keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Saran jalkaongelmat osa 1 - Onnettomuus, josta kaikki sai alkunsa

Tästä tarinasta starttaa postaussarja, jossa avaan tämän epäonnisen 
oikean etujalan tarinan teille pala palalta tarkemmin. 




3. KESÄKUUTA 2015

"Viime yö kului hieman ikävämmissä merkeissä. Illasta sattui nimittäin jonkinmoinen kommellus:  olimme ponin kanssa kentällä, minä vaihdoin takkia ratsastuksen jälkeen ja poni seisoskeli vieressä. Silmänräpäyksessä Sara kuitenkin sinkaisi säikähtäen portille ja työnsi päänsä lautojen välistä ulos. Se pelästyi jotain älyttömästi ja jäi kiinni aitaan, joka tietenkin aiheutti vielä pahemman pakoreaktion.  En oikein edes ole varma, mitä kaikkea tuossa tapahtui ja mitä se säikähti niin kovasti, mutta poni riuhtoi itsensä vapauteen. 

Tässähän ei olisi ollut mitään ongelmaa, ellei portti olisi jäänyt hevosen kaulalle roikkumaan.

Voitte kuvitella kuinka kovaa se lähti peltojen ja ryteikköjen kautta johonkin puskaan kauas näköpiiristäni, valkuaiset pyörien ja mukana raahautuva lautakasa rymisten. Kun poni katosi kokonaan metsikköön, olin jo varma, ettei tästä tulla selviämään kovin hyvin ennustein. Kaikkialle tuntui laskeutuvan synkkä hiljaisuus, jota lähinnä rikkoi maahan rummuttava kaatosade.


Lähestyvä ukkosmyräkkä oikein vielä lisäsi tunnelmaa, kun juoksin ympäri pusikoita kyyneliä nieleskellen. Mihin poni oli paennut? Oliko se jäänyt vielä pahemmin jumiin? Missä kunnossa tulisin sen löytämään? 

Yö oli kuin jostain nuorten hevosjännityskirjasta suoraan napattu, niin epätodellinen ja fiktiivinen. Juuri sitä Nummelan ponitalli -luokkaa, jota 10-vuotiaina luettiin. Mutta tällä kertaa se sattui omalle kohdalle, suoraan tosielämässä ja käytännössä päin kasvoja iskeytyen.

Pian löysin portin aidalta, ehjänä. Miten ihmeessä se on päässyt siitä oikein irti? Pakosti rikkonut itsensä, mutta kuitenkin hypännyt kiviaidan yli ja jatkanut matkaansa. Puolisen kilometriä edettyäni metsätietä huudellen kuulin tuttua hirnuntaa. Poni ravasi hiestä märkänä, joka paikka vaahdoten ja äänekkäästi höristen luokseni. Laitoin heti merkille, että se ontuu oikeaa etujalkaa. Muta jalassa sotkeutui punaiseen vereen, mutta vuoto oli jo hyytymään päin.

Lähdin rauhallisesti taluttamaan Saraa tallia kohden. Yhdessä läpimärkinä kinkkasimme metsätietä ylös. Poni rauhoittui, kun juttelin ja rapsuttelin sitä koko matkan. Tallissa parkkeerasin ponin pesupaikalle, heitin loimen niskaan ja huuhtaisin enimmät moskat jaloista pois. Tämän jälkeen juoksin hakemaan äidin apuun. Letkutin varovasti jalkaa ja koetin tehdä tarkempaa kartoitusta polvesta. Koskea en uskaltanut, mutta jalassa oli selkeästi nähtävillä suuri tasku, joka oli alareunasta kiinni ja muuten lerpatti irrallaan.

Ympyröity kohta on se "tasku", joka oli vain alareunasta pienesti kiinni.
Tässä jalka on juuri huuhdeltu, joten verta ei ole kerennyt
vielä valua tuon enempää esiin.

Tarkistin myös muut jalat, jotka olivat onneksi melko normaalit pieniä naarmuja lukuunottamatta. Välissä vaihdoin loimen, poni oli edelleen aivan märkä ja tärisi valtavasti. Vanhemmat koettivat tavoittaa päivystävää, joka lopulta vastattuaan oli puolen tunnin ajomatkan päässä. Hyvä tuuri siis - melko lähellä, mutta odotellessa minuutit tuntuivat matelevan älyttömän hitaasti. Kuin olisi vähintään triplannut todellisen ajan.

Kun ikuisuudelta tuntuneen odotuksen päätteeksi eläinlääkärin auto kaarsi pihaan ja valot kiiluivat tallin ikkunan läpi sisään.


Ensitöikseen eläinlääkäri kuulosteli keuhkot jne. ja mittasi lämmön. Sara oli varsin järkyttynyt moisesta toimenpiteestä, mutta kuten eläinlääkäri ponille naurahtaen totesi: "kuules poni, tää mittari takapuolessas taitaa olla sun tänhetkisistä ongelmista kaikista pienin" saimme lämmön mitattua. Kaikki vaikutti normaalille, hyvä.

