maanantai 12. helmikuuta 2018

Vuoden visuaalisin blogi?

Tänä vuonna Helsinki Horse Fair -messuilla palkitaan Playsson.netin toimesta kuluneen vuoden parhaimpia hevosblogeja ja Porkkanan voimalla on päässyt peliin mukaan kilpailemaan visuaalisimman kokonaisuuden tittelistä. Kiitos siitä kuuluu teille, sillä osanottajat on valittu yleisöäänestyksen perusteella! 💕

Kuva: Suvi Nieminen, suvin.kuvat.fi
Kilpailu on kuitenkin kova, sillä jokainen kanssavastustaja on paikkansa pelissä ansainnut. Olga (Ilon pilkettä) taituroi kadehdittavan upeita ulkoasuja, Jilla (Jillan blogi) puolestaan tunnetaan ihanista hyvän fiiliksen kuvistaan ja Tiia (Voitto kotiin) on myös visuaalisesti erittäin lahjakas bloggaaja. 

Tähän sakkiin on myös porkkanablogi eksynyt mukaan. Kuten jo sanottu, mukana on blogimaailman huippuja ja vastusta on varmasti mielettömästi. Mikäli susta kuitenkin tuntuu, että Porkkanan voimalla voisi olla potentiaalinen ehdokas vuoden visuaalisimmaksi blogiksi, käy jättämässä äänesi täällä. Olen äärettömän kiitollinen jokaiselle meitä äänestäneelle!

Kuva: Suvi Nieminen, suvin.kuvat.fi




Mistä visuaalisimman blogin kohdalla sitten tarkemmin ottaen kilpaillaan? Hyvästä kokonaisuudesta: kauniista ulkoasusta, upeista kuvista, yleisilmeestä, sommittelusta ja pienistä yksityiskohdista. Mä olen itse melko taiteellinen persoona, jonka vuoksi tykkään tehdä kaiken mahdollisimman silmää miellyttävästi ja persoonallisesti. Sitä olen pyrkinyt tuomaan esiin myös blogini puolella, sillä onhan tämä mitä mainioin tapa toteuttaa itseään.

Blogini viimeaikaisia ulkoasuja voi selailla tästä postauksesta. Kuvapostauksia täältä löytyy rutkasti, mutta omia suosikkejani ovat mm. jousipyssy ja viikinkiriimuja, lumitähtiä arabiturpaan, syksyisessä väriloistossa, leijonaharjat kultaisessa auringonlaskussa, kuin suoraan satukirjasta, hahtuvapallojen keskellä ja kesäkukkaset. Yksi hieman erilaisempi ja ulkonäöllisesti panostettu postaus on myös viime vuoden summer bucket list.

Kategorioita löytyy paljon, joten käykää ihmeessä jokainen kannattamassa lemppareitanne! Maaliskuussa nähdään mitkä blogit putsaavat palkintopöydän.

Kuva: Suvi Nieminen, suvin.kuvat.fi


4 kommenttia:

  1. Oot kyllä ihan oikeaan kategoriaan päässyt ja toivon kyllä kovasti, että voitto osuisi kohdallesi, sillä onhan tämä siun blogi sen ansainnut!

    VastaaPoista
  2. Äänestäisin, jos osaisin :D Tuolla sivulla sanotaan, että äänestyslomake sivun lopussa, mutta ei mulla löydy..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää eikä! :( Ilmeisesti sivu kai ylikuormittunut tai jotain? Ehkäpä se lähtee siitä myöhemmin toimimaan.

      Poista