keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Heinäongelmia



Meidän uusin heinäerä ei ole ollut ihan parhaasta päästä, hevosten ulkonäöstä päätellen siinä on liikaa sokeria ja liian vähän valkuaista. Jokaiselle on ilmestynyt kamalat heinämahat melkein äkkiseltään ja lihaksetkin ehkä aavistuksen tipahtaneet. Tosin sille on muitakin selityksiä, sillä tässä viime aikoina jos kukakin on kerännyt sairaslomia allekirjoittaneen iloksi.

Pyysin juuri uusimman heinäanalyysin, joten sillä ehkä saadaan varmistuksia mun epäilyyn. Viime kesän heinä taitaa muutenkin olla vähän heikompaa laatunsa suhteen, ainakin näin olen monelta paikalliselta tallinpitäjältä ja hevosenomistajalta kuullut.



Meillä oli syksyllä testissä alfalfaa pienessä erässä ja harkitsin, että voisin ottaa sen taas mukaan ruokintaan. Pitää kyllä miettiä muitakin valkuaistäydenteitä, sillä esimerkiksi soijarouheesta olen kuullut ihan positiivisia juttuja ja se voisi myös olla hyvinkin passeli vaihtoehto. Kunhan nyt ensin saan ne tulokset ja katsotaan mitä sieltä puuttuu ja millä kannattaa lähteä ongelmaa paikkaamaan, niin kirjoittelen tarkemmin jonkin postauksen yhteyteen tai vaikka ihan kokonaan omaan postaukseen samalla muistakin ruokintajutuista.



Millaista muiden heinät on ollut? 
Kiinnostaa myös kuulla, mihin valkuaislisään olette päätyneet
 jos joskus on sille ollut tarvetta. Miksi?

6 kommenttia:

  1. Mun kaveri teki ruokintasuunnitelman enkä itseasiassa muista enää miksi hän suositteli nimenomaan soijarouhetta eikä alfalfaa, vaikka "maailmalla" ainakin aaselle annetaan valkuaislisä nimenomaan alfalfalla, varmaan eroa ihan saatavuudessa ja siinä että "tätä on aina annettu". Joillain hevosilla menee kuulemma mahat sekasin soijarouheesta, mutta onneksi ei meillä.

    Ajattelin seuraavaksi tosin kokeilla rypsirouheen, jonka pitäisi olla melkein samaa tavaraa kuin soijarouhekin, paitsi että valkuaista on ihan hitusen verran vähemmän siinä.

    Oman blogini postaus ruokinnasta on täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, pitääkin sitten miettiä sitä tarkemmin! Katotaan jos jostain löytyisi lisää tietoa, miksi parempi. Rypsirouhe voisi olla myös hyvä. :) Käyn tsekkaamassa!

      Poista
  2. Soijassa on huomattavasti enemmän valkuaista kuin alfalfassa eli jos valkuaisen vajaus on iso niin soija on tehokkaampi. Alfalfa taas on mahaystävällistä, toisin kuin soija.

    Meillä on tosi valkuaispitoinen heinä, joten ei ole edes tiineen kanssa vielä tarvinnut väkirehua. Greenlineä olen pari desiä antanut.

    Aihe on kyllä siinä mielessä ajankohtainen, että ihan lopputiineydessä ja etenkin sitten imettäessä lisärehu lienee kuitenkin tarpeen. Soijaa olen miettinyt, sitä on melkein kaikissa teollisissa proteiinirehuissakin. Se vaan ei ole kovin eettinen rehu, mikä häiritsee. Rypsi on yksi vaihtoehto, mutta ei sekään kai arvoiltaan ihan soijalle pärjää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! No se on hyvä, koska laadukas heinä on aina positiivinen juttu. :) Totta!

      Poista
  3. Meillä edellisellä tallilla oli ihan kamalaa heinää - arvot vaihtelivat paaleittain aika rajusti (eikä siis analyysiä pystynyt tekemään)... Lobe lihoi ja kun heinää rajoitettiin, alkoi kärttyisyys. Nyt nykyisellä tallilla kun on tasaista ja hyvää heinää, huomaa että mammakin jaksaa pysyä tyytyväisenä eikä liho mihinkään <3
    Meillä syötetään nyt lisänä Racing proteiiniraetta, siitä Loben masu ei kyllä tykkää :/ Alkuun saattoi tavaraa lentää viiden minuutin sisällä kolme kertaa, nyt alkanut jo onneksi vähän rauhoittua. Täytyy katsoa lähteekö vaihtamaan vai mitä tehdä. Ei ole kivoja nämä tälläset ongelmat ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, onneksi nyt on hyvä heinä! Huomaa kyllä, kuinka suuri merkitys sen laadulla on koko hevosen olemukseen käytöksestä ja ulkonäöstä lähtien.
      Joo, voi sitten olla, että se ainakin on meidän hevosille jopa liian tujua, noilla menee mahat (etenkin Peetulla) herkästi sekaisin. Niinpä, toivottavasti teillä selviää myös! :)

      Poista