tiistai 16. tammikuuta 2018

Irrottelua vapaana



Lauantaina, samaan aikaan kun edellisen illan ilveshyökkäys kasvoi somessa valtavaksi kohuksi, päästimme Annin kanssa pojat vapaaksi kentälle juoksemaan. Niistä on tullut aika hyvät kaverukset, vaikka Peetu välillä yrittääkin pompottaa isompaansa. Onneksi kuitenkin Torres ottaa aina jossain vaiheessa kakaralta luulot pois, jotta se palaa takaisin maanpinnalle ja kuriin. Nuorelle, etenkin tuollaiselle sählääjälle ja melko aktiiviselle nahuajalle paras kouluttaja oikeaan käyttäytymiseen on toinen johdonmukainen, mutta reilu hevonen.

Peetulla oli aika paljon virtaa ja se esittelikin pomppuliikkeiden lisäksi myös ilmavaa arabiravia ja muutamia hyvin reippaita laukkaspurtteja. Ilmeisesti oli ihan kivaa, varsinkin kun kaveri oli myös messissä!



Peetu kuvittelee olevansa hieno, kuumaverinen ja siro arabi, mutta todellisuus taitaa olla vähän toinen (lihava ponikokoinen suomenhevonen). Noooh, close enough?



Nato-ohjus






Näissä kuvissa muuten näkyykin meidän uudet suitset (joihin uhrasin puolet joululahjarahoistani). Kyseessä ovat siis Perfect Sit of Swedenin High Jump Revolutionit, jotka ainakin näin ensituntumalta ovat vaikuttaneet todella laadukkailta kapistuksilta. Kirjoittelen käyttökokemuksia myöhemmin lisää, kunhan ollaan päästy nyt ainakin muutamaan otteeseen koeajamaan ne myös ratsain.

Ja jos ei muuta, niin ainakin ne näyttävät kivoille! Toki Peetu karvaisena pullaponina ei ehkä ole ihan se ihanteellisin malli näille.😅Suitsiin olisi suunnitelmissa vielä hommata nättejä otsapantoja ja se lampaankarvalaatta turpikseen.


Lopuksi Anni testasi Torreksella ilman varusteita ratsastusta Peetun ollessa mulla kiinni käsihevosena (ei ihan vielä ruveta sen kanssa tällaista urheilemaan). Torres toimi hyvin ja lopuksi käväisin myös itse huvikseen sen selässä kokeilemassa vähän miten meillä sujuu. Hyvinhän se meni, Torres on niin herkkä ja kuuliainen hevonen, että eipä tuossa nyt ollut edes mitään epäilystä miksei sujuisi. 







Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!

5 kommenttia:

  1. Whaaa miksei kukaan oo kertonu mulle et PS on lyhenne :oo ??

    Ihania kuvia! En ehkä enää koskaan pääse yli tosta Peetun pörhistelykuvasta, niin söpö :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olgaaa etkö muka tienny :o
      Haha, Peetu on vähän tyhmä. :D

      Poista
  2. Todella ihania kuvia taas kerran! Erityisesti tykkäsin noista neljännestä viimeisemmästä kuvasta, vaikka kaikki muutkin olivat onnistuneita otoksia! Ja nuo uudet suitset ovat kyllä kivan näköiset ja sopivat Peetulle oikein kivasti!

    VastaaPoista
  3. Elämä voi olla hauskaa joskus, yksi minuutti on mukavaa ja seuraava minuutti on täysin erilainen. Puolisoni ja minä elimme hyvin kaunista elämää ennen odottamatonta kaaosta, elämää ilman virheitä tai epäluottamusta, vasta, kun meillä oli vaikeuksia lastemme tuella, hän lopetti maksamisen ja löysi seikkailun ulkopuolelta flirttaillessaan avioliittokodissaan, joka upotti kaiken mitä olemme kärsineet. ja mitä varten olemme työskennelleet tarpeettomasta mielihyvästä, tunsin tämän tyhjyyden sisälläni. Minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka auttaa pelastamaan liittoni hänen kanssaan, koska hän ei palannut kotiin, hän pysyi ulkona myöhään, joi, poltti hän tekee kaikenlaisia ​​asioita ei koskaan tehnyt ... Mutta kiitos miehelle, joka toi kotiisi vakautta, tohtori Egwalille, hyvien töiden miehelle, hän on niin todellinen ja mukava, koska olen yrittänyt ja luottanut ... Keskustele hänen kanssaan pelkoistasi ja olet iloinen, että teit. WhatsApp tai Viber +2348122948392 tai sähköpostitse dregwalispellbinder@gmail.com

    VastaaPoista