keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Talvikivaa parhaimmillaan

Hola! Makoilen parhaillani valkealla hiekkarannalla ja kärvennän nahkaani paahtavassa poltteessa. Täällä Kanarian auringon alla on tullut vietettyä jo useampi vuorokausi ja Suomeen palaillaan 7.4. Siksi siis tämä pienoinen hiljaisuus viime aikoina.

Nyt olisi kuitenkin vielä oiva aika jakaa tänne muutamat helmikuiset hiihtoratsastuskuvat, joita otettiin Suvin kanssa kuukausi takaperin. Mitä siitä seuraakaan, kun yhdistetään pitkästä aikaa sukset, poni, jääbaana sekä muutama yllytyshullu hevosharrastaja?

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi








Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi



Kokoonpano meillä oli seuraavanlainen: minä Disan selässä ja Emilia suksilla. Poni sai tällä kertaa lainasatulan, sillä sen oma uusi ei ollut vielä tuolloin kerennyt saapua postista. Satula, jota me tällä kertaa lainailtiin Likalta on kuitenkin täysin sama (ah niin ihana wintec wide..), joka nyt Disallekin tilattiin, mutta meidän ponille vain aavistuksen kapeammalla kaarella ja yleismallilla varustettuna. 

Itse hiihtoratsastuksessa ei ollut vähäisistä harjoittelukerroista huolimatta juuri mitään ongelmaa. Hanki oli aikaisemmien nuoskasäiden takia aika raskas, joten poni tuntui ajoittain jopa laiskahkolle. 

Edellisestä jääbaanakerrasta päätellen olisin odottanut kunnon rallitusta ja jopa hetkellistä kontrollin menettämistä, mutta toisin kuitenkin kävi. Ehkä ihan hyvä niin, sillä välttämättä metsään karauttanut poni, suksistaan solmuun joutunut hiihtäjä ja pahimmassa tapauksessa matkan varrelle jäänyt ratsastaja ei tietenkään olisi kuulostanut kovin houkuttelevalle vaihtoehdolle. Tai ainakaan kyseinen kombo edustavien kuvien saamisen kannalta ei tuskin olisi ollut kovinkaan ihanteellinen yhdistelmä.

Onneksi meillä kuitenkin tarttui muistikortti täyteen mitä ihanampia talvikuvia! Tässä on vain murto-osa näistä, onnistuneita oli niin paljon. Suuret kiitokset Suvin.kuvat.fi! Suvin kuvia voi kuvasivujen lisäksi ihailla myös facebookista sivulta Hevoskuvagalleria Suvin.net ja instagramista käyttäjältä @suvinnet.

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi
Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 
Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 
Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi


Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi
Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi


Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi
Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi
Loppuhölkkää!

Kuva: Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi
Kaikkensa antanut poni! :D

8 kommenttia:

  1. Näistä kuvista välittyy kyllä kiva tunnelma! Oikein onnistuneita kuvia kyllä :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Issikasta on moneksi :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja kuvia! Nyt tuli itellekin halu päästä hiihtoratsastamaan ! :)

    VastaaPoista
  4. Vitsi miten ihania kuvia! Huomaa että kaikilla on hauskaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tunnelma välittyy kuvien kautta, oli kyllä superkivaa! :)

      Poista