Pistettiin tässä välissä vähän rauhoittavaa, jotta pääsisimme tutkimaan haavaa paremmin. Aikamoinen siivu siitä oli kyllä irronnut. Kun sitä raotti, näkyviin ilmestyi vähän kaikkea (pikakatsaus hevosen jalan anatomiaan!)... Nahka oli kuoriutunut yhden ison laskimon ympäriltä pois. Jos se olisi sattunut puhkeamaan, sitten sitä verta vasta olisi tullutkin!

Rauhoittavan alkaessa vaikuttaa syvemmin eläinlääkäri pääsi ajamaan karvat jalasta. Se oli myös yksi omanlainen operaatio, jonka jälkeen lisäsimme vielä aavistuksen rauhoitusaineita poniin. Huolellinen suunnittelu paikkauksesta, jonka jälkeen neuloja alettiin pistelemään Saran jalkaan.


Polven puuduttamisessa meni tovi, jonka jälkeen varsinainen ompelemisoperaatio voitiin aloittaa. Jalasta taas jalan näköinen, tai jotain sinne päin. Sitä ennen ell raaputteli kudoksesta vielä huolellisesti kaiken mudan ja mönjän pois, sillä emmehän haluaisi, että väliin jäisi roskaa joka aiheuttaisi myöhemmin tulehduksen.


Tikkauksen valmistauduttua kahden aikaan yöllä, huljasimme jalan vielä kaikenmaailman desinfiointiaineilla. Tuikkasimme antibioottia ja kipulääkettä helpottamaan. Sitten alkoi armoton paketointi, jotta jalka saataisiin riittävän vakaaseen asentoon ja suojattua ponin houkutukselta "hoitaa" haavaa itse. Loimet vaihdoin vielä muutamaan otteeseen yön mittaan, jotta sain ponin kuivattua huolellisesti aamuun mennessä.

Pakettikoipi seuraavana aamuna.

Muutamien tuntien yöunien jälkeen tilanne oli huomattavasti parempi. Poni oli aamulla virkeä ja lämpötila edelleen normaali. Onni onnettomuudessa, että näin "vähällä" selvittiin. Tässä kun olisi voinut käydä paljon pahemmin."

Kauhujen yönä tämä on edelleen piirtynyt mieleeni, sillä tästä oikeastaan kaikki epäonni sai virallisesti alkunsa. Ja ei sillä, etteikö tuolloin olisi myös pelottanut. Pelotti nimittäin ihan hirveästi! Mutta hengissä ollaan selvitty, vaikka aikamoista hullun hommaa tämä touhu tässä parin vuoden sisällä on ollutkin.

Seuraavassa osassa avaan tarkemmin 2015 loppukesää, jalan hoitoa ja kuntouttamisen aloittamista.


6 kommenttia:

  1. Olen lukenut monista onnettomuuksista hevosten kanssa ja tämä on ehkä omasta mielestäni vakavmmasta päästä, juuri tuon takia, että onnettomuus on aiheuttanut pitkä kestoisemman vamman. Siinan kanssa olen kohta toista vuotta puuhaillut ja onnekseni meidän kohdalle ei ole vielä toistaiseksi sattunut mitään onnettomuutta ja siitä johtunutta pitkäkestoista vammaa.

    Tosi paljon tsempiä teille ja toivottavasti jalka tulee vielä kuntoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on kyllä ikäviä juttuja! Tästä ei ole tosiaan varmuutta, onko juuri tämä onnettomuus sen exostoosin taustalla vai ihan joku muu syy. Voi olla, että se on ollut ponilla jo nuoresta pitäen ja iän myötä lähtenyt kasvamaan aiheuttaen tulehduksen.

      Toivottavasti teidän kohdalle ei mitään tämmöistä tule sattumaan! Kiitos. :)

      Poista
  2. Huh, miten hurjaa! Varmasti ollut ihan kammottava tilanne, mutta rohkeasti olette toimineet! Propsit myös siitä, että tilannetta avaat täällä blogissa, odotan innolla seuraavaa osaa sarjasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, mukava kuulla. Toivottavasti tämä selkeyttää ponin tilannetta, vaikea nimittäin aina yhteen lauseeseen edes selittää koko tarinaa.. :D Niin nyt tulee sitten kerralla tehtyä kaikki kunnolla!

      Poista
  3. En tiennytkään, että tätä jalkavammaa edelsi tuollainen onnettomuus! On kyllä tosi hurjan kuuloinen, sellainen, ettei toivoisi sitä kenenkään kohdalle sattuvan. Olisihan tuossa pahemminkin voinut käydä, onneksi ei tullut mitään muuta kuitenkaan! Tää vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta postaussarjalta, jään odottelemaan seuraavaa osaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samba on vähän tämmönen onnettomuusmagneetti... :D No jep, pahimmassa tapauksessa olisi mennyt koko jalka poikki ja isot verisuonet rikki.

      Hyvä, kiva kuulla! :)

      Poista