lauantai 17. kesäkuuta 2017

Narkkariponin silmäkuulumisia

Melkein vakavissani (en oikeasti) olen jo alkanut kavereiden kanssa pohtimaan, mahtaako Samba olla koukussa noihin kipulääkkeisiin. Sen himoitseminen kuurien aloittamiseksi on tullut selvästi, onhan se jatkuvasti silmä mustana, jalka paketissa tai muuta vastaavaa. Sitten se lipoo älyttömän tyytyväisenä huuliaan ja nuolee lääkeruiskut viimeiseen tippaan saakka, vaikka ennen se suorastaan vihasi moisia aineita. 

Okei, hullut teoriat sikseen ja tämänhetkiseen tilanteeseen. Silmähän nimittäin näyttää jo silmältä. On se vielä aavistuksen kiinni ja siristelee jonkun verran, mutta kuitenkin se on palautunut jo lähes normaalia muistuttavaksi näin kokoluokitukseltaan.

Kaikki postauksen kuvat: Tessa

Näiden hellesäiden myötä silmä on kuitenkin alkanut vuotamaan melko vahvasti, sillä aurinko paistaa lähes jatkuvasti jostain suunnasta. Siksi olenkin miettinyt, jos ostaisin sille jämäkän ja laadukkaan kärpäshupun päähän. Aikaisemmin moista ei voinut pitää tulehtumisriskin vuoksi, mutta nyt kun haava on jo hävinnyt niin voisi testata suojaisiko huppu kirkkaalta valolta.

Haavan kanssa mitään verkkoa ei siis käytetty, koska se olisi luultavasti kerännyt likaa ja bakteereja itseensä ja niiden päätyminen rikkoutuneeseen ihoon muhimaan ei todellakaan ole hyvä juttu. Etenkään kun kyse on herkästä silmän alueesta, ei sinne enää todellakaan tahdo mitään lisäongelmia kirsikaksi koko komeuden päälle.

Kipeä silmä tänään hellepäivän päätteeksi, vuotaa paljon ja turvonnutkin se on :(


Vertailun vuoksi myös terveestä puolesta kuva


Näin muuten paraneminen lähti jo hyvin käyntiin, mutta näiden säiden tultua on hommaan tullut hieman takapakkia. Mikäli tilanne ei ala nyt rauhoittumaan, niin soittelen vielä eläinlääkärille ja kyselen hieman lisäneuvoja asian suhteen.

Itse silmä näyttää hyvältä. Verenpurkaumat pinnalta ovat hiljalleen hävinneet ja mitä valon kanssa olen testaillut, reagoi pupilli valon vaihteluihin täysin normaalisti.

Silmätipat ovat olleet erittäin suurta hyötyä paranemisprosessin etenemisessä. Laitan tipan neljästi päivässä: aamutallin yhteydessä, sisälle tultaessa, iltatallin aikana ja silloin, kun lähden kävelyttämään tmv. ponia eli yleensä iltapäivällä tai alkuillasta.

Tippoina käytössä on Oftan Akvakol 5mg/ml -silmätipat, joiden vaikuttavana aineena toimii kloramfenikoli. Sitä käytetään silmäinfektioita aiheuttavien bakteerien kasvun hillitsemiseksi, mutta meidän tapauksessa myös moisten muodostumisen ehkäisemiseksi näin silmävamman yhteydessä.


Onneksi kaikki vaikuttaa nyt sille, että tilanne näytti pahemmalle mitä todellisuudessa on. Silmä toimii hyvin ja kaikki pelaa, kunhan vain saadaan vuoto ja siristely kuriin. Sinänsä muutama viileämpi päivä tähän väliin olisi aivan paikallaan (älkää tuomitko, on kiva kun kesä tuli, mutta jos tuon simmun saisi kuntoon, niin olisi vielä parempi).

Toivottavasti nyt tämä ärsyyntynyt näkökyvyn mahdollistava kapistin tasoittuisi taas ja lähtisi jälleen parempaan päin!



8 kommenttia:

  1. Jälleen todella kivoja kuvia! Meillä on käytössä joku Bucasin ikivanha huppu, kun Rupsun silmät tuppaa turpoamaan sekä vuotamaan kesäisin. On kyllä hyvin toiminut, vaikka onkin parhaat päivänsä elänyt. Samballe superisti paranemisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bucasilla on kyllä kaikki tuotteet tosi kivoja, täytyneekin katsella niistä. Kiitos vinkistä, hyvä jos on ollut teille hyötyä! :) Kiitos!

      Poista
  2. Ihania kuvia ja pikaisia paranamesia! :)

    VastaaPoista
  3. Onneksi tuo silmä on jo lähtenyt parantumaan noin hyvin, toivottavasti se paranee samalna tavalla loppuun asti! Ja tosi kivoja kuvia taas :)<3

    VastaaPoista
  4. Mukava kuulla, että silmä on lähtenyt parantumaan päin! Ehkä se vielä jonain päivänä paranee ihan kokonaan. Pikaista paranemista sinne siis!

    Oli muuten tosi ihania ja hyviä kuvia, varsinkin ensimmäinen ja kolme viimeisintä kuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, kiitos paljon! Ne on kyllä kivoja. :)

      Poista