla helppoa, kun ei tarvitse edes päätä laskea saadakseen ruokaa vaan kaikki hoituu leppoisasti ilman minkään sortin työtä tai liikkumista :D


"Ai minä vai tykkään ruuasta? En tykkää yhtään. Ei ainakaan huomaa tästä mun timmistä kesävartalosta" tuumii poni.








Oman tallin suhteen olen puuhaillut kaikkea kivaa, mm. pientä remonttia, suursiivoiluja, uusia tarhoja ja maastoesteradan rakentamista. Tärkeimpinä juttuina ollaan kuitenkin ahkerasti kaavailtu loppukuun harjoitusestekilpailuja ja elokuun aasileiriä. Molemmat tulevat olemaan niin huippukivoja, että en oikein malta edes odottaa kyseisiin ajankohtiin!

Pian pääsee myös ihan kunnon sänkkärille! Sitä ennen on kiva virittäytyä peltoilutunnelmaan idyllisten ja kauniiden heinäseipäiden keskellä.








Psst, Disan liikuttaja Elli huolsi muuten koko ponipoppoota viime viikonlopun ajan ja hän teki siitä postauksen. Käykääpä ihmeessä lukemassa ja ottakaa samalla Ellin blogi seurantaan, sillä sinne tipahtelee jonkun verran myös meidän tallin touhuja ja kuulumisia säännöllisin väliajoin.

6 kommenttia:

  1. Voin vaan kuvitella miten raadetaan viikonloppuna ja silti vielä pari h ennen kisoja paniikissa kasataan jotain esteitä ja juostaan paikasta toiseen ... :D Ei vaan, hyvä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan varmasti.. :D Mutta kuuluu asiaan! Ja hauskaa tulee ainakin!

      Poista
  2. Kiva kuulla, että sulla ja poneilla menee hyvin ja on tulossa kivoja juttuja! Pakko vielä mainita, että ratsastat tosi hyvin. Ainakin kuvien perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin näin päin, eikä oo kukaan poni saikulla - ihme! :D

      Kiitos, parannettavaa kyllä löytyy mutta kerta kerralta aina eteenpäin! Myös sun ratsastus näyttää kivan siistille ja hyvälle menolle! :)

      Poista
  3. Mukavaa, että teillä menee karvakorvien kanssa hyvin! On se kesä parasta aikaa, kun kerkeää touhuilemaan kaikennäköistä, eikä koulu paina päälle. Tosi kivoja kuvia taas kerran! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kauhulla odotan jo koulujen alkua. :D Kiitos!

      Poista